18.8.2008

Sateenvarjotyttö

Päätin olla säästämättä tätä sunnuntaille, vanhaa kamaa kun kerta on.

Sateenvarjotyttö


Tyttö katseli muuria. Tytöllä oli harmaa väljä villapaita ja harmaa vekkihame. Itseasiassa kaikki hänessä oli lähes yhtä harmaata kuin muuri. Sylissään hän puristi rakkainta aarrettaan, kirjaa; Maija Poppanen avaa oven. Tyttö katseli muuria ja puristi kirjaa tiukemmin rintaansa vasten.

Maija Poppanen oli ollut ennen muuria. Muurin jälkeen Maija Poppasta ei enää löytynyt, eikä montaa muutakaan asiaa. Hänellä ei ollut mitään muistikuvaa ajasta ennen muuria. Ihmiset kuitenkin sanoivat, että asiat olivat olleet paremmin ilman muuria. Kai he olivat oikeassa, eihän heillä ollut syytä valehdella. Toisaalta, television uutisissa sanottiin, että muuri oli hyvä asia. Ehkä asia olikin niin.

Tyttö pudisti päätään, ja lähti kävelemään takaisin kotiin. Hän ei tiennyt tarkalleen miten maailma erosi muurin takana, mutta siitä hän ottaisi vielä selvää. Jonain päivänä hän lentäisi muurin yli kuin Maija Poppanen.

Yöllä tyttö mietti muurin takana olevaa maailmaa. Hän ei ajatellut vehreitä kukkuloita tai sukulaisia, hän kuvitteli mielessään pojan. Pojan nimeksi hän oli antanut Aladdin, se oli erikoinen ja vieras nimi. Aladdin oli hänen suuri rakkautensa, jonain kauniina päivänä he kiipeäisivät muurin yli ja suutelisivat. Auringonlaskun varjossa he istuisivat muurin päällä ja katselisivat, molemmille puolille.

Herättyään tyttö puki harmaat vaatteensa ja meni keittiöön. Hänen setänsä Henrik istui pöydän ääressä, edessään kahvikuppi. Henrik tuijotti seinäkelloa, kyyneleitä tipahteli hitaasti kahvikuppiin. ”Se on pysähtynyt”, tyttö sanoi. ”Pysähtynyt”, totesi Henrik, ”Pysähtynyt.”

”Saanko minä lainata sateenvarjoasi?”, tyttö kysyi. Henrik käänsi katseen pois kellosta. He katsoivat toisiaan suoraan silmiin. Lopulta Henrik huokasi: ”Hyvä on, tuskin sillä enää on väliä.”
Tyttö käveli eteiseen ja poimi mustan sateenvarjon naulakosta.

Tyttö katseli muuria. Se oli korkea ja harmaa. Toisella puolella oli hänen rakastettunsa. Tyttö hymyili ja avasi sateenvarjon. Hitaasti hän alkoi nousta kohti taivasta.

Sateenvarjotyttö leijui muurin yläpuolelle. Sitten kajahti ensimmäinen laukaus.


****



Minä en oikeastaan tiedä mistä tämä lähti. Toisaalta tämä sijoittuu omaan maailmaani, mikä on täynnä Linnanherroja, lentäviä makaroneja ja Raittiia Aulis Juudaksia. Sateenvarjotyttö oli siellä aiemmin. Tosin minä olen hukannut sen tarinan.

Toisaalta minä halusin kirjoittaa Sateenvarjotytöstä jo paljon aiemmin. Hän on hyvin kaunis, ja älykäs. En sanoisi suoranaisesti sympaattiseksi, mutta ainakin runollinen. Arkienkelin ja Sateenvarjotytön kohtaamisesta ei tullut mitään joten hautasin idean.

Kuitenkin, interaktiivisuus ja se, että pääsin koskettamaan palasta eräästä muurista yhdistyi päässäni kokonaisuudeksi. Yann Tiersen taustalle, ja Kennedyn lasten mustavalkoisuus antoi vielä tyyliä. Kaikki loksahti uskomattoman hyvin paikoilleen.

Oh, ensimmäinen oma tarinani, josta oikeastaan pidän. Harmittaa vain, että nyt viime vuosiani olen ruvennut kirjoittamaan selkeämmin. Kaikki loksahtaa lukijalle liian helposti paikoilleen.

Ei kommentteja: