Skrivit

Just when I thought I was out...

Kaikki on ollut viime aikoina jotenkin usvaista, mistään ei saa mitään otetta eikä jaksa yrittää. Ei jaksa edes kuunnella musiikkia ja asiat unohtuvat. Kerrassaan harmillista ellen sanoisi. Varsinkin kirjoittaminen on sellaista mitä ei jaksaisi.

Niin, kirjoittaminen.
Minä olen aina kirjoittanut melko epätavallisesti. Ennen vanhaan siihen liittyi oleellisesti musiikki. Kirjoitin musiikin inspiroimana tai vähintään sen vaikutuksen alaisena. No, nythän minulla onkin melkein kaikki kirjaston levyt (Enkä silti kuuntele kuin niitä muutamia).
Päättelin kuitenkin että inspiraatiotekstit ovat automaattisesti surkeita. Ja suurimman osan musiikista olen jo yhdistänyt johonkin mielikuvaan.

Mitään pitkää ja juonellista en saa kovin helposti valmiiksi, se rupeaa aina näyttämään jo kerran kirjoitetulta. Tämäkin hyppii sinne ja tänne.
Pieniä dialogin pätkiä ja dramaattisia tapahtumia riittää mutta niistä ei koskaan saa mitään todellista aikaan. Siinä on ongelmana että haluan käyttää niitä joskus jossain, en jaksa säästää niitä sellaisiin teksteihin joihin ne kuuluvat vaan laitan ne satunnaisesti ensimmäiseen joka tulee mieleen.

Fiktiiviset tapahtumat ovat minusta aivan mahdottomia kirjoittaa, vaikka omani voivat sellaisilta näyttääkin. En pysty kirjoittamaan sellaista mitä en ole nähnyt tai kokenut. Etäännyttäminen on aina ollut se minun keinoni mutta jostain syystä mieleni on tylsistynyt. Ei jaksa ajatella tarpeeksi syvällisesti.

Minulla ei koskaan ole ollut aikaa tehdä mitään pitkäjänteistä. Kun aloin kirjoittaa runoja niin tein sitä tosissani. Pohdin asioita ja laitoin niihin omia kokemuksiani ja ajatuksia, kieltäen sen kuitenkin jyrkästi. Huomasin kuitenkin että runoja on helppo kirjoittaa koska ihmiset ylitulkitsevat niitä. Rupesin kirjoittamaan tuokioon massatuotannolla runoja vain sen takia koska ne olivat nopeita kirjoittaa eivätkä vaatineet mitään. Tietenkin välillä laitoin sinne niitä intohimostakin kirjoitettua, mutta nekin olivat vain keskustelua. Viestejä tietyille ihmisille jotka ymmärsivät pointin.
Uusi Kuu oli viimeinen asia joka romutti arvostukseni runoihin ja runoilijoihin.
Kirjoitan runoja edelleen, pitää koetella järjestelmän kestävyyyttä.

En edes muista montako ideaa ja kirjoittamatonta tarinaa minulla oli mielessäni puoli vuotta sitten. Kolme kuukautta sitten. Kuukausi sitten. Muistan ainoastaan yhden ja nyt se tuntuu typerältä ja epäuskottavalta. Ei jaksa edes yrittää laittaa sitä sanoiksi, pitäisi vain yöllä herätä ja tarttua kynään. Tähän blogiinkin olen miettinyt kaikenlaista sanottavaa mutta ei ole tilaisuutta kirjoittaa muistiin.

Tajusin että tämä on ollut skriva-tiedostossa jo kuukauden. Taidanpa laittaa tämän tänään. Niin, oikoluvusta en viitsi edes puhua....

Finire

Leipää

Viestinnän työnä piti kirjoittaa lehtijuttu, en jaksasanut tehdä sitä samaa copy paste työtä kuin muut joten kirjoitin leivästä.

Leipä, aikamme vitsaus

Monen oppilaan vapaa-aikaan kuuluu olennaisesti leipä. 80- ja 90-luvun vaihteessa J. Tilsan leipämainos nosti vihdoin leivän suurten massojen tietoisuuteen ja se nousikin muutoksen symboliksi.

