1.9.2006

Online päiväkirja?

Mikä hiton päiväkirja? Minä olen lukenut yhden päiväkirjan elämäni aikana, ja se oli aivan erillainen kuin livejournalit tai blogit joihin ihmiset kirjoittavat asioita mitä haluavat muiden ajattelevan. Päiväkirjaan kirjoitetaan itselle asioita mitä ei koskaan sanota ääneen ja toisinaan, joita ei edes ajatella.

Blogissa taas kirjoitetaan muille. Asioita joita kuvitellaan ihmisten haluavan lukea, tai sitten leikitään kriittistä punkkaria ja valitetaan maailman pahuudesta. Silloin harvoin kun kerrotaan itseään koskevia asioita niistä jätetään faktoja kertomatta, korostetaan epäolennaisia seikkoja. Yritetään saada ihmiset luulemaan, että olet Nordean sihteeri tai jotakin. Jotkut simpanssit kirjoittavat joskus jotain, todellista mutta luultavasti vain kerjätäkseen huomiota. Eivätkä silloinkaan selkeillä sanoilla.

No, eivät päiväkirjatkaan tai runoilijidenkin tuotokset ole kirjoitettu selkeillä sanoilla. Eli niitäkään ei ole tarkoitettu kenellekkään muulle. Siltikin ihmiset poimivat Hitlerin hilloja ja purkavat Dylanin lankoja. Ehkäpä tietämättömyydessäkin on pointtinsa, ei tarvitse pelätä sementtia ja voi istua rohkeasti kuskin paikalla. Miksi siis kirjoittaa epäselvillä sanoilla vain itselle merkittäviä asioita, silloin ketään ei kiinnosta ja sinä itse olet ainoa lukija?
The answer my friend, is blowin' in the wind

Hyväksyn enkä tuomitse, muuta kuin jaottelun. Toisille pitää antaa Caponen muotukuva joululahjaksi, toiset katselevat mielellään Guevaraa tai Tontoa. Ja anteeksi vain, jotkut ovat kohtuuden ihmisiä, ei koskaan kylmää tai kuumaa. Kolmannet taas katsovat maailmaa Espoosta ja kieltävät Rovamienen olemassaolon, eivätkä ole koskaan kuulleet Lappeenrannasta. Vai onko Livejournaleilla, rakkausrunoilla tai blogeilla jotain olennaista eroa? Kaikki ovat sitä samaa hyväksynnän, paremmuuden ja kehujen hakua. Enkä vielä edes kaikkea kertonut oo.

Jostain syystä runoja arvostetaan eniten, vaikka eihän niitä kukaan koskaan osta, lue tai kuuntele. Silloin kun todellisuus tulee selväksi, kuka tahansa pystyy tähän, niin nämä muutaman säkeen vääntäjät nauravat katketakseen, pitävät itseään illuminatuna. Ovat kuin Beatlesit toimittajien haastatteluissa. Kieltämällä Siperian he ovat voittaneet, murskanneet sen arvoasteikon alimmaksi.

Voi, voi heitä. Hekin ovat voimattomia Teknokekon ja Wexteenin ansiosta. Ihmisestä tulee heti Jääskeläinen tai Ahonen hänen huomauttaessaan "ohimennen" kirjoittavansa blogia, muiden hätkähtäessä hän hymyilee. Hymy katoaa kun muut onnittelevat, hetkinen olenko minä saamassa lapsen? Mitään ei haluata kuulla mutta kaikki nousee pintaan. Päiväkirja sanaa ei myöskään mainita.

Miksi siis "journalit" ovat paras ratkaisu? Ovat aivan samanlaisia kuin edeltäjänsä ja vielä suositumpia.

"Bang, Bang"

Revolveri. Onhan sitä tullut kuunneltua muttei koskaan kokonaisuutena. Niinpä eräänä päivänä serkku huomauttaa: "Revolver on aika hyvä levy." Ja samaa sanotaan ympäriinsä. Miksi? Mitä tapahtui?

Yhdistävätekijä on kuin koira ariseva.Satunnaisia lauseita, imagokysymys. Laumavietti, sama voima mitä tuntee kun katselee Neuvostoliiton syntyä tai kuuntelee Hitlerin puheita. Kommuuni. Uskoa. Voimaa yhtenäisyydestä. Mutta joku saa selittää vielä minulle miten Revolver liittyy kuvaan. Se soi nytkin. No viikon päästä ymmärrän, tai sitten en, mutta jos ymmärrän niin ymmärrän ja jos en niin sitten en mutta kuitenkin jos ymmärrän niin uskon silloin ymmärtäväni mutte jos en niin.... Ainahan ei voi kuitenkaan voittaa, vai mitä?



1 kommentti:

Kuura kirjoitti...

Miksiköhän minulla on kommentoimispakkomielle? En osaa enää olla kommentoimatta tätä.
Sinä olet oikeassa, toisaalta ainahan sinä olet. Mutta miksi joku haluaisikaan julkaista jotain, mitä ei edes uskalla ajatella, koko maailmalle? Minä en edes uskalla kirjoittaa suurinta osaa asioista pelossa jota en enää muista. Asioiden toteutumista tai toteutumatta jättämistä. Jotain sellaista.
Se on julkista angstia. Ei halua kenenkään mutta haluaa kaikkien lukevan sen. Jotenkin sillä tavalla. Minä en edes tiedä, mitä selitän. Minä en tiedä, miksi kommentoin. Ehkä minä vain halusin sanoa, että sinä olet oikeassa. Kiinnostavaa.