19.3.2008

Analogiset tunteeni

Analogiset tunteeni

Olen kukistettu
johdoitta kytketty näihin
koneisiin
istutettu kokemaan
hyödyllisyyteni

kaapelit ja hammasrattaat
monimutkaiset jousikoneistot murtuvat!
Sähköisen rakkauden ihmisyydessä
Analogiset tunteeni
museon kasvioon näytille


Sanovat yhdeksi parhaimmaksi runokseni. Kausaliteettisesti tämä oli kenraalimajurin tapaan kirjoitettu viidessä minuutissa. Itseasiassa tässä meni melkein puoli tuntia kuitenkin. Idea oli selkeä ja rytmitys perustui punaiseen komentajaan, mutta viimeisen lauseen keksiminen oli hankalaa. Jotain mikä sitoisi runon yhteen.

Hyvä kokonaisuus tästä lopulta kuitenkin tuli. Scifi on muotia joten päätin hyödyntää sitä. Luonnollisesti kyseessä on omaelämänkerrallinen kertomus siitä, kuinka istun tässä odottamassa spwaw vuoroa. Alunperin piti puhua Digitalisoiduista tunteista, sitten digitaalisista tunteistani mutta kuullessani, että kasvio rimmaa tunteiden kanssa niin digitalisointi ei enää toiminut.

Runo sisältää myös pari viittausta eräisiin elektronista musiikkia soittaviin yhtyeisiin. Käänsin biisien nimiä.

Ei kommentteja: