26.11.2006

Kuinka monta miestä me sinussa menetimmekään, Leskinen

Lapsuudesta asti Juice on ollut mukana elämässäni, nyt on hyvä aika hieman järjestellä näitä asioita ja muistella mistä innostus lähti.


Se oli jautaa


Ensimmäinen kosketus Juiceen tapahtui luultavasti samaantapaan kuin Hectoriin, Beatlesiin ja moneen muuhun vähän vanhempaan kamaan, eli isän kautta. Kajareista kantautuva musiikki täytti koko alakerran ja kyllä Juiceakin välillä siellä soitettiin.

Ehkä, kolme, neljä vuotta sitten, kesällä pääsin itse lähemmäs musiikkia. Asuin piharakennuksessa ja öisin luin Kuolemanporttia ja Draconlancea. Minulla oli radio josta kuuntelin Ylen Yöradiota ja isä lainasi minulle Led Zeppelinia, Beatlesia ja Juicea, äiti puolestaan Suomipop kokoelmia (Juicea löytyi sieltäkin) ja Black sabbathia.

Led Zeppelin oli siihen aikaan vielä liian kevyttä kamaa eli Beatles ja Juice iskivät lujempaa. Ensimmäisiä kuulemiani biisejä olivat ainakin: ”Einarin Polkupyörä”, ”Napoleonin mopo”, ”Osapäivä Natsi” sekä toisella levyllä ollut "Tarzanin kalsarit" biisi joka ei pyörinyt loppuun asti. Huomasin itsekin että niissä oli sama komppi ja selityksenä minulle kerrottiin Juicen sanoneen: ”Ei riitä että yksi single on listaykkösenä” tai jotain vastaava. Sama Chuck Berry biisi ne kaikki on.

Marilyn ja Jyrki Boyn tarinakin selitettiin samalla.

Kiinnostu Juiceen alkoi näistä humoristisemista kielelläleikittely biiseistä, ja myös aivan mahtavasta Leskisen lauluäänestä.

Seuraavaksi säin käsiini Välikausitakki-levyn, muistaakseni tekijöinä mainittiin ainakin Juice, Veltto-Virtanen ja Mikko Alatalo. Ei ollut mitenkään erityinen kokemus, yksi biisi; Lainelautaileva kana jäi mieleen, mutta huumori ei muuten uponnut. Virtasesta ja Alatalosta innostuin vasta kolme vuotta myöhemmin.

Juice soi sen kesän ajan rankasti, seuraavina vuosina tuli kuunneltua enemmän radiota kuin levyjä, mutta kyllä Juicea tuli silti kuunneltua. Varsinkin siinä vaiheessa kun sain kannettavan. Osittain tähän oli syynä minun serkku joka esitteli minulle Kontran ja Leskisen Daisarit biisin. Juicen levyt siirtyivät nopeasti sinne talteen. Paperitähdet, Viidestoista yö, Syksynsävel, Anni Domini... Siinä vaiheessa tajusin, että jätkä on nero eikä mikään yhden tyylin mies, Juicelta löytyy musiikkia kaikkiin tilanteisiin.

Lähinnä Juicesta koostui myöskin se soittolista jonka laitoin pyörimään silloisen tyttöystäväni vieraillessa. Seuraavana päivänä niitä oli soitettu musiikkitunnilla ja ne soivat edelleen hänen päässään. Oivalsin että Juice on hyvää tunnemusiikkia (masennus). Perehdyin siis jo kuuntelemiini kappaleihin enkä etsinyt uusia.

Iivari oli kertonut että Musta aurinko nousee on hänestä ehdottomasti Juicen hienoin kappale. Löytääkseni sen lainasin kirjastosta kaikki löytämäni Juicen levyt, en siis läheskään kaikkia. Boogieteorian alkeet peruskoulun ala-astetta varten lyhyt oppimäärä ja, Kiveä ja sämpylää jäivät kokonaisuuksina heikoimmiksi mutta Dokumentti ja Maamme sisälsivät niin järjettömän hyviä biisejä. Bluesia pieksämäen asemalla, Kalevi ja Reiska Orimattilasta, Iisalmen diskossa. Jos on käynyt Pieksämäell niin ymmärtää.

Lopulta kun kuulin Mustan auringon, niin se hävisi kylläkin Myrkytyksen oireille, varsinkin sen jälkeen kun kuulin jälkimmäisen englanniksi käännettynä. Löysin kasetin jossa Juice lauloi suosituimmat kappaleensa englanniksi, se oli hienon kuuloista, lukuunottamatta Ei elämästä selviä hengissä biisiä.

Minua ärsytti se, että kovin moni ei tuntunut arvostavan Leskisen musiikkia. No, protulla yksi aamuherätys alkoi Juicen Virrellä. Ainakin puolituntia siinä maattiin, ei viitsinyt nousta kunnes kun kerrankin soitettiin hyvää musiikkia. Lopulta joku kuitenkin vaihtoi levyä. Mutta ne kaksi kokoelma levyä kuunneltiin kyllä loppuun asti. Je' Kyllä sitä näköjään muutkin kuuntelivat.

Viime kesän lopussa tuli myös ostettua Leskisen runokokoelma Ilonkorjuun aika. Oli ihan miellyttävä, osittain selkeästi tekotaiteellinen, mutta hyviäkin pätkiä seassa. Voitti patenttivirkailijat.
Tällöin olin jo perehtynyt Juiceen henkilönä musiikin lisäksi. Leskinen ei ollut enää nuori kuten Jyrki Boyn aikana vaan vanha ja raihnas. Sitä on hankala käsittää mutta musiikkia kestää kauemmin kuin ihmiset.


Lauantaina, 25.11 kuulin aamulla Juicen kuolleen.

Juicen sanoitukset olivat helposti lähestyttävää suomea, niissä oli uskomattomia kliimakseja sekä raadollisia oivalluksia. Niihin liittyy erillaisia tapahtumia, ihmisiä ja tunnetiloja. Monotominen rytmi ja osittain yksinkertaiset melodiat eivät minua haittaa.

Mutta edelleen, Suomipop soitti kaksituntia tauotta Juice, oliko siinä oikeastaan mitään järkeä?

”Ensin lähti joukostamme Helismaa, Viida lähti samoihin aikoihin...” Nyt loputtomaan listaan liittyy Juice. Ehkä parempi niin.


Ja, saattoi muuten Juicea hieman ärsyttää kun Soundi valitsi parhaita suomibiisejä eikä listalla ollut yhtäkään Juicen biisiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti