Teutonien ristiretki Puola-Liettuan tilkkutäkkiä vastaan

Kukkula numero x

Jonkin sorttinen epätoivo oli jo vallannut urheat teutonit. Yhdeksänkymmenenviiden miehen voimalla pitäisi vallata kukkula jota puolustamassa olisi ainakin sataviisikymmentä puolalaista. Sodanjohdon käskyt kävivät yhä käsittämättömiksi.

Toivottamalta tuntunut taistelu ei kuitenkaan estänyt vitsailua, heitettiin monenmoista juttua pakanoiden taistelutaidoista ja muusta. Vasta katajien ja kuusten seassa alkanut kapuaminen vaihtoi vitsailun kiroiluksi. Haarniskan paino tuntui kaksinkertaistuvan ryteikön läpi rämpiessä.

Jonkin matkaa kavuttuamme tiedustelija ilmoittaa vihollisista vasemmalla. Oikeasta laidasta lähtee käskytyshuuto joka kulkee joukkojen läpi kunnes muodostelmaan on asetuttu. Sitten kipuaminen taas jatkuu.

Nyt mekin näemme pienen tiedusteluosaston joka lähtee juoksemaan kukkulan laelle heti meidät nähdessään. Kuri pitää eikä kukaan lähde yksinään perään. Muutaman askeleen jälkeen ensimmäinen nuoli lentää kohti. Kukkulan laelle on suora näkö-yhteys, jälleen pieni pelko saa vallan. Olisiko tämä taistelu viimeiseni? Olisiko se ensimmäinen lyönti vai takaa ammuttu nuoli?
Onneksi pakanatkaan eivät näytä kolmen hävityn taistelun jäljiltä kovin urheilta.

"YLI VAAN!" huutaa maahinkaiskaartin komentaja. Kapuamme niin nopeasti kuin mahdollista jousimiestemme harventaessa vastustajien rivistöä. Meidän on mentävä oikealta läpi eli sitten myös mennään, epävarmuus on kadonnut. Hilparini kanssa pysyttelen kahden kilpimiehen takana ja valmiina tönimään heitä eteenpäin. Huudan: "Vasen jää!", mutta sitten ollaankin jo taistelukosketuksessa.

Iskuja satelee ympärilläni. Nostan hilpariani ja lyön ja lyön loputtomalta tuntuvaan massaan. Edes kypärään osunut keihään pisto ei hidasta, kilpimieheni torjuvat loput. Lyön. Pistän. Jokaisen tappetun vastustajan paikan ottaa toinen. Ja taas toinen. Se on vain yhtä suurta massaa jonne voi lyödä.

Lopulta vastustajien määrä vähenee ja loput pakenevat vain saadakseen lyönnin selkäänsä. Taistelu on ohi, kukkula on meidän. Kaartimme sai kahdenjoukko-osaston liput ja puola-liettuan sotalipun, eikä muillakaan mennyt huonommin. Kaartin tappiotkin vain neljä miestä, aivan uskomatonta.

"This is where we make our last stand!"

Tällä kertaa meitä on seitsemän enemmän kuin aikaisemmin. Hiekkaisen kentän toisella puolella oleva Puola-Liettuan armeija ei siltikään näytä yhtään pienemmältä, kaikki miehet rivissä se näyttää entistäkin uhkaavammalta.

Taistelukenttä tuntuu hajoavan huutoon sotalippujen juostessa armeijoiden edestä. Sen jälkeen laskeutuu hiljaisuus.

Hiljaisuudessa muodostimme kolmion. Ainoa toivomme olisi vain pitää muodostelma melkein kaksinkertaista ylivoimaa vastaan. Kaksi parasta soturiamme käveli tyynesti vihollisarmeijan eteen. Emme kuulleet mitä he huusivat mutta lopuksi he heittivät aseensa vastustajille ja kävelivät takaisin.

Ärsytetty vihollisarmeija lähtee liikkelle. Ensimmäiset nuolet kimpoavat vaarattomasti kilvistämme. Yksi kuitenkin vie vieressäni olleen keihään. Toinen taas osuu kypärääni.

"Linja pitää!" huudetaan kuin yhdestä suusta ja pakanat iskevät ensimmäisen kokeilevan hyökkäyksensä. Vedän hilparillani kilpiä ja aseita alas keihäiden pistäessä. Muutama puolalainen kaatuu. Linja perääntyy meidän keihäittemme tieltä. "Oikea pettää!" Kuuluu samalla ja ennen viimeisen tavun loppua rynnäköimme sotauhuudon kera kohti vihollista.

Seuraan toveriani ja lyön, lävistän ja tapan hilparillani kunnes huomaan seisovani yksin linjan takana, edessäni vain yksittäisiä vastustajia. Seisomme paikallamme ja katselemme kaikki toisiamme hitaasti silmiin, joku ei kävelisi pois.
Ensimmäinen miekkamies lyö kangaspanssarini hihan irti ennen kuin päänsä lentää metrien päähän. Jatkan lyöntiä keihäsmiehen käteen. Joudun perääntymään raivoisasti lyöden kolmen miekan alta. Ehdin erottamaan liikettä oikealla ennen kuin keihäs kulkee pääni läpi.

Huhu kertoo kuitenkin että sadastaviidestäkymmenestä vain kaksikymmentä käveli takaisin kunnian kentältä, ilman sotalippua.

"Run Forest, run!"

Tämä olisi loppu. Oli kuuma ja jokainen tiesi kuolevansa. Kaikki jännitys ja vitsailu oli kadonnut. Oli selvää mitä tulisi tapahtumaan. Raskaasti haarniskoidulla armeijallamme ei olisi mitään mahdollisuutta alivoimaisena lyödä Puolan kevyempää varustusta metsässä. Kuinka meidän olisi mahdollista pitää kolmea strategisesti merkittävää pistettä hallussamme kun pakanat voisivat jakaa armeijansa kahteen osastoon joista kumpi tahansa voisi lyödä meidät niin että henkiin jääneillä ei olisi enää mahdollisuuksia?

Sillä ei ollut väliä. Me tappaisimme ne. Niin saatanan monta kertaa kuin olisi pakko.

Marssimme ensimmäiselle pisteelle joka oli metsän läpi kulkevalla tiellä. Sitten vain odotimme kuumuudessa. Jalat olivat täynnä rakkoja ja haarniska hiersi hartioita.

Jonkin ajan kulutta tielle marssi muutama joukko-osasto. Odotimme hiljaisuudessa, huhujen mukaan selustaamme oltiin kierretty. Se ei meitä häirinnyt tehdessämme selvää tielle eksyneestä kohortista.

Nyt meidät komennettiin valtaamaan kukkulaa, se oli ainoa vaihtoehtomme. Peräännyimme muutaman sataa metriä ja kiipesimme hiljaa kukkulan laelle. Yllätysetu olisi puolellamme, sijaintimme olisi puolalaisille täysi arvoitus, me päättäisimme taistelupaikan.

Matalina etenimme ja keihäsosaston joutuessa taisteluun teimme rynnäkön sivustaan. Taistelu oli lyhyt. Viholliset pakenivat, yksinäiset sankarit teurastetiin armotta. Taistelu oli kallis myös teutoneille, meitä oli enää enää kaksikymmentä, suurimmalla osalla keihäät eikä yhtään kilpiä. Vahvistusjoukoista ei ollut tietoakaan.

Puola-Liettua kokosi joukkonsa uudelleen muodostaen puoli-kaaren ympärillemme. Metsä oli aivan täynnä pakanoita, kahdeksan yhtä vastaan.
"Me kuolemme nyt mutta lippu juokse!". Sitten puolalaisia tuli kaikkialta. Kaartin sankariteot eivä jäisi kuitenkaan unohduksiin, lippu pelastui.

Sotahuudossa olin viikonlopun. Ja kyllä oli mahtavaa. Järjestäjät ja osallistujat olivat todella panostaneet tapahtumaan. Saunat, vessat, ruokahuolto, tanssit, aseet ja varusteet. Kaikki oli laatua. Ja ihmisillä oli vielä pirun kivaa. Hauskempaa oli kuin viime vuonna, maahinkaiskaarti jäi vaan tälläkin kertaa toiseksi.