Ruuanlaittoa

Ne jotka eivät ole vielä kuulleet: niin me todellakin Matin kanssa olimme kesällä viikon ajan kokkeina protulla. Viikon ajan vegaaniruokaa parillekymmenelle teinille, melkoinen kokemus. Kirjoitimme aiheesta lehteenkin ja tykästyimme hommaan sen verran, että lähdimme parin päivän varoitusajalla palauteseminaariinkin ruuanlaittajiksi. Viikonloppuna on taas pieni 35 hengen keikka.

Ruuanlaitto on kyllä kehittävää puuhaa. Sitä kehtaa kokeilla ja tehdä ihan oikeitakin ruokia kun on hyvät välineet ja jonkun toiset rahat kyseessä. Käsien käyttö ja konkretia pisti jälleen miettimään että mitä minä lukiossa teeen, ehkä pitäisi perustaa pitopalvelu tai kahvila. Enemmänkin tätä tekisi, joten laittakaa toki viestiä jos tarvetta ilmenee

PS. Matti rupesi pelaamaan Nethackia ja nyt on pistekilpailu päällä. Tiedätte mitä tästä seuraa...

Kotiinpaluu - Jotenkin

Alunperin minun olisi pitänyt olla vielä tämä viikko Helsingissä. Olisi ollut kaikenlaista, syntymäpäivätkin. Joskus kohtalo kuitenkin tekee järjettömiä päätöksiä. Joskus se pakottaa juomaan punaviiniä tai ajattelemaan "Minun puolestani voitte painua vaikka hornaan". Kuitenkaan se ei pakota sanomaan sitä ääneen.

Nyt unesta herännyt. Tämä udun peittämä puolivuosi on ohi, jälleen voi alkaa muistaa asioita ja nähdä.

Kuka sitä venettä oikein souti?

Tämän vuoden aikana olen ollut noin neljä viikonloppua kotona. Sellaista se järjestötoiminta ja elämä on. Viime viikonlopunkin vietin pääkaupunkiseudulla, Tuusulassa eräässä leirikeskuksessa. Olin vetämässä ohjelmaa Protun kevätseminaarissa. Teemana oli leikki. Seuraava seminaari on yllättäen Jyväskylässä, joten paikka sille pitäisi löytyä. Ehdotuksia otetaan vastaan. (hyvien kulkuyhteyksien päässä, noin 50 ihmistä ja mahdollisuus yöpyä)

Ensiviikolla pitäisi sitten lähteä Helsingiin pelaamaan lautapelejä ja järjestää jollain tasolla Soihtufestia. Sitten edessä onkin jo paikallisryhmien tapaaminen. Siellä on kuulemma taas lisää nakkeja mihin voi itsensä solmia. Kiinnostusta kyllä riittää kaikkeen, aikaa vain ei. Mutta minähän en sano koskaan ei.

Juomapeli

Joulun alla tuli ostettua uusi taskukello. Neuvostoliittolinjalla pysyn edelleen, sillä kyseisen nauriksen kellotaulu on koristeltu Leninillä. Olen melko tyytyväinen, arkikäyttöön erittäin sopiva vedettävä kello. Kaupantekijäisiksi sain myös toisen, hyvin tyylittömän, kalastajakellon joka kaiken lisäksi toimii pattereilla. Yritys päästä siitä eroon on kova.

Uusi taskumattikin tuli ostettua, neuvostohenkinen luonnollisestin. Joskus käy niin että pitäisi päästä baariin pohtimaan tilannetta mutta Tillikka ei ole lähettyvillä. On siis hyvä pitää taskumattia povarissa. Seuraava idea ei lähtenyt kuitenkaan taskumatista vaan julkisista liikennevälineistä.

Minuahan ei kännykkä keskustelut häiritse. Lähinnä on viihdyttävää kuulla kun joku kertoo panneensa naapurin anopin koiraa. Sen sijaan nykynuoret jotka kulkevat ympäriinsä luurit korvilla ovat raivostuttavia. Yleinen trendi tuntuu näes olevan se, että musiikkia soitetaan korvalapuillakin niin lujaa että koko bussi kuulee. Eivätkä ne yleensä edes kuuntele musiikkia, vaan jotain niin kutsuttua "raskasmetallia" ja muita lisäaineita.

Olenkin ajatellut että aina kun sellainen jäpikkä kävelee bussiin niin voisi ottaa vähän huikkaa. Parempi vaihtoehto olisi tietenkin hiipiä taakse ja pamauttaa vintti pimeäksi. Helppo homma kun eivät kuitenkaan pysty havainnoimaan lähiympäristöään, mutta siitä voisi tulla sanktioita.

Ääneen sanonut toiveet toteutuvat

Olin joulun alla Savossa. Lähdin Iisalmen suuntaan sunnuntaina koska serkkuni tarvitsi kipeästi jatkolippua Jyväskylästäkin eteenpäin. Legendaarinen jälleennäkeminen siis. Tarkoitus oli lähteä pitkästä aikaa mennä katsomaan Vaaria ja mummoa, perinteiden muistoksi. Viime visiitistä taisi olla aikaa yli vuosi.