Mitä leipä oikeastaan on? Ketkä siitä nauttivat ja miksi? Tule mukaamme kun sukellamme leivän jännittävään maailmaan!

Lönnrot opetti Suomalaisille pettuleivän tekemisen taidon, Ha-Notsrinkin kerrotaan kaupanneen leipää viattomille ohikulkijoille, maksaen siitä kuitenkin kalliisti myöhemmin. Yksi asia on kuitenkin varmaa, leipä on ollut ja leipää tulee aina olemaan.

Leivän suosioon on monia syitä, yksi on varmaan se että leipää voi syödä missä ja milloin tahansa. Kylpyammeessa, lentokoneessa, elokuvateatterissa, pyöräillessä ja jopa Venäjällä. Yritäppä tupakoida museossa, niinpä ei onnistu. Kukaan ei kuitenkaan välitä vaikka mässyttäisit leipää katsellessasi Mona Lisaa. Ensi treffeillekin monet ostavat kukkia, suklaata tai muuta turhanpäiväistä. Leipä on kuitenkin ainoa varma vaihtoehto, terveellinen, kiinteä ja romanttinen!

Leipääkin on monenlaista. Ruis-, ohra-, porkkana-, vehnä-, kääpiö-, monivilja-, unikko-, vähä rasvaista-, ja sokeri-leipää. Kymmenet eri valmistajat leipovat leipää eri kokoisena ja värisenä. Leipähyllyllä tavallinen tallaaja on aivan sekaisin, valinnanvaraa on aivan liian paljon. Asiantuntijat osaavat kuitenkin valita leipänsä huolella, he eivät sorru halpoihin jäljitelmiin jotka ovat kauniita päältä mutta silkkoa sisältä. Tosimiehen tunnistaa leivästä.

Leivällä on myös pimeä puoli. Siihen voi jäädä koukkuun. Vaikka seitsemänkymmentä prosenttai yli mediaanin olevista leivät käyttäjistä väittääkin että leipä ei aiheuta heille ongelmia niin leipä on usein ollut syynä perheväkivaltaan, eroihin ja rikoksiin. Kun huomaa että viikossa ei riitäkkään enää yksi leipä, on parasta ruveta seuraamaan omaa leivänkuluttamista. Leivästä tulee ongelma vasta sitten kun sitä ei saa. Fanaattisimmat leivänsyöjät syövätkin saman leivän moneen kertaan kun rahat ei riitä toisen leivän ostamiseen.

Ottaen huomioon ikä-jakauman niin yhdeksäs luokkalaisten keskuudessa leivän käyttö oli suosituinta perjantaisin, seitsemäs luokkalaisten keskuudessa taas keskiviikkona. Kahdeksas luokkalaiset syövät leipää tasaisesti ympäri vuoden, tyytyen kuitenkin lähinnä ruisleipään. Monet kertovat saaneensa leivän syöntiin virikkeen isovanhemmiltaan.

Tähän lopuksi vielä wanhan ajan leipäresepti.

Ota yksi osa soraa.

Kaksi osaa ohraa.

Kolme osaa vettä.

Yksi banaani (tai flamingo).

Sekoita ainekset keskenään, kuori kuitenkin banaani ensin (tai flamingo). Keitä noin viisi minuuttia noin kuudessakymmenessä asteessa. Älä hämmennä. Tarjoile puulautasilta kahvin kera.

Miikael Saaristo

Nörttiniksi nro. 2

Nörttiniksi nro. 2.

Näppäimistölle ei saa kusta. Näppäimistö saattaa mennä epäkuntoon tai vaikka vaurioitua. Myöskään hetelmämehun hyötykäyttö näppäimistön kera saattaa aiheuttaa epätoivottuja sivuvaikutuksia, kuten esimerkiksi: päänsärkyä tai ilmalaivoja.

-Rahikainen & Rihmanen [Känniset Hirvet]