Itsemurha

Minulla on haave nimeltä itsemurha. Itsemurha tapahtuisi luonnollisesti koti-oloissa ilman häiriötekijöitä. Hyvin pukeutuneena laittaisin levyn pyörimään ja istuutuisin nojatuoliin. Koska Harakiriin on mahdotonta saada nykyään apulaisia, niin lopullinen toimenpide toteutettaisiin lähietäisyydellä aivoihin tähdätyllä laukauksella Luger parabellum pistoolilla.

En kuitenkaan usko, että minulla olisi tuohon tarpeeksi taitoa, moderneillakaan aseilla kuolema ei ole varma. Olenkin ruvennut pohtimaan vaihtoehtoisia tapoja, sillä tällaiset asiat pitää suunnitella kunnolla sillä mikään ei ole nolompaa kuin pieleen mennyt itsemurha.

Musiikiksi olen ajatellut Puna-armeijan kuoroa. Niitä harvoja omistamiani vinyylejä. Toisaalta eräs televisiosarja on saanut harkitsemaan myös David Bowieta, Life on mars on hieno ja hyvin sopiva kappale. Velvet Underground & Nico olisi myös vaihtoehto, Sunday morning on nostalginen. Fennomaanina minun pitäisi ehkä kuitenkin suosia kotimaista, Hectoria tai Juicea ehkä.

Kuten aikaisemmin totesin, harakiria ei ole mahdollista toteuttaa. Miekat ja veitset ovat siis poissa laskuista, vaikka onhan kylpyamme tietenkin perinne Roomasta. Sotkuista mutta jälkien siivoaminen olisi kuitenkin helppoa. Punainenkylpy ei kuitenkaan ole tule koskaan olemaan sopiva minulle joten jätän sen suosiolla vastustajilleni.

Itsemurhan tarkoituksena on olla halu olla häiritsemättä muita enää enempää tai joskus harvoin viimeinen sana. Ei minulla ole turhan takia mitään syytä häiritä muita sillä enempää kuin tarpeellista. Kirkonkatolta hyppääminen tai junan alle syöksyminen on turhaa huomion hakemista.

Olen päätynyt alkoholin ja opiaattien yhteisvaikutukseen. Hyvää musiikkia, pehmeä tuoli, pullo rommia ja opiaatit eivät kuulosta yhtään huonolta idealta. Varmintahan olisi vielä juosta järveen, mutta mieluummin jalostan tätä vielä hieman eteenpäin. Syanidia jos jostain saisi.

Näin siis siinä tapauksessa jos en satu kuolemaan ennenaikaisesti.

Entä jos?

Olisi käynyt niin, että en olisikaan ollut ainoa lapsi vaan olisin saanut sisaruksia? Kuinka se olisi vaikuttanut minun elämääni? En voi tietää, mutta luultavasti ainakin Minebombersia olisin oppinut pelaamaan.

Isot pyssyt

Nyt jotain aivan muuta. Halusin ensin tehdä rakkausrunon mutta jokin meni kriittisesti pieleen. Toukokuussa 2007. Mutta miten ulkoasu voi olla harkittu, mutta samalla käsittämätön?

Isot pyssyt


Minä en halua ruosteisia huuliasi
kaiken nähneitä silmiäsiä
jotka ovat jääneet tykistökeskityksien alle
   Liian monta kertaa!
Puhumattakaan lähitaistelusta, ja noista 
Maalitauluista (hulluista japanilaisista!)
jotka   ovat   Musertuneet paineen alla
Tiikereiden raavittua etupanssaria
 Kalibeeri oli
huikeat kolmekymmentäkahdeksan senttiä
Vaikka kolmessa tuumassa olisi ollut tarpeeksi läpäisykykyä 
  ammuslasti oli jo valmiiksi rajallinen

Vuoden kovimmat bileet

Olin sitten Club Armadillon avajaisissa. Oli hienoa, eikä jatkoistakaan ole pahaa sanottavaa koska pääsin osaksi legendaa. Erityisen tyytyväinen olin kyllä Richard Milesiin, jonka ilta sujui niin oikein kuin mahdollista. Se oli kaunista. Varsinkin loppukohtaus missä bändin soittaessa viimeistä biisiää, "Hallelujah", Rick tanssi Bethin kanssa. Kaikki osui pirun hyvin kohdalleen, ja kaikki olivat juuri oikealla tavalla hieman stereotyyppisiä. Sitä paitsi sain puhua suosikkibändeistäni ja uusista stereoista.

Näin jälkeenpäin ajatellen Beth (tai siis ei Beth Bethinä) kyllä vaikutti muutenkin ihan söpöltä... Harmi vaan, että en koskaan saa tietää kuka se oli. Ehkä niin on parempi. Olisi sitä kai voinut silti tutustua. Stereot myös ajavat asiansa kohtuullisesti.

Hieman harmittaa myös se, että Santa Esmeraldan ''Don't Let Me Be Misunderstood'' ilmestyi vasta kesällä -77. Olisi sopinut hyvin teemaan, tosin ei kai se niin tarkkaa olisi ollut kun vuosi kuitenkin oli oikea. Palaan taas Richard Milesiin, oikeastaan melko hyvä tyyppi, sitä paitsi Rickillä menee/meni ihan pirun hyvin. Innoituksena toimi etäisesti Buddy Bradley.
Hauskaa oli.

Haastattelija & Luennoitsija

Haastattelija & Luennoitsija

Miksi unessa ei voi sairastaa?
- Koska muut kasvit ovat sieniä isompia.

Mitä tapahtuu nukkuville?
- Koska herkkusienet ovat yleisön suosikkeja.

Mistä unihiekka haetaan?
-Koska sienet kasvavat niin matalalla.

Käytetäänkö hiekan siirtelyyn kauhakuormaajaa tai rekkajonoja?
- Koska sienet ovat pahoja ja vaikeita valmistaa.

Mitä ylijääneelle hiekalle tehdään?
- Koska sienet pelkäävät sadetta.

Voiko tulla herätetyksi jos ei mene nukkumaan?
- Koska sienet pitävät kastemadoista.

Kuinka kovaa saa nukkua?
-Taulusieni on ainakin keinotekoinen.

Voiko nukkuessa piehtaroida kermavaahdossa?
-Taulusienen voi kastella ja puristaa kuivaksi ilman että se hajoaa.

Entä oksennuksessa?
- Koska herkkusienet eivät kaihda uimista.

Saako esimerkillisestä nukkumisesesta palkkion?
- Koska sienet pitävät vihreästä

Voiko unessa herätä kyllästymiseen?
- Koska kärpässieni on helposti vilustuva

Voiko nukkumisen ulkoistaa?
-Koska korvasienellä on hyvä kuulo.

Minne?
- Koska jotkut haluavat tulla syödyksi, jotkut eivät. Siis sienet.

Vedä mua daijuun

Vedä mua daijuun

Vedä mua daijuun
niin katsotaan
kenen isä on vahvin,
nenä poskella

Vedä mua daijuun
nähdään viimeinkin
kuka ui aamiasmurojen seassa
ottaa lukua pöytien alla

Vedä mua daijuun
taksijonossa,
snagarin kupeessa
Rööperin satamassa

Vedä mua daijuun
ystävien kesken
tässä ja nyt
tai uglutan seuraavan oluen

Vedä mua daijuun
Nyrkkiraudalla

Laiton uhkaus....

...on laiton. Niin se vaan on, laiton uhkaus on laiton. Kukapa olisi arvannut.

Hmm. Entäs nyrkillä tapettavat huorat? Onko niiden tappo nyrkillä laitonta vai pitääkö tehdä rikosilmoitus?

Välirauha & Rytin ero

Osa maanantaina ilmestyneistä rauhanehdotuksista sisälsi hyvin suoria aluevaatimuksia Petsamon ja Sallan alueelta. Niiden juokoista löytyy myös vaatimus katkaista yhteydet Saksaan. Ryti myös pohti oikeaa aikaa tuoda Ribbentrop-sopimus julkisuuteen.

Kirjeissään Ryti kertoo arkisista asioista, saksalaisten kanssa käydyistä neuvotteluista ja valittelee työnsä raskautta. Sodan alkuvaiheessa hän myös arvostelee Mannerheimin ja Hitlerin tiedotusvälineille antamia lausuntoja.

Välirauhasta kertoi ensimmäisenä iltalehti. Sen haastattelema Mannerheim sanoi, etteivät nyt julki tulleet rauhanehdot olleet edes rajuimmasta päästä. Hän kertoo myös saaneensa Neuvostoliitolta kymmeniä rauhanehdotuksia.

Rauhanehtoja ja eroaan Ryti kommentoi iltalehdelle tekstiviestillä. Lehden mukaan entinen tasavallan presidentti kirjoitti: "Tässä palataan siihen peruskysymykseen, mikä osa Suomen sisä- ja ulkopolitiikasta kuuluu Suomelle ja mikä Neuvostoliitolle."

Nano 2005

Innostuin julkaisemaan kaiken kirjoittamani tuotannon nyt tänne. Ehkä en kuitenkaan tee sitä. Jatkan illalla. Nyt laitan huvin vuoksi pätkän, muistaakseni vuoden 2005, nanosta. Se oli oikein lystikästä aikaa. Se perustuu puhtaasti houreuniin. Ehkä laitan muutaman muun pätkän joskus.

“Hienoa. Kymmenen kiloa kaalia per päivä ja pari taalaria kuluihin.” Gondarf sanoi. Samalla hän kuitenkin huomasi myös oravan. “Tuo orava on kuunnellut meitä!” Gondarf huusi ja osoitti oravaa.

Kuului pamaus ja orava katosi savuverhoon. Savun haihduttua oravan tilalle oli ilmestynyt Tapsa. “Oravapoju!” ähkäisi Gondarf.
“Mieluummin Tapsa.” Tapsa vastasi.
“Miksi sinä seurasit minua?” Jusal kysyi.
“Huvin vuoksi. Ei sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu.”
“Ei saatana. Kumpikaan teistä ei sitten kerro näistä pelloista, ne ovat salaisuus. “
“Orava? Miksi sinä olit orava?”
“Kuulitteko? Kumpikaan ei puhu?”
“Se on pitkä juttu. Voin kertoa sen joskus.”
“Hei kuunnelkaa nyt saatana! Te ette puhu!”
“Sopii minulle.”
“Olen huomannut wttä suuni pysyy paremmin kiinni jos taskun pohjaani on ilmestynyt muutama kolikko...” Tapsa virkkoi.
“Ok. Ymmärsin vihjeen.” Gondarf kaivoi taskustaan pienen pussin ja heitti sen Tapsalle.

Gondarf johti joukon portaisiin. Kivinen luukku työnnettiin pois edestä. “Hiljaa. Olemme peeteen kellarissa.” Gondarf suhahti asettaessaan lattialaattaa paikalleen. “Kaikki tiet vievät peeteen kellariin.” Tapsa tokaisi filosofisesti.

Peetee näytti syövän terveellisesti sillä kellari oli täynnä kurkkuja, porkkanoita, salaattia, hilloja, marjoja, soijamaitoa, soijajuustoa, soijajäätelöä, soijapapuja, tofua, nauriita ja Porttilehden kolmas numero vuodelta yhdeksänkymmentäyksi.

Kellarin ovi avautui äänettömästi. Peetee seisoi oviaukossa iso luuta kädessään: “Tapsa ja koko muu ankkalinna. Olisihan se pitänyt arvata. Mitä te oikein teette MINUN kellarissani?”
“Teemme tutkimusta kellareiden pinta-alasta. Taloudenhoitaja päästi meidät sisään.” Tapsa sanoi nopeasti. peetee katsoi heitä pitkään ja huomasi Jusalin kädessä olevat kaalinpäät.
“Vai että taloudenhoitaja! Vai että tutkimusta kellareiden pinta-alasta! Tehän varastatte ruokaani! Sinä siinä. Laske nuo kaalinpäät hitaasti alas. Ja nyt juoskaa ulos täältä!” peetee kiljui.

Lamentoso

Sarjassamme väkivaltaisia tarinoita perustuen runoihin.

Lamentoso

Lattialla lojuu tyhjiä pulloja. Olen viettänyt kuukausia katsellen vanhoja elokuva mustavalkotelevisiostani. Makaan sikiöasennossa sängyllä. Pussilakana on repeytynyt. Luteet ryömivät ulos tyynyliinasta. Yritän lyödä niitä korkkiruuvilla, mutta ne liikkuvat liian nopeasti.

En mahda mitään. Luteet peittävät minut. Tunnen itseni likaiseksi. Suljen silmäni. En näe mitään, olen yksin ja luteet pureutuvat ihooni. Pian olen kaluttu puhtaaksi. Muutun hysteeriseksi. Alan itkeä. Frank Sinata laulaa yhdessä Nancyn kanssa.

Herään. Makaan lattialla. Television lumisade luo keinotekoista hohdettaan pimeään. Vieressäni lojuu vasara ja rannekello. Murskaan kellon vasaralla. Viisarit pysähtyvät ja kello on ikuisesti 02:34. Laitan stereoista soimaan Joy Divisionia ja etsin pimeästä huoneesta puhelimen. Istun nojatuoliin ja alan pyörittää numeroita. Kukaan ei vastaa.

Herään. Olen käpertynyt nojatuoliin. Olen väsynyt ja itkenyt. Ehkä kaikki palaa vielä ennalleen. Huomaan television päällä kirjan. Kävelen television luo ja sammutan sen. Se on Lilyn päiväkirja. En tiedä miksi se on minulla.

Olen lukenut päiväkirjan moneen kertaan. Se on ainoa mitä on jäljellä. Kaikki muu; Valokuvat, kirjeet on poltettu. Ehkä palautan sen tänään. On lauantai ja jossain on juhlat. Lily tulee sinne, oikeastaan hän kutsui minut sinne. Julma nainen.

Olkoon tämä vastalause. Kosto. Minä oksennan pian banaaneja. Täytyy saada persikoita. Mehujää on nopeasti syöty. Pyörryttää. Putoan lattialle ja poimin kynän jostain. Alan täyttää päiväkirjan kirjoittamattomia sivuja.

Herään. Puhelin soi. Mitä väliä kaikella oli? Oliko meillä edes mitään yhteistä. Oli. Olimme myös kauniita, kunnes hän joentörmällä iski minua stiletillä kylkeen. Melkein hukuin enkä koskaan päässyt pinnalle. Talosta minulla on kuitenkin positiivisia muistoja, ja isästä. Jakubin mielestä kaikki oli ollut odotettavissa jo pitkän aikaa.

Vastaan puhelimeen. Jakub huutaa: "Miksi puiden lehtiin on tullut vihreää!" En usko!" En muistanutkaan että olemme jälleen väleissä. Havahdun ja lasken puhelimen luurin. Täytyy lähteä pihajuhliin. Puen ylleni laivaston sinisen klubitakin ja punaisen solmion. Etsin jostain vielä viileät flanelli-housut.

Juon paljon punkkua, olenhan tullut tänne naisen takia. Ehkä virhe oli kommunikaatiossa. Luulin että hän halusi kookaburran, mutta kyse oli kai tuesta. Joku heittää minua vihreällä herkkusienellä. Jakub. Hänellä on Lenin-pinssi napinlävessä ja hän hymyilee leveästi.

Puhumme kirjallisuudesta ja politiikasta. Olemme tyytyväisiä itseemme. Meillä ei ole kiirettä vaan Unkarilaista viiniä. "Tilaisuus tekee varkaan", Jakub toteaa ja laskee pullon pöydän reunalle. Päätämme lopettaa itsesensuurin ja jättää sen kustantajille.

Olen juonut paljon. Jakub katoaa jonnekin ja jään yksin pihakeinuun. Lilyn piti saapua. Hän huijasi minua. Valehteli. Ei koskaan itkenyt. Minä jouduin hoitamaan surutyöt.

Herään. Jakub osoittaa minua ukkomauserilla. Luunpalaset lentävät ympäri pihaa ja sydänvereni valuu nurmelle. Lily saapuu ja Jakub syleilee häntä. Liikkumaton ruumiini makaa paikallaan. Minut on kukistettu.

Kyden kuin sammuttamatta jätetty metsäpalo. Yritän sammuttaa sitä viinillä mutta turhaan. Luteita alkaa taas ilmestyä. Ravistan ne pois yltäni ja kutsun kaksi upseeria retuuttamaan pariskunnan tielle. Heidät laitetaan seisomaan punatiilisen talon seinää vasten. Jakub ja Lily ovat pelkurimaisesti pettäneet isänmaansa. Oikeudenkäynti on lyhyt. Julistan tuomiot.

Nainen anoo armoa teloituskomppanian edessä. Annan anteeksi ja Lily juoksee pois. Lilyn kadottua kyynel laskeutuu leualleni. Annan tulikomennon.
Enkä enää herää.

Vaaleanpunaista palvelua

Minä olen elämäni aikana käynyt kolmessa silmälasiliikkeessä. Ensimmäinen meni konkurssiin, joten kävin Nissenillä ja Instrumentariumilla. Vaikka Nissen kuulostaa ranskalaiselta automerkiltä, niin siitä huolimatta se voittaa tuon toisen kaamean sanahirviön.

Kävin tarkastamassa näköni Nissenillä. Toisin kuin instrussa paikalla ei ollut valkeaan lääkäriin takkiin pukeutunut tekohymy, vaan asiallisesti pukeutunut vanhempi mies henkilö joka rauhallisuudellaan toi mieleen paikallisen räätälin. Miehestä huokui kelloseppämäinen tarkkuus ja valpas ilo työstään. Sain asiantuntevaa palvelua ilman turhaa pelleilyä tai venkoilua.

Tänään kävin uudestaan Nissanilla. Linssi oli irronnut aurinkolaseistani. Olin hoitanut oman osani työstä eli lyönyt palat tiskiin. Mies katosi takahuoneeseen ja viiden minuutin kuluttua lasit olivat ehjät. Ei maksanut mitään. Tämä on hyvää palvelua. Siellä toisessa paikassa yritetään aina myydä jotain, mutta Nissenilla tiedetään että tyytyväinen asiakas palaa.

Lääkintämies oli homo

Argh. Tulin koneelle, mutta unohdin miksi enkä tehnyt mitään. Nyt muistin, että miksi. Piti kirjoittaa tänne. No, ainakin opin hieman imperialismin alkeita. Ikävä kyllä tyydyn nyt ajan puutteen vuoksi julkaisemaan vanhoja lyriikoita, Ehkä niin on parempi.

Ensi viikonloppuna on jyväskylän kirjamessut. Esiinnyn siellä, katseilta piilossa, mutta mainetta saan silti enemmän kuin viime vuonna. Samaan aikaan on tosin myös Magic tapahtuma jyväskylässä.

Tämä rimmasi vain niin hyvin. Ei siis rimmaa, vaan rytmittyy. Toimii minusta edelleen loistavasti lausuttuna hämärässä baarissa. Kirjoitettu joskus kesäkuussa 2007.

Lääkintämies oli homo

Kuten ensimmäinen tyttöystävänikin
Se joka ampui jalkani irti, ja
hyppäsi kalliolta sittemmin

Toinen taas oli
Hmm, miten sen nyt sanoisi
Neuroottinen?
Ehkäpä oli virhe tarjota pilveä

Kolmannesta en muista mitään,
paitsi tietenkin sen
kun hän sitoi minut sänkyyn kiinni

kyllähän niitä varmaan oli muitakin
miksi sitä tarkkaa lukua pitämään?
samanlaisia nalkuttajia jokainen
Minkäs minä sille,
Olinhan vain olosuhteiden orja

Surrealismia

Viime aikoina olen kirjoittanut melko väkivaltaisia tekstejä, siis proosaa. Hämmentävää. Tämä on kuitenkin kaksi vuotta vanhempi teksti. Pieni idea joka lähti paisumaan auringossa luettuani Porttia. Nykyään kirjasto ei enää tilaa sitä. Tykkään tästä edelleen, tätä samaa minä edelleen kirjoitan. Tosin nyt aion siirtyä surrealismiin.

Tähän aikaan vuodesta

Aina tähän aikaan vuodesta kotini alkaa täyttyä hämähäkeistä, niitä tulvi ovista ja ikkunoista. Ne peittävät seinät, lattian, huonekalut ja katon.
Siinä vaiheessa minä lähden kävelemään ratakiskoille juuttikangassäkin kanssa.

Kävelen päämäärättömästi pitkin ratakiskoja kuten aina. Kuulen sihinää takaani, juna saapuu auringonlaskusta ja ajaa kolisten ohitseni. Hymyilen itsekseni ja poimin kellastuneen lehden.

Pudotan lehden kiskoille ja jatkan kävelyäni. Kunnes tulee tunne palata takaisin.

Kävelen eripuolella ratakiskoja. Vastaan kävelee nainen juuttikangassäkin kanssa. Murahdan harmistuneena mutta löydän silti itseni hänen kanssaan aseman ravintolasta.

Emme puhu tai syö paljoa, ainoastaan edesmenneistä henkilöistä ja kalkkunaa. Laskun jälkeen koittaa vihdoin lähtö.

Läheinen motelli saa tarjoaa meille miellyttävän yön.

Seuraava aamu onkin eilinen.

Lähdin kävelemään yksinäni ratakiskoille auringon noustessa. Hänen hengityksensä tuoksui vanhalta maakellarilta ja hän poltti maissipiippua. Tällä kertaa tiesin minne minun pitäisi mennä. Vaihteen läheltä löysin kuolleen vauvan. Asettelin sen juuttikangassäkkiin ja palasin kotiin.

Hämähäkit söivät vauvan ja lähtivät. Kaikki olivat jälleen tyytyväisiä.

Pihajuhlien jälkeen

Tämä on alkuperäisessä asussaan. Mitään ei ole muutettu vaikka ehkä syytä olisi. Kesälomalla 2007.

Pihajuhlien jälkeen

Don
Istuu leveän tammipöytänsä takana
Kuuntelee nuoren miehen uskollisuudenvalaa
Ulkoa kuuluva musiikki vie Donin taaksepäin

Sisilian aurinkoisille kukkuloille
Oliivipuiden ja rypäleiden tuoksu
Lampaiden määkinä
Ikuista taistelua
Selviytymisestä

Mies päättää puheensa,
Don ei huomaa kysyvää katsetta
Hän on laivamatkalla Amerikkaan
Hämyisessä italialaiskorttelissa
Kieltolaissa ja tyylikkäissä liituraitapuvuissa

Don havahtuu 2000-luvulle
Ei ollut mitään pihajuhlia
Kieltolakia
Sisilialaisia vaimoja
Kunniallisia miehiä
Hän syntyi kaiken sen jälkeen, -71
Kolmekymmentä vuotta hän on elänyt kuvitelmissa
Jotka pirstouvuivat
Lähimmän luottomiehen täyttäyessä
Donin kallon lyijyllä
Pelkän rahan takia

Yleinen mielipide oli hänen puolellaan.

Nämä vanhat tekstit ovat tälläisä. Väkivallankorvaajia. Kommunikointia sisäpiirien kanssa. Ei näistä näin jälkikäteen kukaan ota selkoa. Kesä 2006. Alkuperäinen muotoilu.


Yleinen mielipide oli hänen puolellaan.

Hän reagoi oudosti
Pihajuhlien jälkeen
eihän pihajuhlissa mitään pahaa ole
en minä sitä,
järjestihän kummisetäkin niitä

nyt kyllä menin
suljetuille raiteille
jos sitä vaikka palaisi aiheeseen.

Älkää syyttäkö
Minua
en minä silloinkaan oikein käsittänyt
Tekojeni seurauksia
Nyt
vielä vähemmän

No paremman puutteessa,
ehkä pitäisi ojentaa se maissintähkä

kävellä auringonnousuun
Yksin

Emmareetta

Vasta nyt huomasin, että kun aiemmin julkaisin Emmareetan täällä niin ainakin Internet explorerilla siitä tuli aika dataa. En tiedä miksi fontti vaihtui, enkä aio siihen kyllä puuttuakaan. Videota saatte yhä odottaa. Tosin runovideoita voisi ruveta tekemään lisääkin jos saisi kameran käyttöön. Still kuvat ei riitä.

Emmareetta

Linja-autossa hän rakensi tikapuut
Kerroin
kirjoittamisesta,
tyttöystävästäni,
sateesta

Hän kuunteli, hän ymmärsi
          niin erilainen  että luotin häneen
Lähtiessään hän kuiskasi minulle nimensä

Toisen kanssa ihmettelin
Miksi puhuin?
Miksi kerroin?

Junassa hän kuori sipulin
Kerroin
kirjastani,
vaimostani,
murheistani

Hän kuunteli, hän ymmärsi
Hän oli niin luottavainen että häikäisi minut
Lähtiessään hän kuiskasi minulle nimensä

Toisen kanssa ihmettelin
Kuka hän on?
Missä hän asuu?

Omenatarhassa hän antoi minun itkeä olkapäätään vasten
Kerroin
best-selleristä,
pirsoutuneesta kukkaruukusta,

jäisestä tiestä

Hän kuunteli, hän ymmärsi
lähtiessään hän ojensi minulle greipin, silloin minä unohdin
Hänen nimensä