Valkeita kauluspaitoja

Valkeita kauluspaitoja

Elämä
kasa valkeita kauluspaitoja
pinttynyt lika ei lähde
Vedellä 
tarvitaan etanolia
kunnes,
ainoastaan liivi pystyy peittämään tahrat

Matkoja

Kävin Tampereella pelaamassa korttia ja kahviloissa. Neljän hengen porukalla kerrostaloasunnossa pelattiin korttia ja juotiin giniä ja kookosrommia. Taustalla soi vinyyliltä KOM-Teatteria ja Puna-armeijan kuoroa. Edes The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars ei saanut minua uskomaan että elin nykyajassa, olihan kysesentään Tampereesta.

Viime aikoina on myös tullut istuttua saunassa olutta ja vastaavia juoden. Ei siinä mitään outoa, mutta siinä että samalla laulettiin porukalla työväenlauluja. Toisen porukan kanssa alkuperäisiä ja toisten kanssa uusia sanoituksia. Itseironiamme on epäisänmaallista. Mannerheimin ei ole kuitenkaan annettu pyöriä haudassaan vaan myös uimassa on käyty. Kaikesta huolimatta hämmentää tämä seura ja nämä ihmiset.

Helsingissäkin kävin. Samaa vanhaa sielläkin, ikuinen draama ja syvyyksien terrori. Imagoni tosin parantui, se on hyvä. Markkuakin kävin tervehtimässä ja tuli uusia kuviakin otettua. Saa nähdä jossain vaiheessa minkälaisia niistä muotoutui.

Turussa taas imagoni ilmeisesti kärsi rankasti. Turku on paha kaupunki talvella, pitäisi varmaan pikku hiljaa pitää tästäkin periaattesta kiinni. Saa nähdä pystyykö käymään siellä ennen kevättä. Vaikka olihan minulla mielenkiintoinen keskustelu kunnallispolitiikasta ja kääpiöpornosta. Vihreät onnistuivat yhdistämään molemmat.

Kohta on taas uuden seikkailun aika. Varustauduin siihen ostamalla uudet kengät. Vanhat olivat nahkaa eli kolmen sotahuudonkin jälken loistavassa kunnossa ulkopuolelta, mutta sisäpohjat ja vuori oli kärsinyt. Eikä ruskeillä kengillä nyt oikein kehtaa kaupungeihin lähteä.

Kengillä oli siis kaksi kriteeriä, olla mustat ja nahkaa. Sain sitten halvalla nilkkurit, tosin vetoketjuilla mutta kaikkea ei voi saada, eikä tällä hinnalla valittaa. Näiden olettaisi kestävän melko pitkään, varsinkin kun soveltuvat vain talvi ja syyskäyttöön. Jos vielä muutaman uuden puvunkin saisi.

Tämän jäi nyt vähän kyseenalaiseksi. Pointti unohtui, tosin se taisi olla se että kahteen viime kuukauteen en ole kuin yhden viikonlopun elänyt nykyajassa. Tosin nykyaika ei välttämättä tarkoita 2000-lukua...

Näkökulma

1. Kesän jälkeen tänne lähetettyjen tekstien määrä on täysin romahtanut. Mitäköhän tuosta nyt sanoisi tai päättelisi. Voi tätä elämää, onneksi se on ohimenevää.

2. Yritin linkittää tätä naamakirjaan, mutta: "Some content in this message has been reported as abusive by Facebook users."

3. Muokkailin myös syötteitä. En tiedä miten toimivat mutta näyttävät ainakin omalla kohdalla homma toimii.

4. Loma on ohi. Säännölliset päivitykset jatkuvat.

Installaatio

Installaatio

1. En tahtonut puolikasta
peiliin katsominen pelotti
Kaikki kävi järkeen


2. Minusta tehtiin installaatio
laitettiin rautahäkkiin ruotsalaisten naurettavaksi
Amelien ruokittua minua kaltereiden välistä
olin kokonainen,
halusin vain muuttaa yhden ainoan asian maailmankaikkeudessa

Tetsaillen

Nyt kun kaikki Potterit ovat ilmestyneet suomeksi pystyin lähtemään Voldemortin sotaan ilman pelkoa spoilauksista. Odotus on ollut pitkä ja harras, ja nyt se on ohi.

Olin Benjy Fenwick. Joku satunnainen aurori, mutta silti ihan kova jätkä. Suhtauduin muihin yleisen sarkastisesti enkä halunnut sotkea työasioita ja ihmisuhteita. Ehkä siitä syystä jälkimmäisiä ei hirveämmin ollutkaan...

No paikan päällä meidät lähetettiin ensimmäiseksi kartoittamaan metsää. Suurin osa ajasta itseasissa kuluikin siihen. Pimeiden ryteiköiden ja suppien läpi kulkemiseen. Tunnelma oli loistava, jossain pimeässä piileskelisi ainakin Lestrangen-suku ja Harmaaselkä. Ei siis ihme, että jokaisen rasahduksen, valonvälähdyksen tai huojuvan puun kohdalla heittäydyttiin maahan.

Loppujen lopuksi ryhmämme ei löytänyt yhtään ketään, paitsi ryhmänjohtajamme Amelia Bonesin veljen ryhmän ja muita auroreita. Viimeisen puolituntisen aikana tosin mekin näimme, tai siis kuulimme toimintaa. Vangitut kuolonsyöjät olivat yrittäneet paeta kellarista. Meidät oli kuitenkin käsketty vartioimaan metsää. Sain myös esimerkin piiloutumisen helppoudesta kun nojasin puunrunkoon joka paljastuikin velhoksi.

Hirveä kuohunta ja häslinki oli kuitenkin aina loppuun asti päällä, tylsää ei ollut. Hahmoon pääsin todella sisälle kuitenkin vasta puolessa välissä, metsässä tetsailun aikana ei hirveämmin rupateltu vaan keskittyminen meni siihen.

Olen tyytyväinen. Halusin rymytä metsässä ja sitä sainkin tehdä yllin kyllin, tosin viholliskontakti olisi ollut ihan piristävää. Toisaalta en kastunut tai kuollut. Tänne haluan uudestaan, sotiminen on aina hauskaa. Metsärymyilyihin lähden aina mieluusti. Tosin en Lappeenrantaan enää koskaan, kulku-yhteydet on surkeat ja paikan päällä ei ollut suihkuja tai mikroa.

Pelaajat olivat suurilta osin periaatteessa tuttuja, tosin hp-pelaajat ovat aina jääneet jotenkin etäisiksi. Ehkä olin imenyt Benjyn vaikutteita itseeni mutta hirveästi kehenkään en luonut kontaktia. Tosin olihan siellä muutama hyvä tuttua ja yksi onnistunut uusi tuttavuus joka on ihan hyvä saldo. Näihinkin suhtauduin jostain syystä melko Benjymaisesti.