18.2.2009

Tähtiakatemia

En ole jostain syystä julkaissut tätä täällä aiemmin. Ei ole kyllä erityisen laadukas. Valmiin idean pohjalta kirjoitin. Tässä myös esiintyvät yleisimmät ongelmani: lause kerrallaan kirjoittaminen sekä viimeistelyn ja oikoluvun puute. Jäänsilta on sentään edes oikoluettu. Siitä voisi myös tulla melko hyvä uudelleen kirjoituksen jälkeen, ideoita aina palaa kirjoituksen jälkeen mieleen. Tosin kuukauden päästä pidän sitä liian heikkoarvoisena kehitelläkseni sitä eteenpäin. Varsinkin kun ei siitä mitään hyödy.

Tästäkin saisi pidempäja viimeistellympänä ihan Portti-tasoista kamaa. Lystikäs yksityiskohta, novellissa mainittu it-konsultti on eräs tosi maailman ihminen.

Tähtiakatemia

Wonder if he'll ever know
He's in the best selling show.
Is there life on Mars?

David Bowie – Life on Mars


”Maksim, 29 %, Vera, 16 %, Yakov, 17 %, Ivan, 8 %, Galina, 30 %. Olemme pahoillamme Galina, hyvästi”, Metallinen ääni lakkasi puhumasta ja kilpailijoiden moniruutuun heijastui kuva tyhjyyteen putoavasta Galinasta. Muutaman minuutin kuluttua kaukana maassa miljoonat ihmiset sammuttaisivat televisiovastaanottimensa.

Yakov ryysti rauhallisesti votkaansa. Hänen lisäksi moduulissa oli Maksim, 31 vuotias insinööri ja Vera, 24 vuotias sairaanhoitaja. Kuusi viikkoa sitten heitä oli ollut aluksella kymmenen: Maksim, Vera, Yakov, Ivan, Galina, Yulia, Mark, Nina, Anna ja Vadim. He olivat Tähtiakatemian tähdet. Heille kaikille oltiin luvattiin avaruuslento Marsiin, ja kilpailun voittajalle avaruuslento Marsista Maahan.

Ensimmäinen viikko oli ollut helpoin. He pitivät itseään sankareina, matkasivathan he avaruuden halki kohti Marsia. Kaiken lisäksi Ivan, Yakovin vanha armeija kaveri Tšetšenian ajoilta oli myös aluksella. Ketään ei myöskään näyttänyt häiritsevän kun ensimmäisessä ilmalukosta ammuttiin avaruuteen kuivakas it-konsultti Mark.

Toisella viikolla pelin henki muuttui kun kilpailijat joutuivat katsomaan kuinka joukon ilopilleri Anna putosi hysteerisenä nyyttinä pimeyteen. Sitten Vadim, Yulia, Nina ja viimeisimpänä Galina.

Ivan asteli moduuliin nauraen votkatölkki kädessään: ”Minä tiesin että se olisi Galina. Minä tiesin. Täytyy myöntää, hän oli kaunis ja mukava”, Ivan piti dramaattisen tauon ottaessaan pillin tölkkiinsä, ”ja henkisiltä lahjoiltaan kuin leivänpaahdin!” Yakov ja Ivan purskahtivat nauruun. Maksim tarttui votkatölkkiin ja paiskasi sen kohti Ivania. Ivan kuitenkin torjui tölkin ja se jäi miehen eteen leijumaan. Maksim käveli ulos oleskelumoduulista Vera perässään.

Yakov ja Ivan eivät välittäneet moisesta pikkumaisuudesta, humala aiheutti draamaa ja draama piti heidät hengissä.

”Mitä minä sanoin, elämässä ei pärjää jos ei osaa ottaa iloa irti”, Ivan sanoi teennäisen hilpeästi. Kymmenen minuuttia sitten Vera oli äänestetty heikoimmaksi lenkiksi. Aluksella oli enää Yakolev ja Ivan. ”Viikko”, totesi Yakolev, ”No kukapa täällä olisi enää halunnut ollakaan kun votkakin loppui.” ”Niin,” vastasi Ivan. Miehet eivät katsoneet toisiaan silmiin. ”Se on joko sinä”, Ivan aloitti, ”Tai minä”, Yakolev lopetti.

Miehet istuivat ja odottivat. ”Me selvittiin Tšetšeniasta, me selvitään tästäkin,” Ivan sanoi pukuunsa radioon. ”Niin”, vastasi Yakolev. Alus tärähti laskeutuessaan Marsin pinnalle. ”Ivan.” ”Mitä?” ”Jos lainaat Armstrongia niin mä hakkaan sut.” ”Ok” Nauru katkesi ilmalukon oven auetessa suhahtaen. Miehet astelivat Marsin pinnalle.

”Ensimmäistä kertaa punaisella planeetalla”, lausui Yakolev. ”Ja toivottavasti myös viimeistä”, Jatkoi Ivan. Hitaasti avaruuspukuihin pukeutuneet miehet kävelivät kohti televisiokameroita. Niiden viereen oli sijoitettu moniruutu missä komeili molempien nimet. Hitaasti kiihtyvällä vauhdilla nimien alla olevat numerot alkoivat kasvaa kunnes pysähtyivät: Ivan, 31 prosenttia ja Yakolev 69 prosenttia.

”Onnittelumme Ivan, voit nyt palata alukseen”, kuului radiosta. Ivan heilautti kättään kameroille sekä Yakoleville, kääntyi ja astui kohti alusta. Samalla hetkellä Ivanin puvun ilmaletkut repeytyivät ja Ivan kaatui punaiselle hiekalle. Yakolev ryntäsi Ivanin luo ja alkoi vetää tätä kohti alusta. Painavasta puvusta huolimatta hän sai Ivanin liikkeelle. Matkaa oli vain kymmenen metriä, he selviytyisivät.

”Mitä te oikein teette? Menkää alukseen”, kuului käsky radiosta. Yakolev ei välittänyt, vaan veti Ivania perässään pitkin Marsin punaista hiekkaa. Kahdeksan metriä. Seitsemän ja puoli. ”Rikotte sääntöjä!”, kuului radiosta. Samassa aluksen ilmalukko sulkeutui. Maanpinta alkoi tärähdellä kun valkea alus käynnisti moottoreitaan.

Kaukana Maassa miljoonat ihmiset katselivat vielä hetken, ennen television sammuttamista, kuinka Blue Danube-valssin tahdissa kamera hitaasti etääntyi Marsin pinnalle jääneestä kaksikosta.

Ei kommentteja: