A, B, C

Talvikuningas aiheutti riisissä aivan järjettömän sanahelinän ja angstauksen. Minä otin siitä ihan saatanasti hermoa ja annoin palaa. Siinä teille pohdittavaa mulkerot.

A, B, C

Kyllästyminen luo lannistuttavan laajoja mittasuhteita
maailman tavallisuuden sijoittaminen
toisen asteen yhtälöihin on typerää
kaikki virtaa ylös, alas, pohjaan, huippuun
lumoutuneena Pythagoras
    ratkaisi maailman ongelmat
kolmella kirjaimella
merkitys jäi oudoksi kuten pavut
johtuen huonosta käännöksestä
Kukaan ei laskenut
                             maailman suorinta kulmaa
eikä minusta, rajan ylittäneestä
ole teille apua harmaudessanne

Suuri punainen johtaja

Tarinat kertovat suuren punaisen Johtajan saapuvan Jyväskylään ensi vuonna. Pitäisi varmaan alkaa lukea dialektista materialismia tai muuttaa Siperian aroille rakentamaan tuulimyllyjä. Saa nähdä.

Otsikoissa on ollut myös punainen komentaja. Pitkään olet vaiennut, mutta nyt järjetön provosointi sai minuun puhtia. Tosin minulla on ollut vain mahdollisuus tutustua tuohon videotraileriin. Nyt tosin on levyäkin tullut kuultua.

Ensinnäkin, haluaisin kysyä, kuinka kummassa scifistä on tullut itseisarvo? Laaja-alaisesti katsottuna spekulatiivinen fiktio on surkeinta roskaa mitä ihmiskunta on tuottanut. Miksi lukea fantasiaa ja scifiä kun voi lukea Jack Londonia ja Ernest Hemingwaytä? Sitä paitsi minä olen kyllästynyt voimahaarniskoihin, implantteihin ja ennen kaikkea pimeyden torneihin.

Toisaalta kysehän ei ole scifistä scifinä vaan scifistä Scifinä. Scifi nyt on vain tapa käsitellä syvällisiä asioita, tuoda tyylikkään näköistä taustaa tai välttää sensuuria. Avaruusooppera on sitten asia erikseen.

Toisaalta minä olen vanhemmiten siirtynyt melko rauhalliseen ja kauniiseen musiikkiin. Goaan ja Deep Purpleen erityisesti. Ärsyttää sen takia ihan pirusti nuo papatipapati-rummut. Toisaalta ne katoavat nopeasti taustalle.

Animaatio oli kylläkin aika tyylikäs, piirrosjälki muistutti hieman Piha ilman sadettajaa, mutta musiikki synkkasi paremmin videon kanssa. Tosin muutama kohta oli aika karsea, en minä nyt Talvikuninkaaseen suoraan viittaa, mutta silti. Punaisesta joukko-osastosta tosin tuli mieleen aika hyvin Fedaykit tai Waffen-SS.

Eniten ihmettelisin kuitenkin sisältöä. En nyt suoranaisesti sen puutetta, vaan keveyttä. Sisältö on niin selkeää ja yksinkertaista, esittävät sanat taas ovat kauniita ja monimutkaisia.

No, ihan kivaa sanahelinää ja rytmiä. Voisi tätä lisääkin kuunnella. Itseasiassa ei, minä jaksoin kuunnella vain puoliin väliin. Se oli niin mekaanista, ei yhtään virhettä, mutta ei mitään tunnettakaan. Teknisesti loistava, mutta tylsä.

Onneksi tätä ei kuitenkaan ilmeisesti myydä kovin isossa paketissa, muistelen itse kauhulla järkyttäviä tuplakansilla varustettuja vinyylejä. Nojaa, kyllähän Suomessa puuta riittää.

Animea, jälleen

Animelarp palautti taas uskoni japanilaiseen animaatioon. No ei, oikeasti se oli Gankutsuou, tuo sanoin kuvaamaton aivan uskomaton tulevaisuuteen siirretty versio Monte-Criston. Siinä oli näkemystä ja taidetta, voisin jopa sanoa hieman eurooppalaisuutta. Edellisen jakson tapahtumat näes kerrattiin ranskaksi, samaten kirjeet, kirjat, sanomalehdet ja muut olivat ranskaksi. Guh.

Nyt aloitin kaksi uutta sarjaa ja jatkan kahta kesken jäänyttä.

Angel Heart pitänee katsoa jossain vaiheessa pois, kun se kerta täällä on. Hyvin kauniisti piirretty sarja jota suositeltiin Paranoia agentista tykänneille. Muuten hienoa, mutta juoni on tylsä ja henkilöt samoin. Oho, tätä on ilmeisesti tullut lisää aina 52:teen osaan asti.

Boogiepop Phantom jäi kesken jostain syystä. Hivenen ahdista, synkkä sarja joka linkittyy Serial Experiments Lainiin. Päähenkilön ääninäyttelijäkin on sama. Mukavan kaunis ja hehkeä.

Kimi Ga Nozomu Eien on saippuaooppera, muttei komedia.

Se ei ole Love Hinan kaltainen klassikko, vaan muistuttaa ehkä enemmänkin Shufflea. Shuffleen tuli sisältöä ja synkkyyttä loppua kohden, tässä taas jotain järkeä saattaa tulla jo toisessa jaksossa. Asioita oikeasti tapahtuu. Päähenkilöitäkin on onneksi vain neljä ja tyttöystävä saadaan jo ensimmäisessä jaksossa. Miten tämä on mahdollista? Loogisesti ajatellen neliö/kolmiodraama aikoo vaihtaa tyttö/poikaystäviään ilman mitään järkeä.

Kysyisin kuitenkin taas, miksi kaikissa sarjoissa joissa edes mainitaan koulu, poika pitää toista kättäkäsi taskussa ja toisella kantaa identtistä salkkua olkapään takana?

Tytöt joiden panostus keskusteluun on kyllä ei kehtaa valittaa. Niitä on oikeasti olemassa. Puhuvat vain sähköjohdoista ja pyytävät kaikesta tekemästään anteeksi.

Key The Metal Idol, tästä tuli mieleen Albert Monroen rakkaus Eva. Sivuosassa näyttää olevan tappajarobotteja, tiedemiehiä, suurvaltoja ja markkinataloutta. Pääosassa taas 13 vuotias androidityttö nimeltä Key. Hän ei ole mikään lahjakas herra Ripley. Key ei oikein hahmota ympäristöään ja sen suhteita, täydellinen tumpelo oikeastaan. Tässä ei ole kuitenkaan kaikki.

Key on robotti, mutta hänellä on mahdollisuus tulla ihmiseksi. Hän tarvitsee siihen vain 30 000 ystävää. Niin. 30 000 ihmistä jotka rakastaisivat Keytä. Aikaa puoli vuotta. Taisiisniinkumutkutäh. Aika reilua. Tältä odotan kyllä melko paljon.

No, siinä tämän kertainen raportti. Ghost in the Shell II Innocence tulee varmaan katsottua tänään.