Aavetaajuus

Se oli kesän viimeinen päivä
tuijotin tyyntä
veden pintaa odottaen
sitä hetkeä kun aurinko välähtää

Tunsin tarvetta messuta
Osoittaa kunnioitusta
sille nuppineulan kokoiselle hetkelle
joka oli jo mennyt
tarrattuani siihen

Nostin kellon pääni korkeudelle
Yhdyin veden värinään


Minut ajettiin suohon
En kuitenkaan tyytynyt siihen
vaan jatkoin matkaa
etsien vanhoja nuotiopaikkoja

Kuinkahan monta kertaa
kuljin tuota alitajuntani vesakkoa
etsien sopivaa ruokoa

Kantamukseni olivat kevyet
silti en jaksanut tarpeeksi pitkälle
ehkä minun olisi pitänyt luopua
myös neuvostoliiton saavutuksista


Muistan vaelluksemme vuoristossa
Siellä missä raaputit nimesi hirvitornin vieraskirjaan
minä en jättänyt puumerkkiäni minnekään
mutta kuljin samoilla askeleilla
kunnes löysin itseni paniikista
keskellä metsää
soittamassa puheluita mitkä olin kuullut puhelinvastaajastasi
viisi vuotta aiemmin


synestesia on ääni
ei kuva verkkokalvoilla
vaan silmäluomien sisällä
suojanani minulla on jääkylmä psykotappaja
joka ei muuten ampuisi ketään
mutta hän polttaa marihuanaa


Yritän olla rakentamatta odotuksia
pidän vain mukanani pientä palaa todellisuutta
sellaista mille voi olla käyttöä


Digiajassa ei ole tilaa shamaaneille
pitäisi olla neurovelho
tai edes hitusen neuroottinen
ei huutava ääni erämaassa joka tyynesti
ottaa sen mitä näkee
rakentaa sen ympärille rituaaleja
tietämättä itsekään miksi

Jos energian kuluttamisen sijaan
antaisin sen virrata vapaasti lävitseni
laajenisinko joka suuntaan kuin enkeli