Metsässä

Loman viimeinen päivä. Aurinko paistoi kirkkaana vaikka hieman sumua näkyikin taivaanrannassa. Muutama lintu lauloi ja tuuli puhalsi vienosti kohti.
Kerrassaan ihana aamu.

Nuuhkaisen kevät ilmaa ja jatkan hidasta kävelyäni metsän siimeksessa puhallellen aina välillä kutsutorveen. Muutaman metrin päästä tulee ruohoisa aukea. Pysähdyn. Aukean toisella puolella näkyy liikettä. Heittäydyn äkkiä maahan ja irrotan kiväärin selästäni.

Työnnän ruohoa sivuun ja tarkennan kiväärin kiikaritähtäintä. Olin aivan oikeassa. Aukean vastapäisellä laidalla näkyi tosiaan hirvi, tarkalleen ottaen naarashirvi, sillä ei ollut sarvia. Hirvi märehtii ruohoa ja laskeutuu maahan, zoomaan kauemmaksi ja huomaan uroshirven lähestyvän. Hienoa, komeat sarvetkin vielä.

Hitaasti uros kävelee kohti tuhoaan. Askel. Askel. Vielä vähän ja hirven pää on tähtäimen kohdalla. Painan liipasinta. Linnut lehahtavat ilmaan ja molemmat hirvet pakenevat. Luulen osuneeni.
Vedän nopeasti vanhan patruunan pois ja ehdin ampua vielä toisen kerran. Nyt ainakin osui. Hirvi hoipertelee ja kaatuu.

Lähden lampsimaan kohti kaatunutta hirveä. Hetkinen, mikä tuolla vasemmalla vilahti? Asetun polvilleni ja tähtään kiväärilläni. Vasa. Voi paska. Niinpä tietenkin, naaras ja uros, tietenkin niillä oli vasa.

Pieni avuton vasa ei ole huomannut mitään vaan lähestyy kaatunutta isäänsä. Vasa ei kuitenkaan näytä siltä että olisi huomannut minua tai ruumista. En halua että se pääsee näkemään kuollutta isäänsä vaan ammun kaksi laukausta ilmaan. Vasa lähtee juoksuun ja syyllisenä kerään voittoni hedelmät.

J.K Pitkään aikaan mikään peli ei ole herättänyt suuria tunne elämyksiä. Kaveri kuitenkin innostui Deer Hunter 2005:sta ja minäkin päätin kokeilla vaikka en kovin innostunut ollutkaan.
Jotenkin vain tuo kokemus oli jotenkin aivan uskomaton. Ei noin voi käydä.