30.12.2006

Joulukameli

Vihdoinkin olen kokenut sen, Aku Ankan jouluparaatin. Nojaa, lehti oli kuitenkin melko pettymys mutta siinä oli kuitenkin Carl Barksin kameli-tarina.

Oikeastaan se on aika hassua. Mitä kameli tekee jouluparaatissa? Tarinahan ei missään nimessä ole jouluinen. Tarinahan alkaa jouluaatosta/päivästä kun pojat ostavat Akulle sirkuksesta lahjaksi kamelin. Suomalaisia hämää tässä vaiheessa se että kaduilla ei ole lunta, kyllähän jouluna lunta pitää olla.

Joulu ei muuallakaan nouse esiin, paitsi jos riitely liittyy olennaisesti jouluun. Aku lähtee lähes suorinta tietä paikkaan joka on kaukana joulusta, autiomaahan. Ehkä jouluiseksi piirteeksi voidaan laskea Akun ahneus ja hyödyn himo, Kamelista pitää hyötyä tai siitä tehdään hylkeennahka kengät.

Lopputulos on toimiva ja hauska kymmen sivuinen seikkailutarina jonka alussa mainitaan sanat ”Joululahja” ja ”joulu”. Kuitenkin Disneyn sarjakuviin kuuluva jouluntuputus puuttuu täysin.

26.11.2006

Kuinka monta miestä me sinussa menetimmekään, Leskinen

Lapsuudesta asti Juice on ollut mukana elämässäni, nyt on hyvä aika hieman järjestellä näitä asioita ja muistella mistä innostus lähti.


Se oli jautaa


Ensimmäinen kosketus Juiceen tapahtui luultavasti samaantapaan kuin Hectoriin, Beatlesiin ja moneen muuhun vähän vanhempaan kamaan, eli isän kautta. Kajareista kantautuva musiikki täytti koko alakerran ja kyllä Juiceakin välillä siellä soitettiin.

Ehkä, kolme, neljä vuotta sitten, kesällä pääsin itse lähemmäs musiikkia. Asuin piharakennuksessa ja öisin luin Kuolemanporttia ja Draconlancea. Minulla oli radio josta kuuntelin Ylen Yöradiota ja isä lainasi minulle Led Zeppelinia, Beatlesia ja Juicea, äiti puolestaan Suomipop kokoelmia (Juicea löytyi sieltäkin) ja Black sabbathia.

Led Zeppelin oli siihen aikaan vielä liian kevyttä kamaa eli Beatles ja Juice iskivät lujempaa. Ensimmäisiä kuulemiani biisejä olivat ainakin: ”Einarin Polkupyörä”, ”Napoleonin mopo”, ”Osapäivä Natsi” sekä toisella levyllä ollut "Tarzanin kalsarit" biisi joka ei pyörinyt loppuun asti. Huomasin itsekin että niissä oli sama komppi ja selityksenä minulle kerrottiin Juicen sanoneen: ”Ei riitä että yksi single on listaykkösenä” tai jotain vastaava. Sama Chuck Berry biisi ne kaikki on.

Marilyn ja Jyrki Boyn tarinakin selitettiin samalla.

Kiinnostu Juiceen alkoi näistä humoristisemista kielelläleikittely biiseistä, ja myös aivan mahtavasta Leskisen lauluäänestä.

Seuraavaksi säin käsiini Välikausitakki-levyn, muistaakseni tekijöinä mainittiin ainakin Juice, Veltto-Virtanen ja Mikko Alatalo. Ei ollut mitenkään erityinen kokemus, yksi biisi; Lainelautaileva kana jäi mieleen, mutta huumori ei muuten uponnut. Virtasesta ja Alatalosta innostuin vasta kolme vuotta myöhemmin.

Juice soi sen kesän ajan rankasti, seuraavina vuosina tuli kuunneltua enemmän radiota kuin levyjä, mutta kyllä Juicea tuli silti kuunneltua. Varsinkin siinä vaiheessa kun sain kannettavan. Osittain tähän oli syynä minun serkku joka esitteli minulle Kontran ja Leskisen Daisarit biisin. Juicen levyt siirtyivät nopeasti sinne talteen. Paperitähdet, Viidestoista yö, Syksynsävel, Anni Domini... Siinä vaiheessa tajusin, että jätkä on nero eikä mikään yhden tyylin mies, Juicelta löytyy musiikkia kaikkiin tilanteisiin.

Lähinnä Juicesta koostui myöskin se soittolista jonka laitoin pyörimään silloisen tyttöystäväni vieraillessa. Seuraavana päivänä niitä oli soitettu musiikkitunnilla ja ne soivat edelleen hänen päässään. Oivalsin että Juice on hyvää tunnemusiikkia (masennus). Perehdyin siis jo kuuntelemiini kappaleihin enkä etsinyt uusia.

Iivari oli kertonut että Musta aurinko nousee on hänestä ehdottomasti Juicen hienoin kappale. Löytääkseni sen lainasin kirjastosta kaikki löytämäni Juicen levyt, en siis läheskään kaikkia. Boogieteorian alkeet peruskoulun ala-astetta varten lyhyt oppimäärä ja, Kiveä ja sämpylää jäivät kokonaisuuksina heikoimmiksi mutta Dokumentti ja Maamme sisälsivät niin järjettömän hyviä biisejä. Bluesia pieksämäen asemalla, Kalevi ja Reiska Orimattilasta, Iisalmen diskossa. Jos on käynyt Pieksämäell niin ymmärtää.

Lopulta kun kuulin Mustan auringon, niin se hävisi kylläkin Myrkytyksen oireille, varsinkin sen jälkeen kun kuulin jälkimmäisen englanniksi käännettynä. Löysin kasetin jossa Juice lauloi suosituimmat kappaleensa englanniksi, se oli hienon kuuloista, lukuunottamatta Ei elämästä selviä hengissä biisiä.

Minua ärsytti se, että kovin moni ei tuntunut arvostavan Leskisen musiikkia. No, protulla yksi aamuherätys alkoi Juicen Virrellä. Ainakin puolituntia siinä maattiin, ei viitsinyt nousta kunnes kun kerrankin soitettiin hyvää musiikkia. Lopulta joku kuitenkin vaihtoi levyä. Mutta ne kaksi kokoelma levyä kuunneltiin kyllä loppuun asti. Je' Kyllä sitä näköjään muutkin kuuntelivat.

Viime kesän lopussa tuli myös ostettua Leskisen runokokoelma Ilonkorjuun aika. Oli ihan miellyttävä, osittain selkeästi tekotaiteellinen, mutta hyviäkin pätkiä seassa. Voitti patenttivirkailijat.
Tällöin olin jo perehtynyt Juiceen henkilönä musiikin lisäksi. Leskinen ei ollut enää nuori kuten Jyrki Boyn aikana vaan vanha ja raihnas. Sitä on hankala käsittää mutta musiikkia kestää kauemmin kuin ihmiset.


Lauantaina, 25.11 kuulin aamulla Juicen kuolleen.

Juicen sanoitukset olivat helposti lähestyttävää suomea, niissä oli uskomattomia kliimakseja sekä raadollisia oivalluksia. Niihin liittyy erillaisia tapahtumia, ihmisiä ja tunnetiloja. Monotominen rytmi ja osittain yksinkertaiset melodiat eivät minua haittaa.

Mutta edelleen, Suomipop soitti kaksituntia tauotta Juice, oliko siinä oikeastaan mitään järkeä?

”Ensin lähti joukostamme Helismaa, Viida lähti samoihin aikoihin...” Nyt loputtomaan listaan liittyy Juice. Ehkä parempi niin.


Ja, saattoi muuten Juicea hieman ärsyttää kun Soundi valitsi parhaita suomibiisejä eikä listalla ollut yhtäkään Juicen biisiä.

Nörttiniksi nro. 7

Nörttiniksi nro. 7

Tosinörtti haluaa kuunnella musiikkia samalla kun pelaa nethackia. Muista tosinörtti ei kuitenkaan tuhlaa sellaiseen hapatukseen konetehoja vaan kuuntelee vinyylejä.

-Rahikainen [Känniset Hirvet]

19.11.2006

Matematiikkaa ilman logiikkaa

Jo ennen kesän alkua tajusin matematiikan syvimmän olemuksen fysiikantunnilla. Se oli silloin jo liian myöhäistä mutta nyt voin yrittää uudelleen. Kokeilenpa tajuta sitä olemusta taasen.

Matematiikka on loogista ongelmanratkontaa, järkeilyä. Opetellaan kaava, sovelletaan sitä ja siirrytään seuraavaan. Ainoa ongelma tässä voi olla kaavojen muistaminen, joka ei ole edes oleellista.

Ohjelmointi, kielet, kitaran soitto jne... Kaikki nuo ovat matematiikkaa. Juttujen opettelua ja laittamista järjellä sellaiseen järjestykseen että lopputulos toimii. Selviytyminen on järkeilyä. Nykyään pitää järkeillä erillaisia koneita jos haluaa selviytyä mutta se ei muuta järkeilyä miksikään. Järkeily on matematiikkaa ja pysyy aina samana.

Järkeilyllä pärjää, ainakin siihen asti kunnes tapaa ihmisiä tai haluaa kirjoittaa runoja. Nämä eivät ole oikeastaan järkeiltävissä vaan sisältävät yksilötasolla liikaa satunnaisia muuttujia. Massoina ja yleistämänä nekin voi kuitenkin järkeillä.

Kyllä matematiikka on ihanaa.

31.10.2006

Heikko valo

Vapaus ja pelastus löytyi papin haulikosta, sillä joka aikaisemmin vei oikean korvani ja puolet järjestäni. Vaan kuka sitä karsikkopuuta enää tarvitsee? Tai käsittämätöntä voimaa jolla murskata kansakuntia?

Onni tulee ennakkoluuloista huolimatta. Hitaasti ja varovasti, toivottavasti lopulta valio jogurttia mukanaan. Ehkäpä löydän puolikkaan pääni ja asetan sen takaisin paikalleen, mutta mieluummin hakkaisin nauloja soutajien sormien läpi.

24.10.2006

Elämä on suloista ja haikeaa

Ainakin suomalaisen blogistin elämä. Vai miksi muuten jokainen suomalainen blogi on täynnä valitusta maailmman pahuudesta ja politiikasta. Valitetaan siitä että meitä riistetään, sitten valitetaan siitä kun riisto menee Kiinaan ja työ loppuu täältä. Valitetaan euroviisuvoitoista. Valitetaan Jadesoturista. Lähinnä suosituista pop-ilmioistä.

Eihän sitä valitus ole pahasta. Voi sitä valittaa tai masennella ja sitten vaihtaa tietäviä silmäyksiä. Hyvä vaan tuollainen, mutta ilmeisesti on pakko etsiä tikkuja suurennuslasilla hiuksista ja sahata omaa tai toisen oksaa. Ainoastaan Teknokekolla on ollut jonkinlainen positiivinen ja järjetön asenne maailmaan. No, ehkä pessimistit pelastavat meidät olemalla oikeassa lopulta.
Pessimisti oli loppujen lopuksi oikeassa, mutta optimistillä oli sillä aikaa helvetin hauskaa, kuten sanonta kuuluu.

Tietenkin voisi asioille ehkä tehdäkin jotain (tai sitten ei, aina ei voi voittaa ja tämä ei ole voit vain voittaa tilanne.), eikä vain kaksinaismoralistisesti valittaa tästä valituksesta.

Bah, myyn tukeni eniten tarjoavalle. Itse en liiku.

Nörttiniksi nro. 7

Nörttiniksi nro. 7

Tosinörtin ajanlasku(tm) alkaa Steel Pantherssin ensimmäisen version ilmestymisestä. Nyt on siis vuosi 11 J.S.P.

-Rahikainen [Känniset Hirvet]

25.9.2006

Anova saa mutta etsivä ei löydä

Lönnrotin kerrotana Kalevalaa kootessaan levitelleen muistiinpanot pitkin kartanon lattiaa. Minä levitin magic-kortit ja tein kolme pakkaa mutta se ei saanut samanlaista arvostusta. Itseasiassa menin pidemmälle kuin Lönnrot, olen levitellyt lähes kaiken mahdollisen. Vaikuttaa siltä että tavaroiden levittely vaatii tietyn imagon.

Tästä päästää kysymykseen miksi anova saa mutta etsivä ei löydä?

Jeba, tässä piisaakin jo niin paljon jännitystä että päätän olla kertomatta vastausta (kas, sattumaa, minähän en tiedä sitä) ja laitan teidät jonoon Salen kassalle. Nähdään siellä.

18.9.2006

Jos saisin kolme elämää

Jossain vaiheessa elin harhaluulossa että olisin elänyt kolme elämää. Nyt tajusin sen olleen harhaa. Itseasiassa olenkin elänyt saman elämän mutta kolmesti. Tai no, elänyt ja elänyt. Sivuhenkilönä pikemminkin.


Tälläinen kehämäisyys on hieman rasittavaa. Koko ajan vain tunne että tämän hetken on elänyt joskus aikaisemminkin. Ei voi vaikuttaa myöskään mihinkään, koska näin se meni viimeksikin.

7.9.2006

A-Z

Nykyään ihmiset omistavat asioita käyttämättä niitä. Kaikilla on Rolling stonesia mutta kukaan ei koskaan kerro kuuntelevansa rollareita. Levyjä löytyy muttei järkeä.

Siispä päätin korjata asian omalla kohdallani: Kuuntelen kaiken musiikkini aakkorjäsjestyksessä läpi seuraavina viikkoina. No, kaksi viikkoa siihen menisi putkeen kuunteluna eli muutama kuukausi vierähtää.


Nyt tullut kuunneltua ABBA, vielä aika montakin levyä sitä jäljellä, menee järki. Ja kiinnostus.

2.9.2006

Nörttiniksi nro. 6

Nörttiniksi nro. 6

Tosinörtin pelit ovat niin häikäiseviä, että pitää Oblivioniakin pelata aurinkolasit päässä nethackista puhumattakaan.

-Rahikainen [Känniset Hirvet]

1.9.2006

Ranskalaiset perunat ja kurpitsa

Mitenkäs sitä toisessa maailmansodassa Ranskan ja Saksan välinen sodankäynti menikään?

Ranska rakensi hillittömät bunkkerit Saksan rajalle ja siirsi kaikki joukot sinne. Sitten katsottiin kun Saksalaiset kiersivat Alankomaiden ja Belgian kautta selustaan. Eihän tuollaisessa häviössä mitään pahaa ole. Mutta kun ne pirut oli tehneet jo kahdessa sodassa niin. Aina sama kaava, Ranskalaiset kasaavat kaikki joukot Saksan rajalle ja Saksa tulee Belgian ja Alankomaiden kautta selkään.
Niin, ei ne varmaan kolmatta kertaa niin tee, rakennetaan vielä kovemmat bunkkerit niin ei ainakaan tee.

Tämä on kunnianosoitus siitä, ettei ihminen koskaan opi. Olemme ikuisia optimisteja ja meillä menee paskasti kuin satunnaisella seurustelukumppanilla.

Jalkamaljakko



Olin punkkari, piirsin Jalkamaljakon. Kuviksen ensimmäinen kurssi on ihan miellyttävä, skanneri taas ei eikä piirustusjälki.


Paremman puutteessa

Teen muotorikkeen saamatta rikesakkoa tai menemättä vankilaan Sörnäisten aseman kautta.

Jostain järjettömästä syystä minusta on tullut Kurt Cobain. Ensin olin joku, sitten Elvis ja varmaan moni muukin. Kurt Cobain?!

Vakka minä päihitin sen.
Murskasin sen.
Voitin sen.
Sitä ei enää ole mutten voi käsittää sitä.

Oi, kuningas alkholi

Juodaan viinaa, tullaan viisaammiksi vaan

Alkoholi on hassu hommeliini. Varsinkin/Paitsi ehkä silloin kun näkee maassa makaavia ihmisiä joiden päälle on kasattu tuoleja. Ehkäpä siksi kerrotaan tarinoita etelänmaista, missä juominen on harkittua ja soveliasta. No, siellä voisi käydäkin heti kun on saanut muutaman Iisalmelaisen jääkarhunturkin myytyä.

Ehkä se oli kieltolaki, ehkä se on ikuinen pimeys. Sille ei kuitenkaan voi enää mitään. Ja eihän se voi olla täysin huonokaan asia. Mitäpä suomalaisesta musiikistakaan olisi tullut ilman alkoholia? No, tietenkin se että asioista ei puhuta voi olla negatiivinen puoli, mutta yhteisen hyvän vuoksi pitää tehdä uhrauksia.

Sä jätit mut kun mä olin raitis, sä et halunnut mua edes nähdä

Sisiliassa naiset tappavat enemmän ihmisiä kuin haulikot. Kyl, kyl, naisethan ovat erinomainen syy juoda. Paremman puutteessa. Eihän siitä apua ole, mutta ehkäpä joskus on? Kannattaa ottaa riskejä. Todellisuudesta on hyvä irrottautua, ongelmana on vain se, että joskus pitää herätä pumpulista. Ei shampanja auta, ellei sitä todellisuudessa halua. Eikä kukaan koskaan halua. Tarkastaja Ankardon kaltaisista idoleista pitäisi päästä eroon, niin jotain voisi ehkä tapahtuakin.

En tuomitse mutta hyväksyn, sanoisin jopa että hyvinkin soveliasta. Tajunta laajenee ja voi tajuta asioita. Se on vain niin barbaarista, tekee pahaa imagolle. Ehkä myös koululle ja ihmissuhteille ja muulle sellaiselle.

Voiko sille oikeastaan mitään? Ei. Kukapa ei pitäisi masennuksesta, tuosta tieteenalasta jota on tutkittu väärältä kannalta? Itsetuhoisuus ja masokismi ovat ihmisen vahvimmat vietit. Sitä pitää vain ruokkia.

Korealaiset kehittivät puhelimen kännipuheluiden estolla. Miksi niitä ei ole suomessa? No, ehkäpä siksi että muuten avioituistilastot laskisivat nollatasolle.
Yleensä ihmiset vain juovat tervaa. Sitten soittavat toisille ihmisille ja sanovat asioita. Se on oikeastaan pirun hienoa asia, kertoo miten asiat todellisuudessa ovat, sitä paitsi joillakin ei ole muuta vaihtoehtoa.
Ehkäpä nuo asiat pitäisi selvittää (Ei kukaan koskaan selvitä), sellainen on kuitenkin suomalaiselle mahdotonta.

Kolmen tähden jallupullon juotuaan, kaksi miestä tutkii muistikirjojaan

Okei, okei. Myönnän ja hyväksyn. Asioita voi selvittää. Se vain vaatii yleensä pullon kirkasta tai magyaria ja mieluiten yhden selvän ihmisen linnottautumaan vessaan tai hakkaamaan tuoleilla. Pääasia on kuitenkin että saadaan toinen osapuoli humalaan, ja kyllähän sitä voi siinä seuraksi ottaa paremman puutteesa. Kohteliasta meinaan nääs. Silloin se pitää kuitenkin tehdä kaksi kertaa, molemmat kertovat. Silloin on vapaus puhua totta, asiat voidaan selvittää koska toinen ei muista kertomaansa mutta toinen vihdoinkin tietää totuuden.

Mutta muista ettei nöyrälle kertojaparalle saa sattua mitään väkivaltaista. Se olisi väärin, pitää olla jokin tapa kommunikoida turvallisesti. Vaan, entä jos toinen on nainen eikä mies? Voi, voi, anteeksi vain, älä edes kokeile.

Mutta, hei, elän vaikka dokasin



Online päiväkirja?

Mikä hiton päiväkirja? Minä olen lukenut yhden päiväkirjan elämäni aikana, ja se oli aivan erillainen kuin livejournalit tai blogit joihin ihmiset kirjoittavat asioita mitä haluavat muiden ajattelevan. Päiväkirjaan kirjoitetaan itselle asioita mitä ei koskaan sanota ääneen ja toisinaan, joita ei edes ajatella.

Blogissa taas kirjoitetaan muille. Asioita joita kuvitellaan ihmisten haluavan lukea, tai sitten leikitään kriittistä punkkaria ja valitetaan maailman pahuudesta. Silloin harvoin kun kerrotaan itseään koskevia asioita niistä jätetään faktoja kertomatta, korostetaan epäolennaisia seikkoja. Yritetään saada ihmiset luulemaan, että olet Nordean sihteeri tai jotakin. Jotkut simpanssit kirjoittavat joskus jotain, todellista mutta luultavasti vain kerjätäkseen huomiota. Eivätkä silloinkaan selkeillä sanoilla.

No, eivät päiväkirjatkaan tai runoilijidenkin tuotokset ole kirjoitettu selkeillä sanoilla. Eli niitäkään ei ole tarkoitettu kenellekkään muulle. Siltikin ihmiset poimivat Hitlerin hilloja ja purkavat Dylanin lankoja. Ehkäpä tietämättömyydessäkin on pointtinsa, ei tarvitse pelätä sementtia ja voi istua rohkeasti kuskin paikalla. Miksi siis kirjoittaa epäselvillä sanoilla vain itselle merkittäviä asioita, silloin ketään ei kiinnosta ja sinä itse olet ainoa lukija?
The answer my friend, is blowin' in the wind

Hyväksyn enkä tuomitse, muuta kuin jaottelun. Toisille pitää antaa Caponen muotukuva joululahjaksi, toiset katselevat mielellään Guevaraa tai Tontoa. Ja anteeksi vain, jotkut ovat kohtuuden ihmisiä, ei koskaan kylmää tai kuumaa. Kolmannet taas katsovat maailmaa Espoosta ja kieltävät Rovamienen olemassaolon, eivätkä ole koskaan kuulleet Lappeenrannasta. Vai onko Livejournaleilla, rakkausrunoilla tai blogeilla jotain olennaista eroa? Kaikki ovat sitä samaa hyväksynnän, paremmuuden ja kehujen hakua. Enkä vielä edes kaikkea kertonut oo.

Jostain syystä runoja arvostetaan eniten, vaikka eihän niitä kukaan koskaan osta, lue tai kuuntele. Silloin kun todellisuus tulee selväksi, kuka tahansa pystyy tähän, niin nämä muutaman säkeen vääntäjät nauravat katketakseen, pitävät itseään illuminatuna. Ovat kuin Beatlesit toimittajien haastatteluissa. Kieltämällä Siperian he ovat voittaneet, murskanneet sen arvoasteikon alimmaksi.

Voi, voi heitä. Hekin ovat voimattomia Teknokekon ja Wexteenin ansiosta. Ihmisestä tulee heti Jääskeläinen tai Ahonen hänen huomauttaessaan "ohimennen" kirjoittavansa blogia, muiden hätkähtäessä hän hymyilee. Hymy katoaa kun muut onnittelevat, hetkinen olenko minä saamassa lapsen? Mitään ei haluata kuulla mutta kaikki nousee pintaan. Päiväkirja sanaa ei myöskään mainita.

Miksi siis "journalit" ovat paras ratkaisu? Ovat aivan samanlaisia kuin edeltäjänsä ja vielä suositumpia.

"Bang, Bang"

Revolveri. Onhan sitä tullut kuunneltua muttei koskaan kokonaisuutena. Niinpä eräänä päivänä serkku huomauttaa: "Revolver on aika hyvä levy." Ja samaa sanotaan ympäriinsä. Miksi? Mitä tapahtui?

Yhdistävätekijä on kuin koira ariseva.Satunnaisia lauseita, imagokysymys. Laumavietti, sama voima mitä tuntee kun katselee Neuvostoliiton syntyä tai kuuntelee Hitlerin puheita. Kommuuni. Uskoa. Voimaa yhtenäisyydestä. Mutta joku saa selittää vielä minulle miten Revolver liittyy kuvaan. Se soi nytkin. No viikon päästä ymmärrän, tai sitten en, mutta jos ymmärrän niin ymmärrän ja jos en niin sitten en mutta kuitenkin jos ymmärrän niin uskon silloin ymmärtäväni mutte jos en niin.... Ainahan ei voi kuitenkaan voittaa, vai mitä?



31.8.2006

Nörttiniksi nro. 5.

Nörttiniksi nro. 5.

Ilman kolaa ei voi koodata, ilman ohjeita ei voi leipoa ja ilman Taiwania ei ole underdoggia.

-Rahikainen [Känniset Hirvet]

17.7.2006

Teutonien ristiretki Puola-Liettuan tilkkutäkkiä vastaan

Kukkula numero x

Jonkin sorttinen epätoivo oli jo vallannut urheat teutonit. Yhdeksänkymmenenviiden miehen voimalla pitäisi vallata kukkula jota puolustamassa olisi ainakin sataviisikymmentä puolalaista. Sodanjohdon käskyt kävivät yhä käsittämättömiksi.

Toivottamalta tuntunut taistelu ei kuitenkaan estänyt vitsailua, heitettiin monenmoista juttua pakanoiden taistelutaidoista ja muusta. Vasta katajien ja kuusten seassa alkanut kapuaminen vaihtoi vitsailun kiroiluksi. Haarniskan paino tuntui kaksinkertaistuvan ryteikön läpi rämpiessä.

Jonkin matkaa kavuttuamme tiedustelija ilmoittaa vihollisista vasemmalla. Oikeasta laidasta lähtee käskytyshuuto joka kulkee joukkojen läpi kunnes muodostelmaan on asetuttu. Sitten kipuaminen taas jatkuu.

Nyt mekin näemme pienen tiedusteluosaston joka lähtee juoksemaan kukkulan laelle heti meidät nähdessään. Kuri pitää eikä kukaan lähde yksinään perään. Muutaman askeleen jälkeen ensimmäinen nuoli lentää kohti. Kukkulan laelle on suora näkö-yhteys, jälleen pieni pelko saa vallan. Olisiko tämä taistelu viimeiseni? Olisiko se ensimmäinen lyönti vai takaa ammuttu nuoli?
Onneksi pakanatkaan eivät näytä kolmen hävityn taistelun jäljiltä kovin urheilta.

"YLI VAAN!" huutaa maahinkaiskaartin komentaja. Kapuamme niin nopeasti kuin mahdollista jousimiestemme harventaessa vastustajien rivistöä. Meidän on mentävä oikealta läpi eli sitten myös mennään, epävarmuus on kadonnut. Hilparini kanssa pysyttelen kahden kilpimiehen takana ja valmiina tönimään heitä eteenpäin. Huudan: "Vasen jää!", mutta sitten ollaankin jo taistelukosketuksessa.

Iskuja satelee ympärilläni. Nostan hilpariani ja lyön ja lyön loputtomalta tuntuvaan massaan. Edes kypärään osunut keihään pisto ei hidasta, kilpimieheni torjuvat loput. Lyön. Pistän. Jokaisen tappetun vastustajan paikan ottaa toinen. Ja taas toinen. Se on vain yhtä suurta massaa jonne voi lyödä.

Lopulta vastustajien määrä vähenee ja loput pakenevat vain saadakseen lyönnin selkäänsä. Taistelu on ohi, kukkula on meidän. Kaartimme sai kahdenjoukko-osaston liput ja puola-liettuan sotalipun, eikä muillakaan mennyt huonommin. Kaartin tappiotkin vain neljä miestä, aivan uskomatonta.

"This is where we make our last stand!"

Tällä kertaa meitä on seitsemän enemmän kuin aikaisemmin. Hiekkaisen kentän toisella puolella oleva Puola-Liettuan armeija ei siltikään näytä yhtään pienemmältä, kaikki miehet rivissä se näyttää entistäkin uhkaavammalta.

Taistelukenttä tuntuu hajoavan huutoon sotalippujen juostessa armeijoiden edestä. Sen jälkeen laskeutuu hiljaisuus.

Hiljaisuudessa muodostimme kolmion. Ainoa toivomme olisi vain pitää muodostelma melkein kaksinkertaista ylivoimaa vastaan. Kaksi parasta soturiamme käveli tyynesti vihollisarmeijan eteen. Emme kuulleet mitä he huusivat mutta lopuksi he heittivät aseensa vastustajille ja kävelivät takaisin.

Ärsytetty vihollisarmeija lähtee liikkelle. Ensimmäiset nuolet kimpoavat vaarattomasti kilvistämme. Yksi kuitenkin vie vieressäni olleen keihään. Toinen taas osuu kypärääni.

"Linja pitää!" huudetaan kuin yhdestä suusta ja pakanat iskevät ensimmäisen kokeilevan hyökkäyksensä. Vedän hilparillani kilpiä ja aseita alas keihäiden pistäessä. Muutama puolalainen kaatuu. Linja perääntyy meidän keihäittemme tieltä. "Oikea pettää!" Kuuluu samalla ja ennen viimeisen tavun loppua rynnäköimme sotauhuudon kera kohti vihollista.

Seuraan toveriani ja lyön, lävistän ja tapan hilparillani kunnes huomaan seisovani yksin linjan takana, edessäni vain yksittäisiä vastustajia. Seisomme paikallamme ja katselemme kaikki toisiamme hitaasti silmiin, joku ei kävelisi pois.
Ensimmäinen miekkamies lyö kangaspanssarini hihan irti ennen kuin päänsä lentää metrien päähän. Jatkan lyöntiä keihäsmiehen käteen. Joudun perääntymään raivoisasti lyöden kolmen miekan alta. Ehdin erottamaan liikettä oikealla ennen kuin keihäs kulkee pääni läpi.

Huhu kertoo kuitenkin että sadastaviidestäkymmenestä vain kaksikymmentä käveli takaisin kunnian kentältä, ilman sotalippua.

"Run Forest, run!"

Tämä olisi loppu. Oli kuuma ja jokainen tiesi kuolevansa. Kaikki jännitys ja vitsailu oli kadonnut. Oli selvää mitä tulisi tapahtumaan. Raskaasti haarniskoidulla armeijallamme ei olisi mitään mahdollisuutta alivoimaisena lyödä Puolan kevyempää varustusta metsässä. Kuinka meidän olisi mahdollista pitää kolmea strategisesti merkittävää pistettä hallussamme kun pakanat voisivat jakaa armeijansa kahteen osastoon joista kumpi tahansa voisi lyödä meidät niin että henkiin jääneillä ei olisi enää mahdollisuuksia?

Sillä ei ollut väliä. Me tappaisimme ne. Niin saatanan monta kertaa kuin olisi pakko.

Marssimme ensimmäiselle pisteelle joka oli metsän läpi kulkevalla tiellä. Sitten vain odotimme kuumuudessa. Jalat olivat täynnä rakkoja ja haarniska hiersi hartioita.

Jonkin ajan kulutta tielle marssi muutama joukko-osasto. Odotimme hiljaisuudessa, huhujen mukaan selustaamme oltiin kierretty. Se ei meitä häirinnyt tehdessämme selvää tielle eksyneestä kohortista.

Nyt meidät komennettiin valtaamaan kukkulaa, se oli ainoa vaihtoehtomme. Peräännyimme muutaman sataa metriä ja kiipesimme hiljaa kukkulan laelle. Yllätysetu olisi puolellamme, sijaintimme olisi puolalaisille täysi arvoitus, me päättäisimme taistelupaikan.

Matalina etenimme ja keihäsosaston joutuessa taisteluun teimme rynnäkön sivustaan. Taistelu oli lyhyt. Viholliset pakenivat, yksinäiset sankarit teurastetiin armotta. Taistelu oli kallis myös teutoneille, meitä oli enää enää kaksikymmentä, suurimmalla osalla keihäät eikä yhtään kilpiä. Vahvistusjoukoista ei ollut tietoakaan.

Puola-Liettua kokosi joukkonsa uudelleen muodostaen puoli-kaaren ympärillemme. Metsä oli aivan täynnä pakanoita, kahdeksan yhtä vastaan.
"Me kuolemme nyt mutta lippu juokse!". Sitten puolalaisia tuli kaikkialta. Kaartin sankariteot eivä jäisi kuitenkaan unohduksiin, lippu pelastui.

Sotahuudossa olin viikonlopun. Ja kyllä oli mahtavaa. Järjestäjät ja osallistujat olivat todella panostaneet tapahtumaan. Saunat, vessat, ruokahuolto, tanssit, aseet ja varusteet. Kaikki oli laatua. Ja ihmisillä oli vielä pirun kivaa. Hauskempaa oli kuin viime vuonna, maahinkaiskaarti jäi vaan tälläkin kertaa toiseksi.

16.7.2006

Pakka sekaisin

Kömmi henkiin

Katsoin shufflen loppuun tällä viikolla. Alunperin odotukseni eivät olleet kovin korkealla, kuulemma hieman saman tyylinen kuin Love Hina, mutta vähemmän huumoria. Ensimmäiset jaksot olivatkin sitä "ARGH!"-pöydän hakkausta, tämähän on juuri tätä.

Puolivälissä kiinnostus nousi pirusti. Sarjaan alkoi tulla jotain järkeä ja ihmiset eivät poukkoilleet ympäriinsä. Synkkyyttä rupesi tässä vaiheessa ilmenemään (Sori vaan) Primulan ja muiden ihmisten sairastellessa. Sinä yönä menin nukkumaan kuudelta ja odotin innoissani seuraavaa jaksoa. Kaede-osuus olikin laatua.

Loppu oli vieläpä järkevä. Kaikki sujui niin kuin asioiden kuuluukiin, kasvoivat aikuisiksi. Viimeinen jakso ylttyi jopa melkein, hmm no enpä tiedä oikeastaan mitä paremmaksi, se vain vetosi.

Shuffle oli mukava virkistys "ranskalaiseen-taideanime"-linjaukseen. Paranoia Agent ja Serial Experiment Lain olivat aivan huippuja mutta niissä meinasi hajota pää. Love Hina taas on manga. Susiprikaatti oli taas aivan järjetön, paljon parempi kuin Metropolis jossa ei oikeastaan ollut muuta kuin se maailma.

Minä olen niitä oman sukupolveni elitistipaskoja jotka ovat aloittaneet aina asioiden edeltä. Aina tulee se tynnyrissä asumistunne kun huomaa ihmisten käyttävän lyhenteitä "Lol" ja "omg" joita on itse käyttänyt tietokone maailmassa vuosia. Tai huomata että: "Hei, mitä helvettiä? Ihmiset lukevat japanilaista sarjakuvaa? Sitä saa siis jo kaupoista helposti? Laatua.". Stam1nan kanssa kävi samoin Toistaalta on kivaa että asioista tulee suosittuja ja helposti saatavia, mutta lähtihän Guevarakin ensimmäisen vallankumouksen jälkeen tekemään seuraavaa.

Nyt kysyt mitä olen lukenut. Lähinnä Gekigaa ja Shojoa. Tietenkin hieman Seinenia ja muuta mutta nuo ovat päätyypit. Kaikki laadukkaat merkkiteokset tulisi kahlata läpi, Lone Wolf & Club... Toisin sanoen oman genrensa parhaita tai eniten julkisuutta saaneet, elistinä taas se kaikki paska mikä jaa huomiotta ja mitä on mahdotonta saada.

Tulipa tuosta mieleen että nyt kun Akiran suomentamista on alettu jatkaa (Viime ajoitus taisi olla hieman pielessä) niin jostain syystä Kiuruveden kirjasto on ehtinyt hommata ne jo hyllyynsä, kun taas Jyväskylässä niitä vasta "hankitaan". Ainiinjoo, tietoja Eaglen (The making of an Asian-American President) jatko-osista otan mieluusti vastaan.

Ero japanilaisen ja amerikkalaisen sarjakuvan välillä ei ole piirustustyyli vaan koneisto. Mikki Hiiri ja Aku Ankka ovat Walt Disney-yhtiön omistamia, vaikka alkuperäiset tekijät ovat kauan sitten kuolleet niin sarjoja tulee koko ajan lisää. Luonnollisesti tämän takia minkäänlaiset muutokset eivät ole mahdollisia. Kehää kuljetaan aina. Sandman taas on aivan päinvastainen.

Japanissa taas tehtään pitkiä tarinoita jotka oikeasti tarinan. Eagle alkaa tietystä pisteestä ja päättyy joko voittoon tai häviöön. Sitten se on loppu. Hahmot on luotu tarinaaa varten, tai toisinpäin, niillä on elämä, ne muuttuvat. Jos Love Hina olisi amerikkalainen sen teko jatkuisi edelleen, se on rakenteeltaan kehämäinen mutta japanissapa se tehtiin loppuun.

Keski-eurooppa on tässä kohtaa mielenkiintoinen. Piko ja Fantasio, Lucky Luke jne... Melkein kaikkien tekoa jatketaan (Hergea ja muutamia muita.). Ovathan ne rakenteeltaan sellaisia että niitä voi tehdä loputtomasti, mutta kyllä se on hienoa että Niilo Pielinen ja Tintti loppuivat kun tekijät kuolivat. Ei uusia Lucky Lukeja ja Asterixeja kestä (Nojaa uudet Asterixit ovat hauskoja edelleen mutta eivät historiallisesti).

Sumsassa (Suomalainen sarjakuva) esim: Praedorissa on kirjoitettu tarinan loppu, mutta albumeja on oletettavasti tulossa vielä. Sumsassa on yllättävän paljon kuitenkin strippi-sarjoja, paljon enemmän kuin pitkiä yhtenäisiä tarinoita. B.Virtanen, Pieniä julmia tarinoita, Wiivi ja Wagner jne.... Onko näiden arkipäivää kuvaava, välillä masentavankin realistisesti laajempia markkinoita?

Sumsaa on oikeastaan vähän, käännöksi löytyy aina yhtä kotimaista kohti kymmenittäin. Hienoimmat teokset jäävät usein vähälle huomiolle koska niille ei löydy kustantajaa. Onneksi on asioita kuten Kurpitsa albumit ja Kemin sarjakuvamessut. Fakta on kuitenkin se että suomessa sarjakuvan tekijöillä on melko kehnot olot.

Poikkeuksia löytyy aina ja kaikkialta, siitä on turha valittaa.

14.6.2006

Maailmanloppu

Tänään taivas putosi niskaani.

Merkit olivat ilmassa. Tai no, tarkalleenottaen eivät olleet. Salama iski kirkkaalta taivaalta kuten sanotaan, kirjaimellisesti sadekuuron siivittämänä. Aivan, alkoi sade kuin Nooan aikoihin. Näkyvyys tippui muutamaan metriin ja vettä oli tiellä ainakin senttimetrinverran. Tuuli viskoi puita. Rekat ja moottoripyörät pysähtyivät myrskyn vuoksi, itseasiassa olisi voinut luulla olevansa Floridassa.

Ei tätä kuitenkaan kestänyt kuin viitisen minuuttia. Tulvivat tiet veivät minut kotiin, tässä vaiheessa alkoi jo tyyntyä. Hitto, siinä vaiheessa kaikki oli jo ohi. Sitä se ilmastonmuutos teettää.

3.6.2006

Saatanan judkut

Tänään piti koetella jälleen kerran tarinatuokion rajoja. Huumorilla eli antisemitismilla. Huonot numeroit inspiroivat runoa. Eli koko touhu on puhtaasti vertauskuvallista.

Saatanan judkut

Ensin
Veitte koulumme
Laskitte numeromme
Tuhositte tulevaisuutemme
Saatanan judkut
Myöhemmin
Pankkinne
Eivät myönnä lainaa
Korkoa tai edes katetta
Saatanan judkut

Te annoitte minulle tien
Voimaa ykseydestä
Vitsakimppu kestää
Saatanan judkut

Nyt
Me olemme syyllisiä
Vaikka toimme vain oikeutta
Saatanan judkut
Saatanan judkut


Muutaman tunnin se ehti tuokiossa olla. Kuitenkin
18:41. Sini lähettää viestin:

"
Hei,

Ylläpidon mielestä runosi "Saatanan judkut" liippaa turhan läheltä kansankiihotusta. Mikäli sen on tarkoitus olla ironinen kannanotto, toivoisimme sinun lisäävän siihen jonkinlaisen selityksen ja syyt sen kirjoittamiseen.

Pelkkänä runona sitä ei Risingin sivuilla suvaita, vaan se vaatii myös perustelut.

Sini"

Hitto. Täytyy myöntää, runoissa on voimaa. Sanoissa on voimaa. Pitäisi perustaa lehti tai jotain. Voisi tehdä vallankumouksen.

Eli varokaa kun näette minun tekstejäni paperilla, vallankumous lähestyy.

1.6.2006

Ylakoulu kahteen vuoteen

On se vaan kumma kuinka ahkeruus, into ja työteliäisyys palkitaan. Luonnollisesti se tunneilla paikalla oleva saa kahdeksikon ja se työt tekemättä jättävä ysin. Elämä on siistiä, ET-opiskelu on myös. Jostain syystä et on sellainen aine että mitä vähemmän sitä opiskelee ja mitä vähemmän ajattelee sitä paremman numeron siitä saa. Hitto. Parempi ruveta natsiksi.

Nyt asiaan. Kolmen vuoden aikana olen onnistunut saamaan yli kaksisataa poissaoloa. Toisin sanoen yhden lukukauden. Eikä kukaan ole valittanut tai palkinnut. Bravo.

Nörttiniksi nro. 3.

Nörttiniksi nro. 3.

Tosinörtti ei whineta. Muuta kuin whinesta. Tosinörtti vastaa kaikkeen valitukseen vain "Whine off", ellei itse ole whinettamassa. Yleisesti on kuitenkin hyvä sanoa aina välillä "Whine off" varmuuden varalta.

-Rahikainen & Korhonen [Känniset Hirvet]

26.5.2006

Skrivit

Just when I thought I was out...

Kaikki on ollut viime aikoina jotenkin usvaista, mistään ei saa mitään otetta eikä jaksa yrittää. Ei jaksa edes kuunnella musiikkia ja asiat unohtuvat. Kerrassaan harmillista ellen sanoisi. Varsinkin kirjoittaminen on sellaista mitä ei jaksaisi.

Niin, kirjoittaminen.
Minä olen aina kirjoittanut melko epätavallisesti. Ennen vanhaan siihen liittyi oleellisesti musiikki. Kirjoitin musiikin inspiroimana tai vähintään sen vaikutuksen alaisena. No, nythän minulla onkin melkein kaikki kirjaston levyt (Enkä silti kuuntele kuin niitä muutamia).
Päättelin kuitenkin että inspiraatiotekstit ovat automaattisesti surkeita. Ja suurimman osan musiikista olen jo yhdistänyt johonkin mielikuvaan.

Mitään pitkää ja juonellista en saa kovin helposti valmiiksi, se rupeaa aina näyttämään jo kerran kirjoitetulta. Tämäkin hyppii sinne ja tänne.
Pieniä dialogin pätkiä ja dramaattisia tapahtumia riittää mutta niistä ei koskaan saa mitään todellista aikaan. Siinä on ongelmana että haluan käyttää niitä joskus jossain, en jaksa säästää niitä sellaisiin teksteihin joihin ne kuuluvat vaan laitan ne satunnaisesti ensimmäiseen joka tulee mieleen.

Fiktiiviset tapahtumat ovat minusta aivan mahdottomia kirjoittaa, vaikka omani voivat sellaisilta näyttääkin. En pysty kirjoittamaan sellaista mitä en ole nähnyt tai kokenut. Etäännyttäminen on aina ollut se minun keinoni mutta jostain syystä mieleni on tylsistynyt. Ei jaksa ajatella tarpeeksi syvällisesti.

Minulla ei koskaan ole ollut aikaa tehdä mitään pitkäjänteistä. Kun aloin kirjoittaa runoja niin tein sitä tosissani. Pohdin asioita ja laitoin niihin omia kokemuksiani ja ajatuksia, kieltäen sen kuitenkin jyrkästi. Huomasin kuitenkin että runoja on helppo kirjoittaa koska ihmiset ylitulkitsevat niitä. Rupesin kirjoittamaan tuokioon massatuotannolla runoja vain sen takia koska ne olivat nopeita kirjoittaa eivätkä vaatineet mitään. Tietenkin välillä laitoin sinne niitä intohimostakin kirjoitettua, mutta nekin olivat vain keskustelua. Viestejä tietyille ihmisille jotka ymmärsivät pointin.
Uusi Kuu oli viimeinen asia joka romutti arvostukseni runoihin ja runoilijoihin.
Kirjoitan runoja edelleen, pitää koetella järjestelmän kestävyyyttä.

En edes muista montako ideaa ja kirjoittamatonta tarinaa minulla oli mielessäni puoli vuotta sitten. Kolme kuukautta sitten. Kuukausi sitten. Muistan ainoastaan yhden ja nyt se tuntuu typerältä ja epäuskottavalta. Ei jaksa edes yrittää laittaa sitä sanoiksi, pitäisi vain yöllä herätä ja tarttua kynään. Tähän blogiinkin olen miettinyt kaikenlaista sanottavaa mutta ei ole tilaisuutta kirjoittaa muistiin.

Tajusin että tämä on ollut skriva-tiedostossa jo kuukauden. Taidanpa laittaa tämän tänään. Niin, oikoluvusta en viitsi edes puhua....

Finire

15.5.2006

Leipää

Viestinnän työnä piti kirjoittaa lehtijuttu, en jaksasanut tehdä sitä samaa copy paste työtä kuin muut joten kirjoitin leivästä.

Leipä, aikamme vitsaus

Monen oppilaan vapaa-aikaan kuuluu olennaisesti leipä. 80- ja 90-luvun vaihteessa J. Tilsan leipämainos nosti vihdoin leivän suurten massojen tietoisuuteen ja se nousikin muutoksen symboliksi.

Mitä leipä oikeastaan on? Ketkä siitä nauttivat ja miksi? Tule mukaamme kun sukellamme leivän jännittävään maailmaan!

Lönnrot opetti Suomalaisille pettuleivän tekemisen taidon, Ha-Notsrinkin kerrotaan kaupanneen leipää viattomille ohikulkijoille, maksaen siitä kuitenkin kalliisti myöhemmin. Yksi asia on kuitenkin varmaa, leipä on ollut ja leipää tulee aina olemaan.

Leivän suosioon on monia syitä, yksi on varmaan se että leipää voi syödä missä ja milloin tahansa. Kylpyammeessa, lentokoneessa, elokuvateatterissa, pyöräillessä ja jopa Venäjällä. Yritäppä tupakoida museossa, niinpä ei onnistu. Kukaan ei kuitenkaan välitä vaikka mässyttäisit leipää katsellessasi Mona Lisaa. Ensi treffeillekin monet ostavat kukkia, suklaata tai muuta turhanpäiväistä. Leipä on kuitenkin ainoa varma vaihtoehto, terveellinen, kiinteä ja romanttinen!

Leipääkin on monenlaista. Ruis-, ohra-, porkkana-, vehnä-, kääpiö-, monivilja-, unikko-, vähä rasvaista-, ja sokeri-leipää. Kymmenet eri valmistajat leipovat leipää eri kokoisena ja värisenä. Leipähyllyllä tavallinen tallaaja on aivan sekaisin, valinnanvaraa on aivan liian paljon. Asiantuntijat osaavat kuitenkin valita leipänsä huolella, he eivät sorru halpoihin jäljitelmiin jotka ovat kauniita päältä mutta silkkoa sisältä. Tosimiehen tunnistaa leivästä.

Leivällä on myös pimeä puoli. Siihen voi jäädä koukkuun. Vaikka seitsemänkymmentä prosenttai yli mediaanin olevista leivät käyttäjistä väittääkin että leipä ei aiheuta heille ongelmia niin leipä on usein ollut syynä perheväkivaltaan, eroihin ja rikoksiin. Kun huomaa että viikossa ei riitäkkään enää yksi leipä, on parasta ruveta seuraamaan omaa leivänkuluttamista. Leivästä tulee ongelma vasta sitten kun sitä ei saa. Fanaattisimmat leivänsyöjät syövätkin saman leivän moneen kertaan kun rahat ei riitä toisen leivän ostamiseen.

Ottaen huomioon ikä-jakauman niin yhdeksäs luokkalaisten keskuudessa leivän käyttö oli suosituinta perjantaisin, seitsemäs luokkalaisten keskuudessa taas keskiviikkona. Kahdeksas luokkalaiset syövät leipää tasaisesti ympäri vuoden, tyytyen kuitenkin lähinnä ruisleipään. Monet kertovat saaneensa leivän syöntiin virikkeen isovanhemmiltaan.

Tähän lopuksi vielä wanhan ajan leipäresepti.

Ota yksi osa soraa.

Kaksi osaa ohraa.

Kolme osaa vettä.

Yksi banaani (tai flamingo).

Sekoita ainekset keskenään, kuori kuitenkin banaani ensin (tai flamingo). Keitä noin viisi minuuttia noin kuudessakymmenessä asteessa. Älä hämmennä. Tarjoile puulautasilta kahvin kera.

Miikael Saaristo

5.5.2006

Nörttiniksi nro. 2

Nörttiniksi nro. 2.

Näppäimistölle ei saa kusta. Näppäimistö saattaa mennä epäkuntoon tai vaikka vaurioitua. Myöskään hetelmämehun hyötykäyttö näppäimistön kera saattaa aiheuttaa epätoivottuja sivuvaikutuksia, kuten esimerkiksi: päänsärkyä tai ilmalaivoja.

-Rahikainen & Rihmanen [Känniset Hirvet]

18.4.2006

Metsässä

Loman viimeinen päivä. Aurinko paistoi kirkkaana vaikka hieman sumua näkyikin taivaanrannassa. Muutama lintu lauloi ja tuuli puhalsi vienosti kohti.
Kerrassaan ihana aamu.

Nuuhkaisen kevät ilmaa ja jatkan hidasta kävelyäni metsän siimeksessa puhallellen aina välillä kutsutorveen. Muutaman metrin päästä tulee ruohoisa aukea. Pysähdyn. Aukean toisella puolella näkyy liikettä. Heittäydyn äkkiä maahan ja irrotan kiväärin selästäni.

Työnnän ruohoa sivuun ja tarkennan kiväärin kiikaritähtäintä. Olin aivan oikeassa. Aukean vastapäisellä laidalla näkyi tosiaan hirvi, tarkalleen ottaen naarashirvi, sillä ei ollut sarvia. Hirvi märehtii ruohoa ja laskeutuu maahan, zoomaan kauemmaksi ja huomaan uroshirven lähestyvän. Hienoa, komeat sarvetkin vielä.

Hitaasti uros kävelee kohti tuhoaan. Askel. Askel. Vielä vähän ja hirven pää on tähtäimen kohdalla. Painan liipasinta. Linnut lehahtavat ilmaan ja molemmat hirvet pakenevat. Luulen osuneeni.
Vedän nopeasti vanhan patruunan pois ja ehdin ampua vielä toisen kerran. Nyt ainakin osui. Hirvi hoipertelee ja kaatuu.

Lähden lampsimaan kohti kaatunutta hirveä. Hetkinen, mikä tuolla vasemmalla vilahti? Asetun polvilleni ja tähtään kiväärilläni. Vasa. Voi paska. Niinpä tietenkin, naaras ja uros, tietenkin niillä oli vasa.

Pieni avuton vasa ei ole huomannut mitään vaan lähestyy kaatunutta isäänsä. Vasa ei kuitenkaan näytä siltä että olisi huomannut minua tai ruumista. En halua että se pääsee näkemään kuollutta isäänsä vaan ammun kaksi laukausta ilmaan. Vasa lähtee juoksuun ja syyllisenä kerään voittoni hedelmät.

J.K Pitkään aikaan mikään peli ei ole herättänyt suuria tunne elämyksiä. Kaveri kuitenkin innostui Deer Hunter 2005:sta ja minäkin päätin kokeilla vaikka en kovin innostunut ollutkaan.
Jotenkin vain tuo kokemus oli jotenkin aivan uskomaton. Ei noin voi käydä.

16.3.2006

Nörttiniksi nro. 1

Joka kuukausi Känniset Hirvet klaani (Korhonen, Rihmanen, Hulkkonen ja Rahikainen) kertovat teille kuinka tulla (katu)uskottavaksi nörtiksi.

Vinkki nro. 1 Nörtillä pitää olla Bruce Dickinsonin levy tietokoneensa vieressä. Levyä ei missään nimessä saa soittaa tai edes avata mutta jokaisen vierailijan pitää nähdä se.

14.3.2006

Uusi, uljas aika!

Miljoonien pienten valittavien äänten jyly inspiroi minuakin, miksi en tekisi itselleni virallista vuodatus osiota? Blogit joista sp.comissa oli ollut keskustelua vaikuttivat järkevämmiltä kuin kotisivut jotka jäisivät puolitiehen.

Tulihan sitä kyllä joskus luvattua etten tälläiseen touhuun ryhtyisi mutta jos yhteys tällä viikolla aukeaa (siis jos jaksan säätää asetuksia) niin tässä voi olla jotain ideaakin.

Your Nametus