Ukkosmyrsky

taistelun jyske lähenee,
kirkon kellot soivat useammin
sateena
elohopea valuu reisille
kuolleet kyykkyyn ja valta kansalle
Tykistö

Turussa

Kävin Turussa. Kolmatta kertaa en haluaisi enää käydä, mutta pakko ehkä on. Tampereella olin myös, mutta maanantaina iskenyt säde pilasi kaiken. Sinne aion mennä kyllä toistekin, sillä loppujen lopuksi asiat menivät kuitenkin melko hyvin. Joitain asioita ei olisi voinut tehdä enää myöhemmin ja toisia taas ei olisi tapahtunut.

Heinäkuu lähestyy, Sotahuuto myös. Puku tai pari pitää hommata. Muutama hammas repiä irti myös.

Kekkosen kosto

Kekkosen kosto

Oli vuosi kahdeksankymmentä, vanha ja väsynyt Kekkonen uinui sikeästi vuoteessaan. Tsekkoslovakian miehitys ja ETYK olivat takana, samaten UKK-sopimus, mutta ne ovat omia tarinoitaan joihin emme tässä tämän enempää paneudu. Kekkosen unet askartelivat paljon maanläheisempien ja miellyttävimpien asioiden keskellä.

Kekkonen heräsi täynnä tarmoa, hän ei ollut tuntenut oloaan yhtä vetreäksi moneen vuoteen. Hän nousi ylös, poimi lähes legendaksi nousseet silmälasinsa yöpöydältä, ja ravisti kelloa, joka kutsui hänen henkilökohtaisen avustajansa.

Avustaja oli tottunut heräämään aikaisin, mutta nähdessään Kekkosen asettelevan pukuaan flanellisen yöpaidan päälle hän tajusi jonkin olevan hullusti. ”Mitä nyt?”
”Nopeasti! Auto! Lentokone! Juna hevoset tai jotain, minä aion valloittaa maailman!”
”Koko maailmanko?”
”No, Karjalan nyt ainakin.” Kekkonen sanoi, outo tuli paloi hänen silmissään.

Aurinko nousi lopulta, vaikka Kekkonen olikin ehtinyt ensin. Hän oli kuitenkin jo rauhoittunut aamusta, mutta avustaja näki hänessä nyt jotain samaa kuin kymmenen vuotta sitten. Kekkonen ei vaikuttanut enää hauraalta vanhukselta vaan ahkeralta urheilusankarilta.

Keskipäivän aikaan Kekkonen vetäytyi työhuoneeseensa. Hän levitti pöydälle erinäisiä Suomen ja Venäjän alueen karttoja, luki uudelleen vanhoja kirjeitä ja sähkösanomia, tutki vanhoja lehtiä ja soitti muutaman puhelun. Viimeiseksi Kekkonen hymyili ja tarttui valkean puhelimen luuriin.
Suora yhteys Moskovaan.

Kahden tuuttauksen jälkeen möreä ääni vastasi: ”Hallo?”
”Täällä puhuu Suomen Tasavallan presidentti Urho Kekkonen. Pyytäkää Brežnev puhelimeen”, Kekkonen sanoi Venäjäksi.
”Da”, tuli pieni tauko. Taustalta kuului pientä kuiskutusta, ”Kekkoken, da, juuri se Kekkonen”, Pian hieman vähemmän möreä miesääni vastasi: ”Päivää toveri Kekkonen, tässä toveri Brežnev.”
”Toveri Leonid, sinähän tiedät, että minusta itsenäisyydellä ei pidä elämöidä, mutta minun täytyy silti puhua kanssasi tärkeästä asiasta. Ei puhelimessa.”
”Mitä asia koskee, toveri Kekkonen?”
”Karjalaa.”
Puhelimen luuri meni hiljaiseksi muutaman sydämen lyönnin ajaksi. ”Kar-jalaa?” Brežnevin ääni vapisi aavistuksen verran.
”Kyllä.” Painokkaasti

Keskustelun loppu aiheutti suuresti kummastusta Neuvostoliiton puolella. Kymmenen minuutin keskustelun aikana valtionpäämies Brežnev sai sanottua vain muutaman kerran: ”Da”, Suomen puolella taas Kekkonen sai sanottua vain lauseita kuten: ”Käykö ensiviikonloppu?”, ”Kalastusmaja Lapitov” ja ”Omat viinakset.”

Kekkonen ja Brežnev tapasivat melko vaatimattomissa merkeissä pienellä kalastusmajalla itärajan tuntumassa. Viikonloppu meni mukavasti kalastaen ja vodkaa nautiskellen. Syntyipä samalla myös onnistunut sopimuskin, josta niin vuolaasti molemmat valtionpäämiehet kiittelivät toisiaan.

”Oletko aivan varma, että sopimus hyväksytään eduskunnassa, toveri Kekkonen?”
”Kyllä, takaan sen toveri Leonid.”
”Hienoa, hienoa. Sopimus hyväksytään varmasti myös Neuvostoliiton puolella.”
”Hienoa, uskon tämän parantavan maidemme suhteita, viimeinenkin ikävä muisto Suomen ja Neuvostoliiton välillä pyyhitään pois”, Miehet kättelivät.

Kekkonen palasi tyytyväisenä Helsinkiin ja Brežnen Moskovaan. Muutaman päivän kuluttua lehdistö oli kutsuttu paikalle ja huoneet täytetty kaasulla. Kekkonen aloitti puheensa.

”Kansalaiset, medbörjäre.
Vuodet tämän katajaisen kansan johdossa ovat olleet raskaita. Terveyteni ei ole enää entisellään, ja joudun nyt surukseni ilmoittamaan luopuvani tasavallan presidentin virasta. Ilo-uutisena voin kuitenkin kertoa teille Karjala-kysymyksestä.

Eduskunta on juuri hyväksynyt aloitteen jolla Suomi liitetään takaisin Karjalaan...”

Yläpalkki

Pitäisi varmaan jotain logoa tai kuvaa värkätä. Ei vain oikein ole hirveästi taitoa sellaiseen. Näillä näkymin Helsinkiin sotahuudon jälkeen. Sitten varmaan taas päivitellään.

---aikoinaan....

---aikoinaan....
Uhrasimme joskus juureksia
tyttöystäväni oli vegaani
sellainen saatanan palvoja joka ei voinut syödä
kuin kuumaa kiljua
Olisin hänetkin kyllä vaihtanut hamppukassiin kaupungilla
lopulta tylsistyin tyhjien pulllojen kilinään
siirryin kolinaan
Leikkasin hiukset ja menin oikeisiin töihin

....sittemmin----
Heräsin kiinalaisen vierestä
koiran ja puolikkaan lapsen kanssa
olutmakkara



Niin, tämä nyt oli tälläinen vastaisku tekotaiteellisuutta kohtaan. Korkkariruno ei lähtenyt käyntiin. Kuuntelin samalla Joosea joten se vaikutti rytmitykseen ja joihinkin sanavalintoihin. Satunnainen tämä silti on, kertoo jotain ehkä tästä päivästä.

Rankka päivä

Andrei Fyodorov oli aivan tavallinen valtionvirkamies, joka asui Barbara nimisen vaimonsa kanssa pienessä talossa Dmitrovinkatu kuudessa. Joka päivä Andrei meni töihin kahdeksaan, piti kahdeltatoista puolentunnin ruokatauon ja tuli kotiin raitiovaunulla numero 3 tasan Kello 15:45.

Perjantaina neljäs maaliskuuta Andrei saapui tapansa kotiinsa Dmitrovinkatu kuuteen tasan 15:45. Andrei astui sisään, riisui takkinsa ja hattunsa ja asettui tämän jälkeen sohvalle makaamaan. Pian Barbara tuli täyden teetarjottimen kanssa ja kysyi: "Oliko rankka päivä töissä tänään, kulta?" Ennen kuin Andrei ehti vasta Barbara kaatoi kylmän rauhallisesti teekannun Andrein naamalle.

Kuuma tee poltti Andrein kasvoja ja tämä nousi karjuen pystyyn. Tästä suivaantuneena Barbara otti seinustalta hiilihangon ja pamautti sen Andrein päähän. Andrei alkoi hoiperrella ja Barbara löi uudemman kerran. Hiilihanko taipui ja Andrei rojahti lattialle. Sellainen oli Andrein Fyodorov rankka päivä.

Kotiutus

Kun on palannut rintamalta kaikki on sekavaa. Sitä ei voi sanoin kuvailla, koska vain mukana olleet voivat ymmärtää.

Huhut kuolemastani ovat suuresti liioiteltuja

Ikäväksenne minun täytyy todeta, että huhut kuolemastani ovat suuresti liioiteltuja. Vaikka todellisuudentajuni himmenee päivittäin, niin takaan ruumiini olevan edelleen täysissä voimissaan. Sillä toisin kuin huuliharppu, niin Alankomaista tilaamani Luger ei päässyt tullin läpi. Huuliharpun voin sen sijaan kuitenkin myydä kiinnostuneelle, 48-ääninen tremolo.

Kävin torilla eli isossa ruokakaupassa. Suomi alkoi samantien ärsyttää. Karjala-paidat ja lippalakit. Farkkuhaalarit ja lyhythihaiset kauluspaidat. Minä ymmärrän hippien "unformal"-pukeutumista, se on melkein ok. Sääntöjen rikkomisen edellytys on kuitenkin se, että ne tiedetään. Eikä näillä junteilla ole hajuakaan niistä.

Pukeutuminen on viesti. Minkälaisen viestin nämä ihmiset oikein antavat? Hipeillä sentään oli viesti.

Töihin tai lomalle, riippuu ihmisistä, toivottavasti ei liikaa kumpaakaan. Kone lähtee kymmenen tunnin kuluttua. Paluu ensi sunnuntaina.