Iisalmessa pidettiin välipysähdys. Ratkaistiin hyvin pulmallinen älypeli, myytiin rummut ja ajettiin pakettiautolla, joka näytti varastetun tavarankuljetukseen erikoistuneelta. Vaikka yritys oli kova, niin ei myyty mustalaisille, samaten vaikka yritys oli kova niin rumpukauppojakaan ei meinannut syntyä. Rumpujenmyynti toive toteutui lopulta niin kuin oli ajateltu, mutta kaksi kertaa paremmin. Tosin votkaa ei saatu, likööriä kylläkin.

Silti en voi kyllä ymmärtää ihan kaikkea tapahtunutta. Herrasmiehinä ostettiin viiniäkin pari pulloa tuliaisiksi, mutta silti epäluottamuslauseita tuli kaikkialta. Ei näköjään suomalainen pysty käsittämään, että vaikka alkoholiliikkeen kautta on kuljettu niin ei silti olla menossa ryyppäämään. On se kumma kun armeija tekee punaniskaksi ja nuoruus alkoholistiksi. Tosin naamakirja väitti minua Matti Vanhaseksi ja serkkuani Jyrki Kataiseksi, joten ehkä on ymmärrettävää ettei meitä oteta vakavasti.

Helvetin hyvä reissu tulikin sitten tehtyä kuten vaari totesi. Puhuttiin syntejä syviä ja vaari kertoi meille ensimmäistä kertaa sodasta. Nähtiin se Kekkosen kirjekin ja muita vastaavia. Jouluruokaakin laitettiin ja muuta sellaista. Eikä ryypätty. Aika nappiin meni tosiaan.

Uusi kone on myös nykyään alla mutta lomaa pitänee pitää siitä huolimatta. Ajastuksia en vieläkään saa toimimaan. Pitänee tuosta reissusta puhtaaksi muutama runo rustata ja laittaa tänne kun ei tuohon yhteen näköjään saa taaskaan mitään kontaktia.

Matkoja

Kävin Tampereella pelaamassa korttia ja kahviloissa. Neljän hengen porukalla kerrostaloasunnossa pelattiin korttia ja juotiin giniä ja kookosrommia. Taustalla soi vinyyliltä KOM-Teatteria ja Puna-armeijan kuoroa. Edes The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars ei saanut minua uskomaan että elin nykyajassa, olihan kysesentään Tampereesta.

Viime aikoina on myös tullut istuttua saunassa olutta ja vastaavia juoden. Ei siinä mitään outoa, mutta siinä että samalla laulettiin porukalla työväenlauluja. Toisen porukan kanssa alkuperäisiä ja toisten kanssa uusia sanoituksia. Itseironiamme on epäisänmaallista. Mannerheimin ei ole kuitenkaan annettu pyöriä haudassaan vaan myös uimassa on käyty. Kaikesta huolimatta hämmentää tämä seura ja nämä ihmiset.

Helsingissäkin kävin. Samaa vanhaa sielläkin, ikuinen draama ja syvyyksien terrori. Imagoni tosin parantui, se on hyvä. Markkuakin kävin tervehtimässä ja tuli uusia kuviakin otettua. Saa nähdä jossain vaiheessa minkälaisia niistä muotoutui.

Turussa taas imagoni ilmeisesti kärsi rankasti. Turku on paha kaupunki talvella, pitäisi varmaan pikku hiljaa pitää tästäkin periaattesta kiinni. Saa nähdä pystyykö käymään siellä ennen kevättä. Vaikka olihan minulla mielenkiintoinen keskustelu kunnallispolitiikasta ja kääpiöpornosta. Vihreät onnistuivat yhdistämään molemmat.

Kohta on taas uuden seikkailun aika. Varustauduin siihen ostamalla uudet kengät. Vanhat olivat nahkaa eli kolmen sotahuudonkin jälken loistavassa kunnossa ulkopuolelta, mutta sisäpohjat ja vuori oli kärsinyt. Eikä ruskeillä kengillä nyt oikein kehtaa kaupungeihin lähteä.

Kengillä oli siis kaksi kriteeriä, olla mustat ja nahkaa. Sain sitten halvalla nilkkurit, tosin vetoketjuilla mutta kaikkea ei voi saada, eikä tällä hinnalla valittaa. Näiden olettaisi kestävän melko pitkään, varsinkin kun soveltuvat vain talvi ja syyskäyttöön. Jos vielä muutaman uuden puvunkin saisi.

Tämän jäi nyt vähän kyseenalaiseksi. Pointti unohtui, tosin se taisi olla se että kahteen viime kuukauteen en ole kuin yhden viikonlopun elänyt nykyajassa. Tosin nykyaika ei välttämättä tarkoita 2000-lukua...

Turussa

Kävin Turussa. Kolmatta kertaa en haluaisi enää käydä, mutta pakko ehkä on. Tampereella olin myös, mutta maanantaina iskenyt säde pilasi kaiken. Sinne aion mennä kyllä toistekin, sillä loppujen lopuksi asiat menivät kuitenkin melko hyvin. Joitain asioita ei olisi voinut tehdä enää myöhemmin ja toisia taas ei olisi tapahtunut.

Heinäkuu lähestyy, Sotahuuto myös. Puku tai pari pitää hommata. Muutama hammas repiä irti myös.

Rappiolla ei ole hyvä olla

Joku yksittäinen ja satunnainen olento on ehkä saattanut jopa "ihmetellä" minkä tekosyynvarjolla olen ollut kuukauden kirjoittamatta. Mäyrän lainatakseni: "Kyseenalaistatko epäpätevyyteni?"

Kaikki alkoi hyvin viattomasti. Suunnitelma oli yksinkertainen ja toimiva. Ensin viikoksi Tapsan mökille, sieltä kätevästi Helsinkiin Käpälämäkeen, josta sitten Tampereelle Risingshadowin Särkänniemi-miittiin, jonka sain kätevästi järjestettyä juuri kyseiselle ajankohdalle.

Pieleen meni Niilo. Mökkiviikko alkoi päivää aikaisemmin, ei siinä mitään. Pääsin käymään Seinäjoella ja Fantasialinnassa. Suosittelen, aivan uskomaton paikka. Voittaa jopa Hesan fantasiapelit. Tilava ja hyvin suunniteltu, hyvää seuraa ja mukava myyjä, joka mieluummin myy paljon kuin antaa vaihtorahoja. Sinne olisi voinut jäädä vaikka asumaan, Jauho (Myyjä): "jos hinnasta sovitaan, tuolla takapihalla olisi vaikka teltalle tilaa..."

Serkkuni soitti myös muutamaan otteeseen, sekoitti Kankaanpään Kirkkonummeen ja joutui siksi tekemään turhan reissun Iisalmeen.

Järkytys tuli poistuessa, kaikilla oli ajokortti, siis ihan kaikilla, hyvin hämmentävää. Helsingissä lähdin Ruoholahteen, protukoulutuksessa tapaamani tyttö oli luvannut yöpaikan, niin minulle kuin serkulleni. Kävimme Rööperin mormonien jäähyväisbileissä (Oli lähdössä lähetyssaarnaajaksi Turkuun), se oli ihan mielenkiintoista. Kotiin palattua minulle esiteltiin iso-veli. Muuten hyvä, mutta mehän sitten tunsimmekin jo toisemme, aikaisemmasta koulutuksesta.

Selvisi myös, että kyseinen veli oli myös Hässäkän kitaristi. Ilmeisesti myös hyvä shakinpelaaja, toisin kuin siskonsa. Rehellisesti sanoen, kun miehet pelaavat shakkia niin naiset ovat hiljaa.

Protujen isä Pentti oli kuitenkin hyvä tyyppi. Katsokaas, tapahtui niin, että larpin jälkeen päädyimmekin Suomenlinnaan jatkoille emmekä Särkänniemeen. Tämä johti myös siihen, että viivyimme Ruoholahdessa suunniteltua pidempään, aina tiistaihin saakka. Pentti hyväksyi asiat sellaisina kuin ne olivat. Muumitalo.

Lopulta päädyimme serkun kanssa siis Jyväskylään. Siellä ihmiset olivat hieman järkyttyneitä, "Täh? Te olitte Pentti Karvosen luona viikon? Eikös se ole vankilassa?" Hieno suku, monien sukupolvien tuntema.

Seuraavana päivänä komennettiin lähtö Kiuruvedelle. Sieltä matka jatkui Iisalmeen, ja paikalle saapui Juhannus. No, minusta ja minun serkusta oli susurta hupia ihmisille, tapasin kuitenkin uusia ihmisiä ja pääsin mukaan rakentamaan tornia toripöydistä.

Lopulta, kolme päivää ennen sotahuutoa pääsin kotiin. Mukanani oli edullisesti hankittuja MtG-kortteja ja neljätoista euroa hukkaan heitettyä rahaa, eli akselivaltojen aloituspaketti History of Warista. Mikä järki on toisen maailmansodan-aiheisessa keräilykorttipelissä? Varsinkin Saksalaisten tekemässä, voisivat jotain pientä krediittiä näes antaa Briteille, liittoutuneet kuitenkin voittivat sen sodan. Sanon siis, älkää ostako missään nimessä brittejä, niillä on huonommat lentokoneet, jalkaväki, tankit ja jopa huonommat laivat.

Tässä hieman selitystä, seuraavaksi kerron sotahuudosta, laitan muutaman runon ja arvostelen uusimman Aku Ankan.



Adios.