15.5.2007

EU melkein protuilee

EU ja Kokoomus iskivät jälleen, vaikka luulin että eläisin elämäni puhumatta koskaan sanaakaan englantia.

Viime viikko oli taiga-viikko. Saimme vai-vieraiksemme lähes puolisataa oppilasta ja opettajaa euroopanmaista, eikä tietenkään tavallista koulua. Itse lähdin valokuvaamaan, toverinani Luxenburgilainen tyttö joka joi suojajuomaa. Olihan siellä muitakin, espanjalaisen tytön kanssa ei ollut kommunikaatiota hirveämmin, mutta unkarilainen on alkanut kirjoittaa minulle.

Tähän mennessä kaikki ovat sanoneet, että oli hauskaa. Lukuunottamatta juhlien jälkeistä, kahdeksalta heräämistä ja vaellusta sateisessa metsässä. Muthei, se on Suomi.

Viikko vei meidät myös Jämsänkosken metsäoppilaitokselle. Se oli yllättävän jännä paikka, semmoisia vempaimia ne koneet siellä. Yhtä kovaa kamaa kuin T-34:set. Ainoa miinus oli se kolme tyttö per vuosiluokka.

Matkalla Jämsänkoskelle totesin, että Tsekki on erillainen paikka. Tsekkiläiselle tytölle olikin astetta vaikeampi tehtävä selitettä Lenin ja Ernesto merkkejä. Pitäisi sille kirjoittaa.

Loppuhuipennuksena oli tietenkin perjantain jäähyväisjuhla (ööh, sitä ennen oli ollut tiistaina ja torstainakin juhlia). Siitä minä en kyllä sano yhtään mitään. Päivällä oli kuitenkin aika mielenkiintoista. Melkoista hippitoimintaa ja EU-propagandaa, mutta se oli ihan kivaa. Ja, eikös protu tee juuri tuota samaa, mutta huonommalla musiikilla?

Huomauttaisin kuitenkin, että suomienglanti on melkein hyvän kuuloista. Ongelma on lähinnä sisällössä. "Now. We. All. Humans. Are. Locked In. This. Room. For. Celebrating." Luxenburgilaisilla, ei tämän kaltaisia ongelmia, sitä paitsi niiden rehtori pääsi kaikkien joululahjalistalle pitämällä vain minuutin mittaisen puheen kolmella kielellä.

Kaikesta huolimatta, arvostan. Oli hauskaa, mutta niin yleensä käy kun laittaa samaan paikkaan viikon ajaksi saman tyylisillä tavoitteilla varustettuja ihmisiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti