“Hienoa. Kymmenen kiloa kaalia per päivä ja pari taalaria kuluihin.” Gondarf sanoi. Samalla hän kuitenkin huomasi myös oravan. “Tuo orava on kuunnellut meitä!” Gondarf huusi ja osoitti oravaa.
Kuului pamaus ja orava katosi savuverhoon. Savun haihduttua oravan tilalle oli ilmestynyt Tapsa. “Oravapoju!” ähkäisi Gondarf.
“Mieluummin Tapsa.” Tapsa vastasi.
“Miksi sinä seurasit minua?” Jusal kysyi.
“Huvin vuoksi. Ei sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu.”
“Ei saatana. Kumpikaan teistä ei sitten kerro näistä pelloista, ne ovat salaisuus. “
“Orava? Miksi sinä olit orava?”
“Kuulitteko? Kumpikaan ei puhu?”
“Se on pitkä juttu. Voin kertoa sen joskus.”
“Hei kuunnelkaa nyt saatana! Te ette puhu!”
“Sopii minulle.”
“Olen huomannut wttä suuni pysyy paremmin kiinni jos taskun pohjaani on ilmestynyt muutama kolikko...” Tapsa virkkoi.
“Ok. Ymmärsin vihjeen.” Gondarf kaivoi taskustaan pienen pussin ja heitti sen Tapsalle.
Gondarf johti joukon portaisiin. Kivinen luukku työnnettiin pois edestä. “Hiljaa. Olemme peeteen kellarissa.” Gondarf suhahti asettaessaan lattialaattaa paikalleen. “Kaikki tiet vievät peeteen kellariin.” Tapsa tokaisi filosofisesti.
Peetee näytti syövän terveellisesti sillä kellari oli täynnä kurkkuja, porkkanoita, salaattia, hilloja, marjoja, soijamaitoa, soijajuustoa, soijajäätelöä, soijapapuja, tofua, nauriita ja Porttilehden kolmas numero vuodelta yhdeksänkymmentäyksi.
Kellarin ovi avautui äänettömästi. Peetee seisoi oviaukossa iso luuta kädessään: “Tapsa ja koko muu ankkalinna. Olisihan se pitänyt arvata. Mitä te oikein teette MINUN kellarissani?”
“Teemme tutkimusta kellareiden pinta-alasta. Taloudenhoitaja päästi meidät sisään.” Tapsa sanoi nopeasti. peetee katsoi heitä pitkään ja huomasi Jusalin kädessä olevat kaalinpäät.
“Vai että taloudenhoitaja! Vai että tutkimusta kellareiden pinta-alasta! Tehän varastatte ruokaani! Sinä siinä. Laske nuo kaalinpäät hitaasti alas. Ja nyt juoskaa ulos täältä!” peetee kiljui.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti