28.12.2010

On se ihminen aika...perkele

Ennen olisi ollut pappi aika perkele, mutta nykyään olivat kaikki samanarvoisia.
-Täällä pohjantähden alla III

Suosittu sarjamme "Asunnoton Helsingissä" ei nykyisten tietojen mukaan saa toista tuotantokautta. Tuotantoryhmän ponnisteluista huolimatta pääosan näyttelijä totesi: "Nyt riitti". Uusintoina nähdään kuitenkin "Vuoden kylmin talvi" sekä "Viikko baarissa"

9.11.2010

Ain't Got No

Ehkä olen paranoidi mutta omaan vahvan käsityksen että kokoelmasuunnitelmani on kadonnut luonnoksista. No en sitten tee tämän kuun aikana mitään. Mietelmiä asioista on mutta en keksi niille oikeaa toria. Palaan elämään kun saan asunnon. No Boardwalk empiren tunnelmissa kanadalaista viskiä ja lakia, ihan sama meno siis kuin viime kuussa.

29.10.2010

Olen nielaissut tyhjää

Olen nielaissut tyhjää


Olen nielaissut tyhjää
kun sulla kaikkea jo on
monet lauluni kesken jääneet
mutta viimeisin kuollut on

veritahrat vuoteellas
muistuttaa
enää tuskin sua nään
kaikki toistuu edelleen
aloit kaiken uudelleen

kuiskaat kuinka vihaat
ihmettelet ääneen
kuka vierelläsi on

aikanaan omat jalkani mua kannattaa
Mut minne kulkisin
kun tuulinen on päivä tää
ja elän pitkää yötä vieläkin


Hector & Kaseva pastissi

8.10.2010

Sumuinen parkkipaikka

Sumuinen parkkipaikka

yksin herään linja-autoon
olet onnellinen etkä nuku kotona
sanottiin

Se oli syksy
nykyään olet onnellinen koska et nuku kotona
yö on muuttunut aamuksi

22.9.2010

Muuttopäivä

Muuttopäivä

Tiedän ettet kaipaa kosketustani
tai arpisia käsiäni puserosi alle
haluan painaa kasvoni rintaasi vasten ja tukehtua
etten enää koskaan itkisi

Muistatko kun lupasin
leipoa kakkuja
ja murskasin hampaani kaulimella
et tiedä
kuinka pahalta tuntuu
kun en saanut kutsua syntymäpäivillesi

Tai ehkä tiedät,
et kai vahingossa satuttaisi
minua

19.9.2010

Harmi että olet naimisissa

Harmi että olet naimisissa

Nuoruuteni on ohi
kuten Emmareettaa
tänään kolmekymmentä vuotta täyttänyt
enkä minäkään ole entiselläni
vaikken koskaan häntä tuntenut
harmi että (et) ole(t) naimissa
silti tuntee itsensä ikävällä tavalla vanhaksi
kun älykkäästi vaikeaselkoinen on
silti minua kymmenen vuotta
nuorempi/vanhempi

19.5.2010

Osan Suova

Osan Suova

Jälleen yhden illan ajatukset
runoon tiivistettynä Tai yhden minuutin
lempeä ironiaa (joka ei liity itse tekstiin millään tavalla)
ovat yhdistäneet kaksi ihmistä läpi kosmisen yksinäisyyden kuin sikarit ja sade

27.4.2010

Loppu lähenee

En julkaissut pitkään aikaan mitään. Yksi syy on se, että Valtioroolipelin pelaaminen on yllättävän aikaa vievää, mutta oikeasti olen suunnitellut blogin lopettamista. Viime vuoden pohdin uuden blogin perustamista ja nyt on tullut sen eteen jo hivenen juttuja tehtyä. Listasin itseäni kiinnostavat jutut ja totesin, erillaiset pelit ovat aika korkealla.

Ensi kuussa pitäisi blogin lähteä liikkeelle. Ongelmana on lähinnä alustan sekä nimen keksiminen. 

En sitten oikein tiedä mitä tälle pitäisi tehdä.

23.4.2010

Rage

Xkcd:ssa oli mahdoton tetris jonka flash-versiot ovat saaneet melkoista suosiota. Haastankin siis kaikki kokeilemaan Bastetia. Tämä tetris sai minut uskomattoman raivon valtaan jo 25 sekunnissa. (Tosin Tetris on muutenkin kaamein asia mitä Neuvostoliitossa keksittiin) Tämä on oikea helvetti ja se aiheuttaa raivoa.

23.3.2010

Muonitusta

Minulla on tapana hämmentää vieraita antamalla niiden katsoa keittiön kaappeihin. Ruokaa pursuavat kaapit eivät aiheuta hämmennystä, vaan se ettei kaikki mahdu sinne vaan on piiloteltu oveliin piiloihin. Olen vakaasti sitä mieltä että syömättömyyden sijaan kannattaa kuolla syömiseen.

Tunnen toki monia jotka ymmärtävät ruuan arvon ja pystyvät tarjoamaan aina myös leipää. Sitten on toki niitä jotka elävät yli varojensa kun yrittävät säästää ja ostavat ruokaa vain silloin kun sitä pitää tehdä.

9.3.2010

Lukko ja Umpikuja

Tulin yllättäen psykosomaattisesti raskaaksi
vilkaisin menneisyyden välilehtiä
ohjelmointi ei kestänyt
boottasin itseni 
suu auki 
silmät kiinni
kasvavaa ymmärrystä formatoiden 
en uudelleen käynnistynyt

10.2.2010

Oli jo aikakin

Eduskunnassa oli eilen lähetekeskustelussa mielenkiintoinen uudistus. Suomen terveydenhuollossa yksi ongelma on juuri se, että sairaanhoitajien suppea työnkuva.

4.2.2010

Spotify

En ole kirjoittanut tänne muutamaan viikkoon. Yhden pidemmän tekstin tein tosin vahingossa mutta pääasiassa olen vähän tehnyt vakoilua, tutkimuksia ja johtopäätelmiä.

Spotify korjasi itsensä toimimaan yliopistonverkon kanssa jälleen. Nyt olenkin etsinyt päähän soimaan jäänyttä jotain 70-80 lukujen naispuolisen soultähden hittiä. Ainakin luulen niin, paha sanoa kun en ole kuin kaksi kertaa kuullut biisin enkä muista sanoja. Olen samalla myös testannut "one play is more"-tekniikkaa. Olen siis kuunnellut albumeja läpi mutten ole palannut yhteenkaan tai kirjoittanut artistia ylös vaan siirtynyt aina eteenpäin. Hivenen vastakohta siihen aikaan kun kuunteli pelkästään Juicea.

28.1.2010

Uusin fanitukseni

Kirsi Virtasesta tuli uusin fanituksen kun kuuntelin radio-ohjelmaa Yleltä. Areenassa vielä jonkinan aikaa.

13.1.2010

Minä saavun

Minä saavun

Minä saavun juhlien kliimaksissa

tuntematta ketään
keskelle ilonpitoa
osaan vain koomata

naisen läpi
yhdeksän kuukautta
helmikuussa jälleen juhlitaan

7.1.2010

Älä elä tänään

Älä elä tänään

Tunnistatko itsesi
vanhoista kirjeistä kun olet irronnut
ja minä humalassa
älä elä tänään
muiden kanssa, kun haluan tuoda
teille kuuluvaa materiaa
sielullista pääomaa