19.1.2009

Jäänsilta osa 2

Viime viikko meni syntymäpäivälahjojen askarteluun ja ostamiseen. Siksi tämä tulee näin myöhässä. Jatkoa siis Jäänsillalle.


Jäänsilta osa 2

Seuraavana päivänä Sitriina tutustui linnaan palvelija Raittiin opastuksella.
"Ja täältä pääsee yrttitarhaan", Raitis sanoi pysähtyessään kierreportaiden juurelle.
"Kuulostaa perin sievältä", vastasi Sitriina. Raitis nyökkäsi ja viittoi Sitriinaa seuramaan. "Mitä, emmekö menekään yrttitarhaan?"
"Valitettavasti se ei ole mahdollista, palvelijoilla ei ole lupaa mennä sinne."
"Vai niin", Sitriina nyökkäsi.

Keskipäivällä Linnanherra ja Sitriina lounastivat Linnanherran yksityisessä ruokasalissa. Sitriina istuutui Linnanherran vasemmalle puolelle ja tarkasteli pöydän antimia. Paahdettua kanaa kaneli-appelsiinikastikkeessa, rapuja viinissä, vasikanleikettä, makkaraa, savulohta, luuydinpiiraita, omenoita, rypäleitä, pähkinöitä, kirsikoita. Lähes kaikkea mitä kuvitella toivoi.

"Syökää, sitten puhumme Jäänsillasta", sanoi Linnanherra. Käsi täristen Sitriina poimi lautaselleen haudutettuja herkkusieniä ja muutaman sämpylän. Linnanherrakin alkoi pinota ruokaa lautaselleen kehottaen naista ottamaan lisää. Sitriinan katse vaelsi pitkin pöytää ja lopulta hän poimi kullankeltaisen omenan. Sitriina puraisi hedelmästä palan pudottaen sen lähes saman tien kurkkuaan kakoen.

"Mitä?", Linnanherra kysyi välittömästi.
"Anteeksi, mutta minä en voi syödä lihaa", Sitriina vastasi. Hän oli luullut omenaksi taikinakuoren sisään leivottua lihapullaa.
"Ai, teillä on sellainen tauti", Linnanherra sanoi ja viittoi Raitiksen luokseen. "Tuokaa kokki tänne."

Kokki saapui. Linnanherra istui ja tuijotti. Lopulta kokki ei enää kestänyt, vaan avasi suunsa. Samassa Linnanherra nousi ylös ja kaatoi ruokapöydän. Astiat ja kristallit särähtivät sirpaleiksi. Huoneessa olijat jähmettyivät ja Linnanherra veti miekan vyöltään.

"Miksi? Miksi sinä saatat vieraanvaraisuuteni naurunalaiseksi?"
Kokki mutisi jotain mutta Linnanherra karjahti: "Hiljaa kun puhut minulle! Minä tapan sinut! Vieraani vaativat arvonsa mukaista kohtelua."
"Te ylireagoitte, mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut", Sitriina virkkoi. Nainen katsoi miestä silmiin.
"Ehkä olet oikeassa. Hyvä on, menkää. Te kaikki, minun täytyy levätä", Linnanherra laittoi miekan takaisin huotraansa.

Kokki ja Sitriina lähtivät, mutta Raitis jäi vielä hetkeksi.
"Laittakaa joku tappamaan kokki", kuiskasi Linnanherra viittoen Raitista lähtemään.


Sitriina heräsi keskiyöllä. Hän sytytti kynttilän sormenpäänsä kosketuksella. Nainen puki ylleen paksun villaviitan, otti kynttilän ja katosi käytävien hämärään. Sitriinalla oli hyvä suuntavaisto ja pian hän seisoi tutun kierreportaikon juurella. Ketään ei näkynyt, joten Sitriina kiipesi portaat ylös.

Portaikon päässä oleva ovi oli raollaan. Sitriina puhalsi kynttilänsä sammuksiin ja lähti etenemään askel kerrallaan. Ovi aukesi narahtamatta paljastaen kuunvalossa lepäävän vehreän maiseman. Sitriina jatkoi matkaansa kelmeässä valossa.

Yrttitarha oli isompi kuin Sitriina oli odottanut, mutta hän ei ollut vielä nähnyt etsimäänsä. Sitriina värähti. Se ei ollut tuuli, vaan ääni. Sitriina hiipi suuren koristepensaan taakse. Mukulakiveys kääntyi sen jälkeen vasemmalle päätyen pienen tekolammen eteen.

Linnanherra oli polvillaan läheisessä kukkapenkissä. Hän hyräili hiljaa, näytti istuttavan jotain. Hänet oli nähty, Sitriina tiesi. Hän käveli lammen reunalle. Linnanherra raskaasti nousi raskaasti kuin vanha mies ja käänsi katseensa Sitriinaan.

"Sinä sitten löysit tänne", Linnanherra virkkoi.
"Niin, se vain tuntui oikealta."
"Tämä on Keskiyön puutarha. Jos tarvitset kasvia, se kasvaa yön täällä." Hiljaisuus, kumpikaan ei virkannut mitään.
"Jäänsillasta."
"Niin?" Sitriina kysyi.
"Te saatte rakentaa Jäänsillan. Jos tarvitsette sitä varten jotain, pyytäkää, valtakuntani on käytettävissänne", Linnanherra huokaisi. "Minä menen nyt. Yritän unohtaa tämän välikohtauksen. En kiellä teitä käymästä täällä, mutta jos näen teidät toistamiseen täällä niin en vastaa seurauksista."

Sitriina odotti, että Linnanherra oli varmasti lähtenyt. Sitten hän kumartui katsomaan istutuksia, joiden ääressä Linnanherra oli työskennellyt. Mullassa kasvoi hulluruohoa pienen kummun ympärillä. Nainen poimi niistä muutaman ja kiinnitti sitten huomionsa kumpuun. Multa oli vielä märkää, vastakaivettua.

Sitriina katseli ympärilleen etsien lapiota. Työkaluja ei näkynyt lähettyvillä, joten hän alkoi kaivaa kumpua paljailla käsillään. Lopulta vastaan tuli jotain kiinteää. Työstämätöntä puuta oleva pieni arkku. Sitriina kaivoi hivenen lisää multaa pois laatikon ympäriltä, mutta pysähtyi samassa. Jostain kuului vauvan itkua.

Itku koveni koko ajan ja lopulta muuttui hirveäksi kirkunaksi, kun Sitriina oli saanut nostettua laatikon kokonaan pois mullasta. Samalla kaikki kummun ympärillä kasvaneet kasvit alkoivat silminnähden lakastua ja nuokkua. Hän ei välittänyt, vaan avasi laatikon.

Sitriina ei kirkunut. Hän päästänyt ääntäkään. Hän vain tuijotti laatikon sisään ja kuin transsissa laski sen takaisin maanpoveen. Sitriina levitti vähän multaa laatikon päälle ja huuto hiljeni. Pieni suolainen pisara valui pitkin kuvankauniita kasvoja.

18.1.2009

Rytmittämätön

Rytmittämätön

Samba saa minut melankoliseksi
kuin viulumusiikki
vaihtoehdoista jotka joku toinen teki jossain
jatkavat kulkuaan
Jaskan auto ei starttaa, lupasin vähän katsoa moottoria

16.1.2009

Valkee musta

Olikohan se Mussolini joka sanoi, ettei pidä laittaa kaikkia munia samaan koriin. Kyllähän minä sen tiedän, jos suunnitelmalle ei ole vaihtoehtoa, se on huono suunnitelma. Silti usein sellaisia suunnitelmia tulee tehdyksi. Kyllähän sitä kokeilumielessä myös saattaa ottaa myötämän lyönnin vastaan, varsinkin jos kyseessä on serkku on. Sellaista yleensä näes sattuu sukulaisten kanssa.

Raja on lähinnä vereen piirretty viiva ja kun se samenee niin minua ei ala ns: "vituttamaan". Sen sijaan minua rupeaa sapettamaan, sillä minä en unohda niin kauan kun muuta voin. Kun sapettaa minun mustavalkoinen etiikkani herää ja haluan hyvitystä, kostoa. Ihmiset ei opi ellei niitä lyö takaisin. Niin on tehtävä, ennemmin tai myöhemmin.

15.1.2009

Jos saisin kolme elämää

Olen ajatellut että minulla on vastuu valintojeni seurauksista. Valintatilanteissa olen aina elänyt yhden valinnan ja sen seuraukset. Se ei kuitenkaan ole riittänyt vaan olen myös yrittänyt elää ja kuvitella sen toisen valinnan elämän. Olen yrittänyt elää kaikki valinnat, elämät ja persoonat mitä minulle on annettu, jopa sellaisia mitä minulle ei ole annettu. Pidin sitä velvollisuutena.

Ikuisuuden takakannessa lukee: "Annoin elämäni tullakseni siksi mikä nyt olen. Oliko se sen arvoista?" Kirjassa oli myös idea. Idea siitä että valinnat ei sulje toisiaan pois vaan ne jäävät elämään omaa elämäänsä. Itse ajattelin että valinnat ja elämät kuolevat kun päästämme niistä irti. Jos asiat ovat toisin minä olen nuorempi. Minun ei tarvitse elää jokaista lainaelämää ja valintaa loppuun ja kuolla niissä, ne voivat elää itse.

Toisaalta parikymmentä vuotta sinne tai tänne, ei sillä niin väliä.

Yksi elämä oli kuitenkin ylitse muiden, kreivi Alexander Adlercranz. Kuva 1800-luvun parista herätti minut flegmaattisesta unesta pohtimaan mitä Alexanderille oikeastaan lopulta tapahtui. Se kaunis tarina ja minun täytyy kertoa vielä joskus. Ei siksi että olisin ollut paikalla, vaan koska minä olin kreivi Alexander Adlercranz.

Sen jälkeen voin antaa valitsettomien valintojen elää yksin.

11.1.2009

Huurto

En ole kovin iskussa nykyään.

Huurto

Kun maailma ja valurauta vääntävät kättä

lopulta rauta taipuu
maailmaa taivuttaa vain
jalometallit sekä
halla

10.1.2009

Juomapeli

Joulun alla tuli ostettua uusi taskukello. Neuvostoliittolinjalla pysyn edelleen, sillä kyseisen nauriksen kellotaulu on koristeltu Leninillä. Olen melko tyytyväinen, arkikäyttöön erittäin sopiva vedettävä kello. Kaupantekijäisiksi sain myös toisen, hyvin tyylittömän, kalastajakellon joka kaiken lisäksi toimii pattereilla. Yritys päästä siitä eroon on kova.

Uusi taskumattikin tuli ostettua, neuvostohenkinen luonnollisestin. Joskus käy niin että pitäisi päästä baariin pohtimaan tilannetta mutta Tillikka ei ole lähettyvillä. On siis hyvä pitää taskumattia povarissa. Seuraava idea ei lähtenyt kuitenkaan taskumatista vaan julkisista liikennevälineistä.

Minuahan ei kännykkä keskustelut häiritse. Lähinnä on viihdyttävää kuulla kun joku kertoo panneensa naapurin anopin koiraa. Sen sijaan nykynuoret jotka kulkevat ympäriinsä luurit korvilla ovat raivostuttavia. Yleinen trendi tuntuu näes olevan se, että musiikkia soitetaan korvalapuillakin niin lujaa että koko bussi kuulee. Eivätkä ne yleensä edes kuuntele musiikkia, vaan jotain niin kutsuttua "raskasmetallia" ja muita lisäaineita.

Olenkin ajatellut että aina kun sellainen jäpikkä kävelee bussiin niin voisi ottaa vähän huikkaa. Parempi vaihtoehto olisi tietenkin hiipiä taakse ja pamauttaa vintti pimeäksi. Helppo homma kun eivät kuitenkaan pysty havainnoimaan lähiympäristöään, mutta siitä voisi tulla sanktioita.

9.1.2009

Smokki

Luin pitkästä aikaa hieman filosofiaa. Se kannattaa, joten suosittelen vilpittömästi. Kävin myös lukemassa ihmiskunnan uusimmat uutiset. Sivusto taas linkitti minut seuraavaksi lukemaan Kemppista ja kommenttien kautta päädyin lukemaan miesten pukeutumista käsittelevää blogia.

Myönnän että meinasin lopettaa lukemisen siinä vaiheessa kun farkkujen suositeltiin käytettäväksi muuallakin kuin peltotöissä. Peltotöitä minun on kommentoitava sen verran, että itse tein niitä nuorempana kauluspaidassa ja suorissa housuissa. Farkkuja en kehdannut käyttää joten kulutin sitten yhden puvun. Pieni hinta.

Niinhän se on, kun asiat ylittävät tietyn rajan niin täytyy jatkaa. Jotain perverssimpää olisi varmasti löydettävissä. Sanallisesti en kuitenkaan pysty ilmaisemaan niitä tunteita, mitä smokin kuvailu sanoilla "cool" minussa herätti.

Muutaman kerran olen smokkiin törmännyt. Serkkuni käytti niitä siskonsa ristijäisissä ja vanhojen tansseissa. Kanadalaisessa bordellissa eräs rekkamies taas kävi kerran smokissa.

Itse olen olen parhaani mukaan onnistunut välttelemään smokkia. Eräässä enemmän casual-tyyppisessä juhlassa esiinnyin helppona ratkaisuna aikoinani smokissa. Lähitulevaisuudessa tosin teen sen varmaan uudelleen.

En minä nyt suoranaisesti paheksu smokkia, pois se minusta. Yleensä smokkimiehet vain tuppaavat olemaan agentteja, basisteja tai amerikkalaisia.

Isoisääni Johannes Harmageddonia lainatakseni: "Tässä maassa ei ole sivistyneistöä, vain valkoista roskaväkeä"


6.1.2009

Jäänsilta

Elämäni aikana olen kirjoittanut kaksi fantasiatarinaa. Siitä on noin viisi vuotta, jonka ajan olen kirjoittanut yhtä ja samaa tarinaa uudelleen ja uudelleen. Ajattelin nyt tappaa kaksi lintua yhdellä kivellä ja viimen kirjoittaa sen pois mielestä. Tämä on myös ensimmäinen (ja toivottavasti myös viimeinen) jatkotarinani.

Luultavasti tämä herättää joissain satunnaisissa menneisyyden hahmoissa huvitusta tai ärsyyntymistä.

Jäänsilta

Esinäytös


Huone oli pieni ja silmin nähden ränsistynyt, gobeliinit olivat repeilleet ja ikkunalasit pölyttyneet. Takassa loimusi vielä muutama halko ja suitsukkeet täyttivät huoneen eksoottisilla tuoksuilla. Linnanherra makasi silkkisellä divaanilla keskellä huonetta, ottaen aina välillä pitkän imaisun lattialla olevasta vesipiipusta.

Ovelta kuului hiljainen koputus. Linnanherra puhalsi ulos savupilven joka lähti hitaasti nousemaan ylös ennen hajoamistaan. "Sisään", sanoi Linnanherra. Ovi raottui hieman ja kyyristynyt kamaripalvelija astui sisään. "Herra, teille on vieras." "Vieras?", kysyi Linnanherra. "Niin herra, vieras. Hän odottaa portilla ja pyytää tapaamista."

Linnanherra laski imukkeen piipunvarrelle ja nousi ylös. "Vai niin", hän sanoi pitäen pitkän tauon sanojen välissä, "Lähettäkää hänet suureen saliin." "Kyllä herra", vastasi kamaripalvelija ja peruutti katsettaan nostamatta huoneesta.

Suuren salin ovet avautuivat. Nainen käveli sisään. Hän oli pitkä mutta iholtaan epätavallisen vaalea. Hiukset taas olivat pitkät ja tummat, mutta sidottu kiinni huivilla. Vaikka hän olikin pukeutunut yksinkertaiseen ratsastushameeseen, niin tuota epätavallista näkyä pystyi silti helposti kuvaamaan kauniiksi.

Nainen käveli sirosti kohti Linnanherran valtaistuinta ja niiasi. Sitten hän nosti päätään ja tarkensi siniset silmänsä Linnanherraan. Linnanherra oli suuri mies, tätä korostivat entisestään turkikset ja rengaspaita johon hän oli pukeutunut. Vyöllään hänellä oli huotrassa lyömämiekka. Hiukset ja parta näyttivät siltä kuin hän olisi viettänyt viime viikot taistelukentillä.

"Iltaa hyvä Linnanherra", nainen totesi. "Iltaa teille myös matkalainen. Mikä on syynne tänne eksymisellenne", vastasi Linnanherra. "Suokaa anteeksi mutta minä en millään muotoa eksynyt, vaan tulin varta vasten tapaamaan teitä", "Hmm, vai niin. Esittäkää siis asianne", "Kuten tahdotte, mutta saanen esittäytyä ensin. Olen Sitriina Koski ja olen tullut rakentamaan tänne Jäänsillan."

Linnanherra oli hiljaa ja pui partaansa. "Jäänsilta?" "Niin", vastasi Sitriina. "Minun täytyy miettiä asiaa. Sillä välin voitte olla vieraanani. Annan käskytettäväksenne lähimmän palvelijani, hän järjestää teille kaiken mitä haluatte."