20.6.2008

Kekkosen kosto

Kekkosen kosto

Oli vuosi kahdeksankymmentä, vanha ja väsynyt Kekkonen uinui sikeästi vuoteessaan. Tsekkoslovakian miehitys ja ETYK olivat takana, samaten UKK-sopimus, mutta ne ovat omia tarinoitaan joihin emme tässä tämän enempää paneudu. Kekkosen unet askartelivat paljon maanläheisempien ja miellyttävimpien asioiden keskellä.

Kekkonen heräsi täynnä tarmoa, hän ei ollut tuntenut oloaan yhtä vetreäksi moneen vuoteen. Hän nousi ylös, poimi lähes legendaksi nousseet silmälasinsa yöpöydältä, ja ravisti kelloa, joka kutsui hänen henkilökohtaisen avustajansa.

Avustaja oli tottunut heräämään aikaisin, mutta nähdessään Kekkosen asettelevan pukuaan flanellisen yöpaidan päälle hän tajusi jonkin olevan hullusti. ”Mitä nyt?”
”Nopeasti! Auto! Lentokone! Juna hevoset tai jotain, minä aion valloittaa maailman!”
”Koko maailmanko?”
”No, Karjalan nyt ainakin.” Kekkonen sanoi, outo tuli paloi hänen silmissään.

Aurinko nousi lopulta, vaikka Kekkonen olikin ehtinyt ensin. Hän oli kuitenkin jo rauhoittunut aamusta, mutta avustaja näki hänessä nyt jotain samaa kuin kymmenen vuotta sitten. Kekkonen ei vaikuttanut enää hauraalta vanhukselta vaan ahkeralta urheilusankarilta.

Keskipäivän aikaan Kekkonen vetäytyi työhuoneeseensa. Hän levitti pöydälle erinäisiä Suomen ja Venäjän alueen karttoja, luki uudelleen vanhoja kirjeitä ja sähkösanomia, tutki vanhoja lehtiä ja soitti muutaman puhelun. Viimeiseksi Kekkonen hymyili ja tarttui valkean puhelimen luuriin.
Suora yhteys Moskovaan.

Kahden tuuttauksen jälkeen möreä ääni vastasi: ”Hallo?”
”Täällä puhuu Suomen Tasavallan presidentti Urho Kekkonen. Pyytäkää Brežnev puhelimeen”, Kekkonen sanoi Venäjäksi.
”Da”, tuli pieni tauko. Taustalta kuului pientä kuiskutusta, ”Kekkoken, da, juuri se Kekkonen”, Pian hieman vähemmän möreä miesääni vastasi: ”Päivää toveri Kekkonen, tässä toveri Brežnev.”
”Toveri Leonid, sinähän tiedät, että minusta itsenäisyydellä ei pidä elämöidä, mutta minun täytyy silti puhua kanssasi tärkeästä asiasta. Ei puhelimessa.”
”Mitä asia koskee, toveri Kekkonen?”
”Karjalaa.”
Puhelimen luuri meni hiljaiseksi muutaman sydämen lyönnin ajaksi. ”Kar-jalaa?” Brežnevin ääni vapisi aavistuksen verran.
”Kyllä.” Painokkaasti

Keskustelun loppu aiheutti suuresti kummastusta Neuvostoliiton puolella. Kymmenen minuutin keskustelun aikana valtionpäämies Brežnev sai sanottua vain muutaman kerran: ”Da”, Suomen puolella taas Kekkonen sai sanottua vain lauseita kuten: ”Käykö ensiviikonloppu?”, ”Kalastusmaja Lapitov” ja ”Omat viinakset.”

Kekkonen ja Brežnev tapasivat melko vaatimattomissa merkeissä pienellä kalastusmajalla itärajan tuntumassa. Viikonloppu meni mukavasti kalastaen ja vodkaa nautiskellen. Syntyipä samalla myös onnistunut sopimuskin, josta niin vuolaasti molemmat valtionpäämiehet kiittelivät toisiaan.

”Oletko aivan varma, että sopimus hyväksytään eduskunnassa, toveri Kekkonen?”
”Kyllä, takaan sen toveri Leonid.”
”Hienoa, hienoa. Sopimus hyväksytään varmasti myös Neuvostoliiton puolella.”
”Hienoa, uskon tämän parantavan maidemme suhteita, viimeinenkin ikävä muisto Suomen ja Neuvostoliiton välillä pyyhitään pois”, Miehet kättelivät.

Kekkonen palasi tyytyväisenä Helsinkiin ja Brežnen Moskovaan. Muutaman päivän kuluttua lehdistö oli kutsuttu paikalle ja huoneet täytetty kaasulla. Kekkonen aloitti puheensa.

”Kansalaiset, medbörjäre.
Vuodet tämän katajaisen kansan johdossa ovat olleet raskaita. Terveyteni ei ole enää entisellään, ja joudun nyt surukseni ilmoittamaan luopuvani tasavallan presidentin virasta. Ilo-uutisena voin kuitenkin kertoa teille Karjala-kysymyksestä.

Eduskunta on juuri hyväksynyt aloitteen jolla Suomi liitetään takaisin Karjalaan...”

1 kommentti:

Ranmoth kirjoitti...

Juuh, se on kirjahyllyn päällä lakki nätisti.

Aina satunaisesti, nyt en vähään aikaan ole kuin istuttanut kuusentaimia ja pelotellut oravia.