Kaksisataa metriä jokea

Blogini on jo vuoden vanha. Sen kunniaksi nörttiniksit katoavat ja tilalle tulee vähintään yksi runo kuukaudessao. Olkaa hyvät. Kyseisestä piti tulla viime vuoden puolella tarina, mutta se palasi mieleeni matkalla Haapamäelle.

Kaksisataa metriä jokea

Kolme intiaania
  siemailee tervaa nuotion valossa
autiolla
hiekkarannalla

odotettuaan valkoinen mies
ilmoittaa
Olette yksityisalueella

kukaan ei kyseenalaista
nuotiokin
jää puhdistamatta
intiaaneille
käteen jää vian norjanarmeijan makuupussi,
Rantahietikolle putoava
kierrekorkki

***

Argh, tämä pilasi rytmityksen. No, täytyy perehtyä siihen kuinka saa tekstin koodattua niin, että se pitää valmiit sisennykset.

EU melkein protuilee

EU ja Kokoomus iskivät jälleen, vaikka luulin että eläisin elämäni puhumatta koskaan sanaakaan englantia.

Viime viikko oli taiga-viikko. Saimme vai-vieraiksemme lähes puolisataa oppilasta ja opettajaa euroopanmaista, eikä tietenkään tavallista koulua. Itse lähdin valokuvaamaan, toverinani Luxenburgilainen tyttö joka joi suojajuomaa. Olihan siellä muitakin, espanjalaisen tytön kanssa ei ollut kommunikaatiota hirveämmin, mutta unkarilainen on alkanut kirjoittaa minulle.

Tähän mennessä kaikki ovat sanoneet, että oli hauskaa. Lukuunottamatta juhlien jälkeistä, kahdeksalta heräämistä ja vaellusta sateisessa metsässä. Muthei, se on Suomi.

Viikko vei meidät myös Jämsänkosken metsäoppilaitokselle. Se oli yllättävän jännä paikka, semmoisia vempaimia ne koneet siellä. Yhtä kovaa kamaa kuin T-34:set. Ainoa miinus oli se kolme tyttö per vuosiluokka.

Matkalla Jämsänkoskelle totesin, että Tsekki on erillainen paikka. Tsekkiläiselle tytölle olikin astetta vaikeampi tehtävä selitettä Lenin ja Ernesto merkkejä. Pitäisi sille kirjoittaa.

Loppuhuipennuksena oli tietenkin perjantain jäähyväisjuhla (ööh, sitä ennen oli ollut tiistaina ja torstainakin juhlia). Siitä minä en kyllä sano yhtään mitään. Päivällä oli kuitenkin aika mielenkiintoista. Melkoista hippitoimintaa ja EU-propagandaa, mutta se oli ihan kivaa. Ja, eikös protu tee juuri tuota samaa, mutta huonommalla musiikilla?

Huomauttaisin kuitenkin, että suomienglanti on melkein hyvän kuuloista. Ongelma on lähinnä sisällössä. "Now. We. All. Humans. Are. Locked In. This. Room. For. Celebrating." Luxenburgilaisilla, ei tämän kaltaisia ongelmia, sitä paitsi niiden rehtori pääsi kaikkien joululahjalistalle pitämällä vain minuutin mittaisen puheen kolmella kielellä.

Kaikesta huolimatta, arvostan. Oli hauskaa, mutta niin yleensä käy kun laittaa samaan paikkaan viikon ajaksi saman tyylisillä tavoitteilla varustettuja ihmisiä.

Kustannustoimittaja

Kenraalimajurin mietteitä

Kenraalimajuri sytyttää piippunsa aavikon paahteessa
Viittoo alemman upseerin luokseen
Kenraalimajuri polttaa piippuaan
Virkkoo kuitenkin
Jotain epämääräistä mössöä

Saisiko saman englanniksi?
Tiedustelee britti sakemannilta
Ymmärrän, olet uusi täällä

Sinä näet aavikon
Minä näen pelilaudan
Hitaasti murahtelevia kissapetoja
Puhjenneita vesipulloja kraattereissa

Ethän sinä haistakaan mitään
Minä haistan bensiinin, öljyn ja rikin katkun
Unohtamatta palavaa tuoksua
Muodottomaksi sulaneen metallin päällä

Kuulet hiljaista jatsia
Mutta entäpä konekiväärin nakutus
Joka peittyy ulinaan ja voivaukseen
Tärähtelevään tantereeseen

Saksalainen vetää viimeiset savut piipustaan
Britti tarjoaa teetä
Tajuamatta sanaakaan
Kenraalimajuri huokaa raskaasti
Peittää auringon hattunsa lipalla ja ottaa nokoset

Olet vapaa

***


Kustannustoimittajan mielestä tuossa oli liikaa löysyyttä. Runo ei myöskään ole kieleltään tarpeeksi desprektiivisia ja se on myös liian stereotypinen. Ehkä hivenen liikaa toistoa.

Hmm, hieman sääli. Minä alunperin pidin tuosta, vaikka se olikin kirjoitettu viidessätoissa minuutissa steel panthersista saadun inspiraation vallassa Rommelin kunniaksi. Hmm, ehkä minun pitäisi sanoa, että se on laulu, tai runoproosaa. Lähinnä minua ärsyttää, se että Emmareetta on muka parempi kuin tämä.

Ekologiaa

Loppujen lopuksi on vähän liian ekoistista puhua täällä aina vain itsestään. Joten kysyin itseltäni: "Kuinka voisin sekoittaa muita ihmisiä tänne?" Vastaus on pinkki puhelin, ei siis banaanipuhelin, eikä myöskään pinkit näppäimet.

Söin äsken ananasta, mutta juju on siinä jostain syystä uutta puhelinta seuraa uusi liittymä vaikka numero säilyy. Kuitenkaan tekstiviestit eivät säily. Luonnollisesti ne ovat olleet osatekijöitä erinäisissä runoissa ja inspiraation lähde joten laitan tänne niistä muutamia satunnaisesti valittuja.

Aloitan kaikkein vanhimmalla viestillä, vastaanotettu 22:45:08: 27.04.2005, juuri kun olin menossa nukkumaan.

"Rise and shine Mr. Freeman. Wake up and smell the dust of communism."

Vuotta nuorempi viesti samalta lähettäjältä.

"Ota lohi, ei mee elämä ohi"

Nyt vaihtuu lähettäjä, mutta viesti on paljon selvempi.

"KlaRa vappen! Homo perkele, PYGsy selvänä vaikka vaikka mikä olis."

Nämä kaksi seuraavaa ovat eri lähettäjiltä, mutta aika eroa on vain minuutti. Hieno osoitus murreeroista.

"Avari, kultaseni"

"Litsari"

Tästä minä en tiedä mitään.

"En tiedä mitä teen. Tai luultavasti tiedän, mutta en tunnusta. Kuinka niin? Missä edes on kuuluisa Rööperi?"

Hieman uudempaa mallistoa, ajalta IICON. Puhetta kermälikööristä.

"Naulitse se ristille. Eiku. Uhkaile sitä ristillä."

Ja eteenpäin lähetetty.

"Kermalikööri on perkele!"

Opetus siitä, kuinka yöllä ei pidä lähettää viestejä.

"Kuka upposi kaurapuuroon? Miten tehdään oikeita ihmisiä ja saadaan täysiä tietoja? Selitä hieman"

Tämä jäi ikuiseksi mysteeriksi.

"Minen sitten osta sinulle kaljaa."

Samoilla linjoilla, mutta ymmärrettävämpi.

"En aio ostaa sinulle valkeaa rautahepoa."

Loppuhuipennuksena:

"Mä en oo Frederik."

Epäolennaista, mutta sainpas sentään jotan kirjoitettua. Kirjoittakaa siis tekin pikku tursaat, noita saa vapaasti hyödyntää inspiraation lähteenä.