29.9.2011

Isot miehet, pienet pyssyt

Mies haluaa aina mauserin
onhan onnellisuus lämmin ase
ja aseiden käyttö
rajaa pojat miehistä

Tuumillakaan ole niin väliä
kun nainen on tuttu eikä salainen,
ilman metsästyksen huumaa

Kevätsiivous

Löysin tänään
kymmenen pientä purkkia täynnä onnellisuutta
puolihuolimattomasti piilotettuna
 kellarin nurkkaan
sisältö oli kuitenkin ruvennut käymään
se haisi kitkerälle tiedolle
täytti taloni huonolla ololla

27.9.2011

Paluu mantereelle

sain tyttöystävältäni diapeteksen
kukaan ei uskonut vaikka itse olin varma
siksi en saanut edes pestiä aaveilaivaan
päätin lukkiutua majakkaan
harhaanjohtamaan aarrelaivoja karille
haaksirikkoutuneen miehistön kieli oli käsittämätöntä
jotain ne mölisivät ja osoittelivat kuin neekerit Conan-tarinoissa
itsekin olen barbaari: juon viskini väärästä lasista jäiden kera
kaipaan kyllä kuistia,
riippumattoa sekä iltapäiväkahveja

23.9.2011

Lähtisitkö kanssani rannalle?

Oi kyllä!
Se olisi hartain toiveeni
siitä huolimatta
kiertelen taloasi
lähetän ruusuja,
jäätelöpaketteja
jotka sulavat kuin sydämeni

13.9.2011

Viherkuningatar

kitkerillä sanoilla täytetyt
kuuratun koivun makean mahlaiset huulet
kirsikkaposket
kesäsilmät,
sateen jälkeinen usva
Timotein häivähdys hiuksissa
huumaava kuin,
tiivistetty, talteen poimittu keskikesän apilaniitty
Olisinpa puutarhasi syreeni,
istuisit varjossani

9.9.2011

Kuusenkerkkäsiirappia

tuo tyttö on jo valmis tappaja,
Lapsuudenystävä, unelmoi liikaa
minusta
lisää sokeria sisaret, ja siirappia
haluan elämästäni makean kevään
sekä tuon söpön tytön minihameessa
joka ei pyytele koko ajan anteeksi

1.9.2011

Kosken kesyttäjä

Istuin kosken rannalla, pehmeällä ruohikolla puiden varjossa. Veden pinta kimalteli auringossa kauniina ja lämpimänä kuin neidon hymy. Kauempana vaahtoava vesi pyöritti joutilasta vesimyllyä, joka muistutti ajasta, jolloin koski oli ollut vielä voimissaan eikä nykyisen kaltainen puro.

Otin Lucky Strike -askin ja sytytin savukkeen. Katsoin kuinka savuvana haihtui hitaasti raittiiseen ilmaan. En ollut nähnyt Emmareettaa kuukauteen – ehkä niin oli vain hyvä. Ei meillä ollut mitään yhteistä. Yhdessä asuminen taloudellinen ratkaisu, ei romanttinen. Jotenkin kaikki vain karkasi käsistä.

Kuulin hiljaista laulua. Käänsin katseeni myllylle ja näin keltaiseen kesämekkoon pukeutuneen tytön. Aurinko paistoi myllyn takaa, joten en nähnyt oliko hän hyvänäköinen. Tyttö istui ruohikolla myllyn edessä ja hyräili Meiran laulua, kuitenkin lopettaen huomatessaan minut. Hän nousi ylös ja lähti kävelemään minua kohti.

Tyttö seisoi edessäni ja tuijotti minua. Hän oli todella vaalea ja pitkä, ehkä jopa minua pidempi. Kevätperhosten värisen mekon helma ulottui nilkkoihin, paljastaen sileät varpaat. Suorat hiukset valuivat pitkälle selkään, mutta kiinnitin huomiota ennen kaikkea hänen silmiinsä. Ne olivat luonnottoman vaaleat ja vailla pupilleja, ilman niitä hän olisi voinut olla Image-lehden kannessa. Tyttön tuijotus oli niin jäätävää ettei hän voinut olla sokea.

”Moi?”
”Hei”, tytön ääni värisi kuin kylmässä. Olin hetken sanomatta mitään kunnes jatkoin.
”Kuka sinä olet?”
”Sitriina Koski. Viihdytkö sinä täällä?”
”Täällä? Ai koskella? Kyllä, käyn täällä aina kesäisin.”
”Olen huomannut”, Sitriinan tyhjä tuijotus alkoi ärsyttää minua.
”Ai. Istukaa toki alas.”
”Kiitos. Minäkin olen täällä melko usein.”

Hiljaisuus. Sytytin uuden tupakan. Kieltämättä Sitriina oli kaunis, vaikka olikin erikoisen näköinen.

”Mitä sinä teet?”
”Minäkö? En mitään erityistä, vaeltelen täällä ja uin.”
”Samoin, tosin syksyllä palaan taas yliopistoon.”
”Ah, yliopisto. Minäkin olin siellä kerran. Minusta piti tulla professori.”
”Olit? Jätit kesken?”
”Niin, tavallaan.”
”Minusta piti tulla kääntäjä mutta päädyinkin lukemaan käytännöllistä filosofiaa. Mitä tarkoitat että tavallaan jätit kesken?”
”Niin. Tavallaan”, Sitriina hymyili niin että etuhampaat näkyivät.

Opiskelu oli selkeästi huono puheenaihe. Iltakin alkoi viilentyä auringon mentyä pilvien taakse.

”Minun täytyy varmaan lähteä. Pitää tehdä ruokaa ja muuta.”
”Ei se mitään. Näemme täällä taas huomenna.”
”Huomenna? No jos luoja suo.”

Kotona en kuitenkaan jaksanut tehdä ruokaa, vaan kaadoin itselleni lasillisen rommikolaa. Tarkoitukseni oli seuraavana päivänä mennä pelaamaan koripalloa, mutta Sitriina vaivasi mieltäni. Tunsin outoa vetoa tuota koskella tapaamaani neitoa kohtaan.

En ollut kauhean yllättynyt, kun löysin itseni koripallokentän sijaan kosken rannalta. Kaskaat sirittivät ja keskikesän aurinko antoi parastaan. Nojasin puunrunkoa vasten ja etsin katseellani Sitriinaa. Pian näinkin tämän tulevan myllyltä. Hän istuutui viereeni. Keskustelimme aamuyöhön asti.

Niin kului kuukauden päivät. Heräsin, söin aamiaista ja menin koskelle. Päivä päivältä Sitriina muuttui avoimemmaksi ja ujous karisi pian lopullisesti. Hän nauroi ja laski leikkiä, mutta opiskeluistaan tai menneisyydestään hän ei kertonut mitään. Vaikka hänen hiuksensa olivat aina hivenen kosteat, en saanut häntä lähtemään uimaan, vaikka kuinka yritin suostutella. Kesän lopussa huomasin rakastuneeni tuohon vettä pelkäävään söpöön tyttöön.

Kesän viimeinen päivä. Auringonsäteet olivat kuin entisen rakastajattareni hymy, niin kauniita mutta vailla todellista lämpöä. Istuin tavallisella paikallani toivoen ettei tämä koskaan päättyisi. Näin Sitriinan ja kävelin vastaan syleilläkseni, mutta Sitriina tyrkkäsi minut pois.

”Kävellään rantaa pitkin niin kerron sinulle totuuden”, hän sanoi.
”Mitä tarkoitat?”

Sitriina ei vastannut, vaan alkoi laulaa. Hän lauloi kauneimmalla äänellään maailman kauneimman laulun. Laulu täynnä surua, rakkautta ja epätoivoa. Laulu täydellisestä miehestä ja tämän petoksesta. Laulun, joka sai minut rakastamaan tuota olentoa kiihkeämmin kuin ketään muuta, mutta tuntemaan samalla suunnatonta surua Sitriinan puolesta.

”Minä olen rusalka. Minä hukutan ihmisiä. Luontoni tahtoi hukuttaa sinutkin, mutta jostain syystä päätin toisin. Toivoin että rakkaus murtaisi kirouksen, mutta olin väärässä.”

En tiennyt mitä sanoa. Rusalka. Taruolento.

"Olen pahoillani. Minä olen viaton kiroukseeni. Minua rangaistaan toisen synneistä."

Olin pakahtua ylitunteeseen. Olin täysin voimaton ja vain toivoin että voisin hyvittää Sitriinalle kaiken.

”Olen pahoillani. Sinäkin olet viaton tähän kaikkeen mutta minä en voi lähteä koskelta mutta rakastan sinua. Se on liikaa.”

Viaton, minäkö? Jos hän vain tietäisi, mutta ehkä tavallaan jokainen on viaton. Sitriina puhui, mutten kuullut enää sanoja. Sitten hän hyökkäsi kimppuuni.

Rusalka tarttui rinnuksiini ja paiskasi minut veteen. Sitriina oli vahvempi kuin hento ulkokuori antoi olettaa ja sai työnnettyä pääni veden alle. Yritin taistella vastaan, mutta väkinäisesti. Olin aivan transsissa. Tuijotin veden läpi Sitriinan kasvoja, odotin hänen kasvojensa muuttuneen vihan vääristämiksi mutta ei, hän oli kuin marmoria. Sitten ilma loppui keuhkoistani. Veden haukkominen herätti alkukantaisen pedon ja aloin vääntelehtiä irti Sitriinan otteesta, mutta tuloksetta. Rintani oli tulessa ja tajuntani alkoi hämärtyä. Sitriina painoi päänsä veden alle ja suuteli minua.


Miehen ruumis ajelehti alavirtaan. Nainen kömpi koskesta rannalle. Hän vapisi ja tunnusteli hiuksiaan, jotka olivatkin täysin kuivat. Nainen vavahti ja ojentautu takaisin veden äärelle ja katsomaan kuvajaistaan, joka kimalteli vedenpinnalla. Kolhojen, persikanväristen kasvojen keskeltä mantelin muotoiset, siniset silmät katsoivat takaisin. Hän parkaisi ja puhkesi itkuun.


****

Tämä oli Risingshadow kesäprojekti tekstini. Olen lopputulokseen melko tyytyväinen vaikka ongelmia oli aikalailla. Pyörittelin eri otsikoita koko elokuun saamatta mistään ideaa kunnes kaksi päivää ennen kuun loppua sain idean luettua Noiturin. Kaksi päivää pohdin tarinan kulkua ja hioin ideaa josta muodostui lopulta kaksi eri tarinaa, jatkoa saattaa siis tulla.

Kun tarina oli pyöritellyt pari päivää päässä se käytännössä kirjoitti itse itsensä. Perinteiseen tapaan aloitin kirjoittamisen kaksi tuntia ennen ajan loppumista ja julkaisin tarinan 23:59. Oikolukua ja hiomista tosin jatketiin salaa seuraavana päivänä.

Tarinan piti olla alunperin laajempi, hiotumpi ja yksityiskohtaisempi. Kirjoittaessa tajusin kolmen sivun olevan rodella lyhyt maksimipituus eikä kahdessa tunnissa hirveästi ehdi kirjoittaakaan. Olosuhteisiin nähden kaikki meni kuitenkin hyvin vaikka kokonaisuus ei toteutunut aiotulla tavalla.

Wikipedia artikkelin lukemin Rusalkoista voi avata muutamia yksityiskohtia.