19.1.2009

Jäänsilta osa 2

Viime viikko meni syntymäpäivälahjojen askarteluun ja ostamiseen. Siksi tämä tulee näin myöhässä. Jatkoa siis Jäänsillalle.


Jäänsilta osa 2

Seuraavana päivänä Sitriina tutustui linnaan palvelija Raittiin opastuksella.
"Ja täältä pääsee yrttitarhaan", Raitis sanoi pysähtyessään kierreportaiden juurelle.
"Kuulostaa perin sievältä", vastasi Sitriina. Raitis nyökkäsi ja viittoi Sitriinaa seuramaan. "Mitä, emmekö menekään yrttitarhaan?"
"Valitettavasti se ei ole mahdollista, palvelijoilla ei ole lupaa mennä sinne."
"Vai niin", Sitriina nyökkäsi.

Keskipäivällä Linnanherra ja Sitriina lounastivat Linnanherran yksityisessä ruokasalissa. Sitriina istuutui Linnanherran vasemmalle puolelle ja tarkasteli pöydän antimia. Paahdettua kanaa kaneli-appelsiinikastikkeessa, rapuja viinissä, vasikanleikettä, makkaraa, savulohta, luuydinpiiraita, omenoita, rypäleitä, pähkinöitä, kirsikoita. Lähes kaikkea mitä kuvitella toivoi.

"Syökää, sitten puhumme Jäänsillasta", sanoi Linnanherra. Käsi täristen Sitriina poimi lautaselleen haudutettuja herkkusieniä ja muutaman sämpylän. Linnanherrakin alkoi pinota ruokaa lautaselleen kehottaen naista ottamaan lisää. Sitriinan katse vaelsi pitkin pöytää ja lopulta hän poimi kullankeltaisen omenan. Sitriina puraisi hedelmästä palan pudottaen sen lähes saman tien kurkkuaan kakoen.

"Mitä?", Linnanherra kysyi välittömästi.
"Anteeksi, mutta minä en voi syödä lihaa", Sitriina vastasi. Hän oli luullut omenaksi taikinakuoren sisään leivottua lihapullaa.
"Ai, teillä on sellainen tauti", Linnanherra sanoi ja viittoi Raitiksen luokseen. "Tuokaa kokki tänne."

Kokki saapui. Linnanherra istui ja tuijotti. Lopulta kokki ei enää kestänyt, vaan avasi suunsa. Samassa Linnanherra nousi ylös ja kaatoi ruokapöydän. Astiat ja kristallit särähtivät sirpaleiksi. Huoneessa olijat jähmettyivät ja Linnanherra veti miekan vyöltään.

"Miksi? Miksi sinä saatat vieraanvaraisuuteni naurunalaiseksi?"
Kokki mutisi jotain mutta Linnanherra karjahti: "Hiljaa kun puhut minulle! Minä tapan sinut! Vieraani vaativat arvonsa mukaista kohtelua."
"Te ylireagoitte, mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut", Sitriina virkkoi. Nainen katsoi miestä silmiin.
"Ehkä olet oikeassa. Hyvä on, menkää. Te kaikki, minun täytyy levätä", Linnanherra laittoi miekan takaisin huotraansa.

Kokki ja Sitriina lähtivät, mutta Raitis jäi vielä hetkeksi.
"Laittakaa joku tappamaan kokki", kuiskasi Linnanherra viittoen Raitista lähtemään.


Sitriina heräsi keskiyöllä. Hän sytytti kynttilän sormenpäänsä kosketuksella. Nainen puki ylleen paksun villaviitan, otti kynttilän ja katosi käytävien hämärään. Sitriinalla oli hyvä suuntavaisto ja pian hän seisoi tutun kierreportaikon juurella. Ketään ei näkynyt, joten Sitriina kiipesi portaat ylös.

Portaikon päässä oleva ovi oli raollaan. Sitriina puhalsi kynttilänsä sammuksiin ja lähti etenemään askel kerrallaan. Ovi aukesi narahtamatta paljastaen kuunvalossa lepäävän vehreän maiseman. Sitriina jatkoi matkaansa kelmeässä valossa.

Yrttitarha oli isompi kuin Sitriina oli odottanut, mutta hän ei ollut vielä nähnyt etsimäänsä. Sitriina värähti. Se ei ollut tuuli, vaan ääni. Sitriina hiipi suuren koristepensaan taakse. Mukulakiveys kääntyi sen jälkeen vasemmalle päätyen pienen tekolammen eteen.

Linnanherra oli polvillaan läheisessä kukkapenkissä. Hän hyräili hiljaa, näytti istuttavan jotain. Hänet oli nähty, Sitriina tiesi. Hän käveli lammen reunalle. Linnanherra raskaasti nousi raskaasti kuin vanha mies ja käänsi katseensa Sitriinaan.

"Sinä sitten löysit tänne", Linnanherra virkkoi.
"Niin, se vain tuntui oikealta."
"Tämä on Keskiyön puutarha. Jos tarvitset kasvia, se kasvaa yön täällä." Hiljaisuus, kumpikaan ei virkannut mitään.
"Jäänsillasta."
"Niin?" Sitriina kysyi.
"Te saatte rakentaa Jäänsillan. Jos tarvitsette sitä varten jotain, pyytäkää, valtakuntani on käytettävissänne", Linnanherra huokaisi. "Minä menen nyt. Yritän unohtaa tämän välikohtauksen. En kiellä teitä käymästä täällä, mutta jos näen teidät toistamiseen täällä niin en vastaa seurauksista."

Sitriina odotti, että Linnanherra oli varmasti lähtenyt. Sitten hän kumartui katsomaan istutuksia, joiden ääressä Linnanherra oli työskennellyt. Mullassa kasvoi hulluruohoa pienen kummun ympärillä. Nainen poimi niistä muutaman ja kiinnitti sitten huomionsa kumpuun. Multa oli vielä märkää, vastakaivettua.

Sitriina katseli ympärilleen etsien lapiota. Työkaluja ei näkynyt lähettyvillä, joten hän alkoi kaivaa kumpua paljailla käsillään. Lopulta vastaan tuli jotain kiinteää. Työstämätöntä puuta oleva pieni arkku. Sitriina kaivoi hivenen lisää multaa pois laatikon ympäriltä, mutta pysähtyi samassa. Jostain kuului vauvan itkua.

Itku koveni koko ajan ja lopulta muuttui hirveäksi kirkunaksi, kun Sitriina oli saanut nostettua laatikon kokonaan pois mullasta. Samalla kaikki kummun ympärillä kasvaneet kasvit alkoivat silminnähden lakastua ja nuokkua. Hän ei välittänyt, vaan avasi laatikon.

Sitriina ei kirkunut. Hän päästänyt ääntäkään. Hän vain tuijotti laatikon sisään ja kuin transsissa laski sen takaisin maanpoveen. Sitriina levitti vähän multaa laatikon päälle ja huuto hiljeni. Pieni suolainen pisara valui pitkin kuvankauniita kasvoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti